Rudolf Schmidt: Völkerrecht und Zukunft. Zuruf eines Aussenseiters
Zeitschrift fur Politik (Hochschule der Politik, Munchen) ZfP 2/2009 2/09
Kansainvälinen oikeus kehittyy - maailman oikeus
Pystyykö kansainvälinen oikeus vastaamaan uusien globaalien ongelmien aiheuttamiin haasteisiin, kysyy Rudof Schmidt. Schmittin mukaan ”konservatiivinen professori Carl Schmitt ehdotti jo vuonna 1950: ”Ihmisen täytyy ryhtyä ajattelemaan taas maallisen olemassaolonsa peruskysymyksiä.” Schmitt ei kuitenkaan aavistanut, mitä uusia vaatimuksia luonnontieteellinen tutkimus toisi maapallosta kokonaisuutena. Maapallolla vallitsee labiili ja herkästi vaurioituva tasapaino. Hän näki kansainvälisen oikeuden (Völkerrecht) vain vallan säätelyn kategoriana. Nyt on saatava ihmisen toiminta sopeutumaan maapallon toimintaan niin, että olemassaolo ylipäätään voi jatkua.
Amerikkalaiset juristit eivät pidä kansainvälistä oikeutta sitovana. Siinä ei ole tilaa universalismille. Amerikkalaisia ohjaavat vain oman valtion oikeusnormit. Saksalaiset oikeusoppineet kehittävät Hugo Grotiusin johdolla kansainvälisessä oikeudessa ajatusta maailmanoikeus, joka pitäisi sisällään koko maailman rikokset. Tuomioistuin ei käsittelisikään valtioiden välisiä suhteita, vaan sitä miten yhdessä parhaiten pidetään huolta planeetasta.
Avaruustiede on osoittanut, että maa on yksi yhdeksästä aurinkojärjestelmän planeetasta, sininen planeetta, kylmässä universumissa ainut, jossa on elämää. Avaruustiede on myös selventänyt, että maan haavoittuvuus on suuri äärimmäisen jäisen Marsin ja kuolettavan kuuman Venuksen rinnalla. Vain maan ilmanala pitää yllä elämää.
Haagin konferensseissa vuosina 1885 ja 1905 sidottiin myös Euroopan ulkopuoliset maat kansainvälisen oikeuden piiriin. Kansainliitto epäonnistui, mutta Yhdistyneiden Kansakuntien, YK:n perustaminen, johti siihen, että itsenäistyneet entiset siirtomaat hyväksyivät kansainvälisen oikeuden. Mutta vain niin, että jokainen valtio saa käyttää ja antaa valitsemansa valtion käyttää luonnonvaroja oman mielensä mukaan.
Maapallo sisältää monia ekosysteemejä – meret, järvet, vuoristot, metsät, alangot ja aavikot, jotka säätelevät itseään, mutta samalla vaikuttavat kokonaisuuden ylläpitoon. Paul Crutzen sai vuonna 1995 Nobel-palkinnon otsonikerroksen tutkimuksista. Hänen mukaansa nykyjärjestelmää tulisi kutsua antroposentriseksi, ihmiskeskeiseksi.
Valtiot ovat joutuneet jo antamaan myönnytyksiä maailmanmarkkinoille ja tarjoamaan sijoittajille edullisia ehtoja.
Artikkelissa ihmetellään Martti Koskenniemen perusteellista teosta The Gentle Civilizer of Nations, jossa esitellään kansainvälistä oikeutta vuosina 1870 – 1960, mutta vaikka kirja on ilmestynyt vuonna 2003, ei siinä edes mainita uusia ongelmia ja niiden vaikutuksia kansainväliseen oikeuteen.
Kansainvälisen oikeuden perusperiaate on ollut: Valtio on suurin auktoriteetti oman maansa rajojen sisäpuolella ja riippumaton yksikkö ulkopuolisille. Kun Carl Schmittille ”maan ottaminen” oli tärkeää, on uusimmissa oikeuden tulkinnoissa luovuttu esim. etelämantereen jakamisesta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun jää sulaa ja alueella voi harjoittaa laivaliikennettä? Avaruuden valloituksen estämisestä sovittiin vuonna 1969: Avaruus kuuluu koko ihmiskunnalle. Ei Etelämanner sen paremmin kuin avaruuskaan kuulu minkään valtion suvereeniseen piiriin. Kunpa myös ehtymässä olevat luonnonvarat saataisiin samaan ryhmään!
Maiden väliset taloussuhteet ovat johtaneet siihen, että jopa talouselämä kaipaa uusia ohjeita valtiolta, tosin vain omien etujensa ajamista eli tullien alentamista ja kaupan esteiden poistamista. Sopimusten ei tule kuitenkaan laiminlyödä sitä perusteellista ja uutta tosiasiaa, että ihmisen on opittava asettamaan rajoja tuotannolle, muuten maapallon peittää päästöjen aiheuttama kasvihuone ja luonnonvarat loppuvat niin, että ihminen ei pysty enää elämään. On saatava uusi oikeusnormisto – globaali ympäristölaki.
Tukholmassa YK:n konferenssissa vuonna 1972 julkaistiin selvitys ”Ympäristöstä joka turvaa ihmiselämän”. Sen alkupuheessa todettiin, että ihminen on sekä ympäristönsä luoma että ympäristöään luova: ”Uusiutumattomia luonnonvaroja on käytettävä niin, että ne eivät lopu ja että niiden käytöstä hyötyvät kaikki. Kuitenkin 21. pykälä antaa luvan kaikille maille käyttää suvereenia oikeutta omien luonnonvarojensa käyttöön, kunhan samalla ei vähennetä muiden valtioiden suvereenia oikeutta.
Rio de Janeirossa vuonna 1992 ristiriitaa ei juuri selvennetty. Talousmahdit taistelivat saadakseen sekä vetoomukseen käsitteen ympäristön turvaamisesta että kehityksestä. Olivathan ne pelänneet, että ympäristön ja luonnonsuojelun painottaminen veisi pohjan taloudelliselta kasvulta. Periaatteessa sopimuksen jälkeen onkin painotettu sanaa kehitys. Kohdassa neljä talousmahtien etu tulee vielä selkeämmin esille: ympäristönsuojelun on oltava osa kehitysprosessia.
YK:n vuosituhannen julistuksessa 6.9.2000 myönnetään ensimmäistä kertaa, että nykyiset tuotantomenetelmät murtavat tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia. Ihmisen toimintatapaa on muutettava. Sovittiin ”hyvästä hallintotavasta”: Kioton sopimus, kaikkien metsien suojelu, monimuotoisuus, aavikoitumisen estäminen, vesivarantojen suojelu.
Jo näiden periaatteiden pohjalta olisi voitu muuttaa kansainvälistä oikeutta. Otsoniaukon suhteen saatiinkin sopimuksia aikaiseksi. Fluorihiilivetyaineet kiellettiin Wienin sopimuksessa 1985 ja Montrealissa 1987. Niistä tuli ensimmäisiä uuden aikakauden kansainvälisen oikeuden sopimuksia!
Samalla luovuttiin nk. demokraattisesta päätöksenteosta – vaadittiin kolmen neljästä allekirjoitus.
YK:n asettama komissio julkaisi vuonna 1987 raportin Yhteinen tulevaisuutemme. Kohdassa ”Yhteisten varojen hallinnointi” asetettiin kyseenalaiseksi valtiollinen suvereenisuus, joka ei enää muutenkaan vastannut ekologista tai edes taloudellista keskinäistä riippuvuutta valtioiden välillä.
Aikaisempien vuosien muotoilu ”yhteinen, mutta erilainen vastuu” ei ollut enää riittävä. Ilmaston lämpenemisen estäminen ei salli ainuttakaan ”erilaisuutta”. Vuoden 1997 Kioton sopimuksen olivat hyväksyneet vuoteen 2005 mennessä suurin osa valtioista, ja se astui voimaan. IPCC:n tutkijat olivat jo ilmoittaneet, että kaavailtu kasvihuonekaasupäästöjen pienennys ei riittäisi, mutta yhä uudestaan tulivat esiin valtioiden ”kansalliset intressit”.
”Vuonna 2012 astuu uusi sopimus voimaan. Vieläkään ei tiedetä, miten suhtaudutaan valtioihin, jotka eivät sitä allekirjoita – sopimuksella ei ole merkitystä, jos kaikki eivät hyväksy sitä. Erga Omnes -käsite on nyt avainasemassa – kaikkia valtioita koskeva. Siitä on tultava kansainvälisen oikeuden pakottava säädös, joka sitoo kaikkia valtioita. Se olisi Universaali kansainvälinen laki. Lain on kurottava umpeen juova etiikan ja kansainvälisen oikuden välillä.”
Tämä tarkoittaa, että on hyväksyttävä se eettinen käsitys, että ihminen ei ole luonnon herra. Ihminen ei osaa eikä saa hallita luontoa. Francis Bakonin ajatusketju sai näin päätepisteensä. Valtioiden piti taata omistus- ja valtasuhteet ja siten parantaa ihmisen elinmahdollisuuksia. Jeremy Benthan ja John Stuart Mill olivat kehittäneet kokonaisen eettisen järjestelmän utilatiristisen maailmankuvan todistamiseksi: ”Suurin onni mahdollisimman monelle”, oli nykyisen talouden ja sosiaalipolitiikankin tunnuslause. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, mihin jatkuva talouskasvu johtaa. Ernst Bloch perusti utopiansa paremmasta maailmasta ”luonnon uudistamiseen”.
Sitä vastoin Hans Jonas on kehittänyt uuden ”Teknisen sivilisaation etiikan” ja perustelee sitä vastuullisuudella: ”Käyttäydy niin, että aito inhimillinen elämä on maapallolla aina mahdollista. Jokaisen ihmisen on vaikutettava hallitsijoihinsa niin, että vaatimus toteutuu, koska yhden ihmisen muutos, vaikka se leviäisikin, ei voi enää vähentää vaaraa. Moni ymmärtää tämän jo intuitiivisesti. Ihmisen on korjattava ne virheet, jotka hän on itse aiheuttanut ja hänen on muutettava elämäntapaansa. Yrittäjänä, kuluttajana, poliitikkona. Muutoksissa täytyy kunnioittaa myös eettisiä periaatteita. Ei saa uskoa optimistisiin lupauksiin, vaan on varauduttava negatiivisiin ennustuksiin, vaikka ne eivät olisi edes todennäköisiä. Uusia menetelmiä on kehitetty."
Entä jos jotkut valtiot eivät noudata uusia välttämättöminä pidettäviä sääntöjä? Silloin on vedottava kansainvälisen oikeuden universaaliin perinteeseen ja yhdistettävä etiikka ja tuomioistuin.
Oikeistopositivismi on häivyttänyt yhteyden luonnonoikeuteen. YK:n ihmisoikeusjulistus vuodelta 1948 vaatii samoja oikeuksia kaikille ihmisille sekä oikeuksia elinolosuhteiden takaamiselle, valtiosta riippumatta. Yhdysvalloissa Massachusettsin osavaltio määräsi 2.4.2009 ympäristön suojelun sitovan kaikkia ja vastusti näin liittovaltion päätöstä olla säätelemättä CO2-päästöjä.
Maapallon sisäinen laki tarkoittaa myös oikeutta selvitä.
Ihminen sekoittaa yhä enemmän ”sinisen veden kiertoa”. Viidennes maapallon asukkaista on ilman puhdasta vettä. Valtaviin puuvillaviljelmiin johdatetaan puhdas vesi ja se lasketaan saastuneena takaisin jokeen. Tulisi perustaa Maapallon tulevaisuusneuvosto, joka määrittelee kunkin valtion toiminnan rajat. Mitään sellaista ei ole vielä olemassa. Valtioiden välillä tehdään vain monikeskeisiä sopimuksia.
Valta ja laki ovat aina löytäneet toisensa. Mitä vahvempi valtio sitä vähemmän se on valmis kansainvälisiin ympäristösopimuksiin.
Koska saksan kielessä käytetään käsitettä Völkerrecht, kansanoikeus ja Internationaler Recht, kansainvälinen oikeus, murehtivat kirjoittajat, että kansainvälinen oikeus on vienyt tilaa kansojen oikeudelta. Völkerrecht, Kansojen oikeudella on uusi tulevaisuus. Niin ihminen kuin luonto on riippuvainen planeettamme toiminnasta, siksi luonnontieteelliset havainnot painavat uudessa kansojen oikeudessa: suvereenien valtioiden ja klassisen kansainvälisen oikeuden järjestelmä ei riitä uudessa globaalissa järjestelmässä.