Aivotutkimus pohjana

älykkäälle muutokselle

Jo pitkään on osoitettu, että nainen ajattelee oikealla aivolohkolla ja mies vasemmalla. Uutta on, että liikenne aivolohkojen välisellä sillalla on yhä yksisuuntaisempaa. Aivokurkiainen on muuttumassa. Koska valtio palkitsee vasemmalla aivolohkolla työskenteleviä, trimmaa nainenkin vasenta aivolohkoaan yhä enemmän. Surkastuuko oikea aivolohko historian saatossa?

Trimmauksen ohella aivoihin liittyy toinenkin vaara. Aivot ovat ohjelmoitavissa ja kehittyvät erilaisissa ympäristöissä eri tavoin. Ne voivat jopa alkaa elää omaa elämäänsä, kuten niin kutsuttu tieteellinen rationaalisuus osoittaa. Rationaalisesti ohjelmoidut aivot eivät turvaa ihmisen eloonjäämistä.

Naisen aivoissa on jotain, jota ihmiskunta tässä kehityksen vaiheessa voisi hyödyntää. Elämän alkuun ja elämään itseensä liittyy yhä paljon mysteereitä. Siksi rationaaliset aivot tarvitsevat sielun ja hengen tuntosarvet. Naisella on sisässään luonnon kello, kuun rytmi. Se tulee esille ovulaatiokiertona, kuukautisvuotona. Naisella on sisällään myös tarvittavat suojausvälineet uuden elämän kasvattamiseksi. Hän voi kantaa yhdeksän kuunkierron ajan kehossaan toista kehoa ja toimia tämän ravinnon lähteenä. Siten hän on itse osa uutta elämää. Nainen ei tarvitse sen paremmin inkarnaatiota kuin maamerkkejä tietääkseen olevansa kuolematon. Nainenhan näkee käytännössä synnyttäessään elämän jatkuvan ja voi toivoa omien lastensa pääsevän lähemmäksi sitä, mikä häneltä itseltään jäi kesken.

Miehellä ei ole kehossaan selviä merkkejä elämän jatkuvuudesta eikä ihmisen, luonnon ja luomisen yhteisvaikutuksesta. Mies ei voi koskaan tietää, onko hänen rakastetulleen syntyvä lapsi todella osa hänen geenejään vai jonkun toisen miehen siittämä. Luonto ei ole miehelle avuksi samalla tavoin kuin naiselle.

Miehen on tehtävä maamerkkejä itsensä ulkopuolelle varmistaakseen oma kuolemattomuutensa. Siksi mies luo jotain eriskummallista ja luonnosta poikkeavaa, joka säilyy luonnosta ja sen ilmasto-olosuhteista riippumatta. Miehen luomukset eivät saa sulautua luonnon kiertokulkuun. Mies rakentaa mahtavia palatseja ja ja patsaita, tekee kuulentoja ja jakaa Nobelin palkintoja. Mies kuluttaa myös paljon aikaa ja vaivaa luodakseen sellaisen valtiollisen ja uskonnollisen järjestelmän, jossa hän voi tietää, että se kohtu, johon hän laskee siemenensä, on vain hänen käytössään.

Viimeisen kahden tuhannen vuoden ajan yhteiskuntaa on kehitetty tämän miehisen siitoskulttuurin tai - kuten sitä itämailla kutsutaan - jang-energian periaatteiden mukaan. Valtion arvomaailma ja päätöksentekojärjestelmä vastaa vasemman aivolohkon mekaanista, rajallista ja päämäärähakuista toimintaa. Ihminen (mies) pitää itseään ja omaa taloudellista selviytymistään elämänsä tärkeimpänä haasteena.

Vasemman aivolohkon rationaalisissa aivoissa kaikella täytyy olla syy ja seuraus ja ongelmia ratkaistaan yksi kerrallaan. Myös ihminen ja luonto täytyy pyrkiä tulkitsemaan rationaalisesti. Mies viisaana ja järkevänä uskoo kyllä keksivänsä keinot aiheuttamiensa vaurioiden korjaamiseksi. Tässä maailman tilanteessa tärkeintä on parantaa taloudellista toimeentuloa ja elinolosuhteita. Luonto tulee sitten ajallaan.

Femiininen jin-energia pyrkii hallitsemisen sijaan sulautumaan luonnon rytmiin ja asettaa luonnon ensisijalle. Se luo sulautumiskulttuuria.

Tuhon syynä ihmisen luonne vai olosuhteiden vietävyys?

Valtio on luotsaamassa planeettaamme vaaralliseen suuntaan. Johtuuko turmiollinen kehitys ihmisen luonnosta, biologisesta perimästä vai jostain vääjäämättömästä kohtalosta? Tässä kirjassa pyrin perustelemaan syyn turmiolliseen käytökseen "ajopuu“-tilanteella. Maailmanloppu ei johdu ihmisluonnosta eikä kenestäkään yksittäisestä hitleristä, vaan yhteen liittyvien asioiden summasta. Kokonaisuus on ryöstäytynyt.

Ihmisessä itsessään on siinä mielessä vikaa, että koska pelkäämme enemmän kuin mitään muuta kanssaihmisten hyljeksintää, pyrimme tekemään kaiken niin kuin muutkin. Mikäli mahdollista teemme vielä vähän enemmän niin kuin oletamme, että muutkin tekisivät, jos heillä olisi varaa.

Tämän lisäksi valtio, kirkko ja mainonta ovat ohjelmoineet aivomme ajamaan järjestelmän etuja. Mainonnassa luvataan, että ihmisen perimmäinen tarve, ykseyden kaipuu, turvataan kulutusta edistämällä. Perinteiset teoriat valtion kehityksestä nojaavat siihen darvinistiseen malliin, jonka mukaan taistelu ja ristiriita kuuluvat niin ihmiseen kuin inhimilliseen elämään ja kehitykseen. Tämän väkivaltaisen selityksen mukaan ihminen on kehittynyt eläimestä ihmiseksi juuri kilpailun ja sotien ansiosta. Siten ne, jotka nyt pärjäävät ja voivat hyvin, ovat myös soveliaimpia jatkamaan sukua ja kehitystä. Ihmisen on taisteltava sisukkaasti ja voitettava vastustajansa.

Tämän biologisen ihmiskuvan edustajat unohtavat, että 7000 vuotta kestäneellä matriarkaalisella eli niin kutsutulla äidin puoleisella aikakaudella, joka päättyi 2000 vuotta ennen Kristuksen syntymää, osattiin viljellä maata, suunnitella rakennuksia, hyödyntää metalleja ja valmistaa vaatteita. Hallinto oli hajautettua, myös kirjallisuus ja taide kukoistivat. Matriarkaalisessa ajattelussa tärkeää on arkipäivä, syntymä ja kuolema. Talojen ja kaupunkien ympärille ei rakennettu suojamuureja. Taistelusta ja puurtamisesta ei ollut tietoakaan. 

Karl Marx osoitti, että yksittäisellä ihmisellä eikä edes sukupuolella ole vaikutusta, koska järjestelmässä on sitä ohjaava sisäinen laki, jota ohjaa ennen kaikkea tuotantovälineiden kehitys. Taloudellinen ja sosiaalinen tilanne perustuu tähän kehityksen lakiin. Teknisesti kehittyneempi yhteiskunta voittaa aina vähemmän teknistyneen yhteiskunnan. On sitten massoista kiinni, ketä kehitys kulloinkin hyödyttää: koituuko voitto ja etu tuotannon automatisoinnista vain rikkaille vai jaetaanko hyöty kullekin tarpeen mukaan, tuhotaanko elämän edellytyksiä tällä planeetalla vai suojellaanko niitä.

Tulevien toimenpiteiden kannalta ei ole samantekevää, pidetäänkö syynä nykyiseen ekologiseen hätätilaan ihmisen luonnetta vai vaikeasti pysäytettävää ratasta. Jos syyksi katsotaan darvinismin mukaisesti ihminen ja ihmisen luonteenlaatu, on tilanteen korjaamiseksi tehtävissä hyvin vähän. Mutta jos ekologisesti ja inhimillisesti lyhytnäköisen toiminnan syyksi voidaan osoittaa Marxin teorian mukaan valtio ja sen sisäinen laki, voidaan muutosta parempaan etsiä järjestelmää muuttamalla.

Historian Suuri Kertomus kolmannella vuosituhannella

Muutosprosessissa on hyväksyttävä uudenlainen tapa ajatella. Uudenlaiselle ajattelulle löytyy rationaalista intelligenssiäkin kiehtova eli miehiseen järkeen ja loogiseen ajatteluun perustuva teoria. Uusimmat fysiikan tulokset osoittavat, miten moniulotteinen maailmamme onkaan. Sen seurauksena laajenee perinteinen käsitys tilasta, ajasta sekä syy- ja seuraussuhteista.

Lewis Pasteur selvitti kokeellisilla menetelmillä 1800-luvulla elämän alkuperän biologien kielellä. Aikaisemminhan oli uskottu elämän vain alkavan jostain elottomasta. Pasteur todisti, että kaikki mikrobit, jotka saavat kehittyä suotuisissa olosuhteissa, syntyvät toisista mikrobeista. Sen sijaan kvanttifysiikassa on todistettu, että liike-energia voidaan muuttaa materiaksi, ja että osat ovat prosesseja, eivät objekteja. Se tarkoittaa, että ei ole olemassa perusyksikköjä, on olemassa vain suhteita. Mikään yksittäinen olento ei ole itse itsessään, vaan luo suhteiden verkostossa sekä itsensä että roolinsa. Pitemmälle vietynä tämä tarkoittaa, että ei ole erikseen henkeä eikä materiaa, ei sielua eikä ruumista, vaan aine on tiivistynyttä henkeä. Kumpaankin vaikuttaa suhteiden verkosto.

Uusi ajattelu korostaa myös aistien kehitystä. Viisi aistia ja niiden tunnistamat kolme ulottuvuutta osoittautuvat vain apuvälineiksi ihmisen tietoisuuden laajetessa. Hengitämme samoja happiatomeja kuin Caesar aikoinaan. Vuosituhansien kuluessa molekyylit ovat keränneet itseensä  kehityksessä mukana olevan viisauden, ilon ja tuskan.

Valtiota ja sen hallintoa luotiin aikanaan newtonilaisen mekaanisen ajattelun pohjalta. Sen mukaisesti keskushallinto johtaa yksittäisiä ministeriöitä. Kansalaisten elämää järjestettiin mekaanisten ja hierarkkisten lakien mukaan. Kilpailu ja työnjako olivat sen kehityssuunnan tunnusmerkkejä. Tulevassa kvanttiyhteiskunnassa ihminen ei vain synny, kasva ja kuole, vaan hän vaikuttaa omalla olemassaolollaan ja käyttäytymisellään jatkuvasti ympäristöönsä. Hän on syntynyt ja hänestä syntyy. Minkään osasen toiminta ei ole perustavaa, vaan kaikki ovat vuorovaikutuksessa koko järjestelmän sisällä. Meillä jokaisella on suunnattomasti merkitystä, meidän pienilläkin teoilla ja ajatuksilla.