Euroopan “terävimmät aivot” sammuivat



Jean Paul Sartren mukaan 22.9.07 pois nukkuneella Andre Gorzella oli Euroopan terävimmät aivot. Näiden aivojen avulla Gorz päätteli perustulon välttämättömyyden, laati marxilaisen ekososialismin ja poliittisen ekologian teesit. Ihmisen tulee vapautua palkkatyön ja tavaraan sidottujen suhteiden ansasta.


Kuitenkin Gorzin vuosi sitten julkaisema “intellektuaalinen ja emotionaalinen” testamentti saavutti laajempaa julkisuutta kuin hänen kapitalismin ja palkkatyön vastaiset kirjoituksensa. Hän julkaisi vuosi ennen kuolemaansa “Kirje D:lle. Erään rakkauden historia“, jossa katui elämäänsä ja ylisti vaimoaan, jonka kanssa ehti olla naimisissa lähes 60 vuotta.


Jo 60-vuotiaana hän jäi eläkkeelle hoitaakseen vaimoaan: “Ekologiasta tuli elämäntapa ja arkipäivää, vaikka täytimmekin myös täysin erilaisen sivilisaation vaatimukset. Tulin siihen ikään, jolloin aletaan kysellä itseltä, mitä tuli tehtyä elämän kanssa, mitä olisi halunnut tehdä. Minulle tuli tunne, että en ollut elänyt elämääni, olin vain tarkkaillut sitä etäisyydeltä kehittäen vain yhtä osaa itsestäni ja köyhtynyt ihmisenä. .. kiirehdin tehtävästä toiseen aivan kuin elämämme todella alkaisi vasta joskus myöhemmin.”



Eläköön työttömyys!


Kun yhteiskuntaa liikkeelle paneva voima perustuu rahaan ja rahan kiertoon, on melko uskaliasta kustantaa teosta, jossa ylistetään elämää palkkatyön tuolla puolen. Gorzin kirja on jäänyt harvinaiseksi poikkeukseksi. Suomalainen vasemmistolainen järjestö maksoi sen kääntämisen ja julkaisemisen Suomessa.

Lehtimiehenä Gorz kirjoitti koko elämänsä. Suomeksi hänen merkkiteos käännettiin nimellä “Eläköön työttömyys. Kirjoituksia työstä, ekologiasta ja vapaudesta” vuonna 1982. Gorzin perusteesit ovat selkeitä ja perusteltuja:

 


1. Työttömyys lisää ihmisen vapautta.

Gorz korostaa työttömyyden myönteisiä puolta, sitä jota Ivan Illich kutsuu luovaksi työttömyydeksi. Työtön on yhteiskunnallisen muutoksen potentiaali. Gorz puhuu vapaan ajan yhteiskunnasta samassa mielessä kuin Karl Marx vapauden valtakunnasta. Marx kirjoitti palkkatyöstä: sen jolla ei ole muuta omaisuutta kuin työvoimansa, täytyy alistua niiden orjaksi, jotka ovat tehneet itsestään omistajia. Kun ihminen myy omaa aikaansa, hän myy omaa elämäänsä.

Työstä vapautuminen tarkoittaa, että ihmiselle jää enemmän aikaa ja halua tehdä itselleen asioita, joita hän osti aikaisemmin rahalla. Oikeus tuottaa itse kuluttamiaan tuotteitta liittyy oikeuteen olla myymättä työtään tuotantovälineiden omistajille tai olla ostamatta hyödykkeitä ja palveluita muilta. Jos ajan käyttöarvo kasvaa suuremmaksi kuin sen vaihtoarvo, kasvaa itsenäinen tuotanto. Tällöin ihminen valmistaa itselleen samassa ajassa yhtä arvokasta kuin mitä voisi ostaa työskentelemällä saman ajan saadakseen palkkaa, rahaa.

Vaikka Andre Gorz kirjoitti perustulosta, hän määritteli sen väliaikaisratkaisuksi: “Perustulon tarkoitus on auttaa ihmisiä selviämään tavaratuotannon romahtaessa tai auttaa ennen romahtamista uudenlaisten tuotantosuhteisiin siirtymistä.”

 


2. Työttömyys lisää teknisesti mielekästä kehitystä.

Nykyään yli puolet teollisuusinvestoinneista tehdään nimenomaan työvoiman säästämiseksi. Kuitenkin unelma täystyöllisyydestä kuoli Keynesin mukana. Gorz kysyy: Johtaako kolmas teollinen vallankumousta työttömyyden vai vapaa-ajan yhteiskuntaan. Vapauttaako tekniikka ihmiset typistävistä työtehtävistä vai typistääkö se ihmisiä passiiviseen kulutusyhteiskuntaan? Enää ei työskennellä tuottamisen takia, vaan tuotetaan työskentelyn takia.

 


3. Työttömyys vähentää markkinatalouden merkitystä.

Kun ihmiset tuottavat itse tarvikkeitaan ja ravintoaan ja toinen toisilleen erilaisia palveluja, paranee omaa apua kannustava yhteistyö. Perustulo edistää yhteiskuntaa, missä korjataan ja kunnostetaan.

 


4. Työttömyys vähentää valtion merkitystä.

Gorzin mukaan muutokset palkkatyön suosiossa vaikuttaisi kapitalismin perustavaan liikelakiin: talouselämän perusta ei olisi enää myynnin lisääminen, vaan investoinnit myynnin vähentämiseksi: ”Kun valitsemme tietynlaisen tekniikan, on meidän hyväksyttävä tietynlainen yhteiskunta. Toisenlaisen yhteiskunnan tavoittelu edellyttää toisenlaista teknolgiaa. Tekniikan luonne ja merkitys määräävät valtion rakenteen ja sen instituutiot. Esimerkiksi ydinvoima edellyttää ja pakottaa keskitettyyn, hierarkkiseen poliisiyhteiskuntaan.”

Kapitalismin laki on kasvaa tai hävitä. On saatava yhä enemmän voittoa, jotta koneita voidaan korjata ja uusia ja lyhentää lainoja ja maksaa korkojen. Koneet ovat suuria investointeja ja siksi niihin tarvitaan lainarahaa. Lainaa antavat pankit määrittelevät koron suuruuden.

Kansalaisyhteiskunnalla Gorz tarkoittaa sitä sosiaalista kontaktiverkkoa, jonka ihmiset rakentavat keskenään ilman valtion ja virastojen välikättä. Suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen, eivät lakiin tai juridiseen pakkoon. Nykyinen fyysinen ympäristö ehkäisee kommunikaation ja tavaroiden ja palveluiden vaihtamisen.

Itsehallinto edellyttää niin pieniä taloudellisia ja sosiaalisia yksiköitä, että yhdellä maantieteellisellä alueella voidaan ihmiselle taata mahdollisuus käyttää kykyjään sekä tuotannossa, jakelussa että työtehtävien määrittelyssä. Tuotanto mukautetaan paikallisiin tarpeisiin. Itsehallinto edellyttää työvälineitä, joita on mahdollista hallita itse.



5. Työttömyys lisää omaehtoisen työn tekemistä.

Palkkatyö, kapitalismi ja proletariaatti kuuluvat yhteen. Ennen kapitalismia ihminen harvoin teki sitä mitä nykyään kutsutaan työksi. Palkkatyö eroaa omaehtoisesta toiminnasta samalla lailla kuin vaihtoarvo eroaa käyttöarvosta: Jos ihminen tekee työtä ansaitakseen palkkaa, hän haluaa ostaa yhteiskunnalta yhtä paljon aikaa kuin on itse sijoittanut työhön. Ihminen tekee työtä rahan vuoksi. Palveluyhteiskunnassa palkatut ammattilaiset tekevät sen, mikä ihmiset ovat perinteisesti tehneet itse. Se vähentää ihmsten itsenäisyyttä ja lisää vieraantumista ja riippuvuutta.. Palvelut tekevät maksulliseksi sen mitä tähän asti ihmiset ovat tehneet toinen toisilleen. “Käsintehdyillä vaatteilla ja kengillä on eri arvo kuin tehdastekoisilla. Niiden valmistamiseen käytettyä aikaa ei lasketa. Se aika kuuluu itse elämälle”

 


6. Työttömyys lisää ihmisen itsekunnioitusta

Vaikka palkkatyö laukkatehtaisiin, haluaisi ihminen yhä ponnistella, toimia, valmistaa taidokkaasti joitain esineitä, toimia yhdessä muiden kanssa ja tehdä itsensä hyödylliseksi yhteisölle. Ihminen toimii omaksi ilokseen, ei järjestelmän hyväksi. Alunperin työväenliikkeen tarkoitus oli vapauttaa ihminen valtion ja kirkon määräysvallasta ja antaa oikeus omaan elämään. “Enää ei taistella vallasta työläisille, vaan vallasta vapautua toimimasta työläisenä!”

 


7. Työttömyys lisää yhteiskunnallista muutosta.

Uudenlaista vapautta ei voida enää myöntää ylhäältä käsin, institutionaalisen vallan toimesta. Siksi yhteiskunnallinen muutos edellyttää instituutioiden ulkopuolista kulturellista ja eettistä muutosta.

 


8. Työttömyys edistää nuorten kehitystä ihmisinä

Koulun tehtävä on hankkia teollisuudelle, kaupalle, perinteisiin ammatteihin ja valtiolle työläisiä, kuluttajia sekä asiakkaita. Koulu ei opeta laulamaan eikä käyttämään käsiä tai jalkoja. Se ei opeta syömään terveellisesti, selviämään instituutioiden viidakossa, hoitamaan sairasta tai sylivauvaa. Jos kansa ei enää laula , vaan ostaa miljoonittain äänitteitä, joilla ammattilaiset laulavat heille, jos he eivät tiedä, miten syödä oikein, vaan maksavat lääkäreille ja lääketeollisuudelle, jotta heitä käsiteltäisiin, ei kai elämässä ole mitään markkinataloutta voittanutta.

Yliopiston uudistuksiin liittyvissä kirjoituksissa Gorz tuo esille vallankumouksellisuutensa: ”Yliopisto ei toimi enää. On siis estettävä sen toimiminen niin, että toimimattomuus tulee päivänvaloon. Mikään uudistus ei sitä instituutiota enää pelasta. On siis taisteltava uudistuksia vastaan. Uudistusten tavoitteet ja vaikutukset eivät ole vaarallisia, mutta ne eivät ole realistisia. Yliopistojen kriisi ulottuu korkeakoulujen ulkopuolellekin ja käsittää koko teknisen työnjaon. Tämän kriisin on annettava puhjeta.”



9. Työttömyys säästää luonnonvaroja.

Palkkatyön perusta on luonnon riistäminen. Kapitalismissa vallitsee työn etiikka, viis siitä mitä tuotetaan. Se tulee vaihtaa yhteistyön, luovuuden, itsemääräämisoikeuden ja laadun etiikkaan.


“Pysykää realistisina. Vaatikaa mahdottomia.”





Suuren ajattelijan viimeinen vuosi


Gorz kirjoitti vuosi ennen kuolemaansa: “Päivän päättyessä vain yksi asia on minulle tärkeä: olla sinun kanssasi.” Hän ei halunnut seistä vaimonsa haudalla, hän ei halunnut, että hänelle ojennetaan hänen vaimonsa uurna laskettavaksi. He saivat yhteisen lähdön siinä toivossa, että seuraavassa elämässä, “jos sitä on“, saavat elää taas yhdessä.


Gorz myöntää: “Rakkauden ymmärtäminen tuotti minulle aina vaikeuksia, sillä on mahdotonta antaa filosofista vastausta siihen, miksi rakastuu yhteen ihmiseen ja sulkee kaikki muut tunteen ulkopuolelle ja että haluaa tulla rakastetuksi vain tämän yhden ihmisen taholta.”


Gorz otti kirjoituksissaan etäisyyttä todellisuuteen, hän ei koskaan kirjoittanut ensimmäisessä persoonassa ja suri menettelyään, vaikka juuri D:n tapaaminen merkitsi “eksistentiaalista käännettä” hänen koko elämässään.


Elisabeth von Thadden kirjoittaa Die Zeit-lehdessä 20.9.2007: ”Ehkä tämä D:n puolisollinen rakkaus osoittaakin vain klassista itsensä uhraamista älykkään miehen puolesta?” Toimittaja oli kysynyt Gorzilta, miksi tämä ei kertonut lapsettomuudesta. D vastasi, että he halusivat luopua lapsista. Gorz oli lisännyt: ”Meillä ei olisi ollut mitään annettavaa lapselle. Meillä kummallakaan ei ole sukulaisia. Emme kuuluu mihinkään kansaan tai kulttuuriin.” Toimittaja ihmetteli avioparin toisilleen osoittamaa seksuaalista uskollisuutta. Eihän 1960-luvun Pariisissa mikään ollut niin epätavallista kuin uskollisuus. Gorzilla ei ollut asiaan kantaa. ”Mutta olisiko teille avioero ollut tappio?” Molemmat olivat naurahtaneet: Se ei olisi ollut pettymys, vaan täysi katastrofi.”


Andre Gorzin ja rouva D:n rakkaustarina jää mysteeriksi. Meiltä jälkipolvilta hänen ylistyslaulunsa vie pohjaa uuden yhteiskunnan rakentamiselta. Eihän tavallisessa elämässä ole edes toivottavaa, että kaksi luovaa ihmistä hautoo intiimejä asioita vain keskenään. Vielä kohtalokkaampaa on, että Gorz piti omaa avioliittoaan mallina ja rakensi utopian hajautetuista omavaraisista, kapitalistisista vaihtomekanismeista vapautuneista yhteisöistä, kestävän parisuhteen varaan.






Vielä viimeisinä vuosina heidän piti muuttaa pois yhteisestä suunnittelemasta talostaan, koska lähelle alettiin rakentaa atomivoimalaa.


unveröffentlicht blieb), «ich hatte grosse Schwierigkeiten mit der Liebe, denn es ist unmöglich, eine philosophische Erklärung dafür zu geben, warum man, unter Ausschluss aller anderen, nur eine bestimmte Person liebt und von dieser geliebt werden will». Diese Liebe war auch ein Modell jener kleinen, dezentralen Gemeinschaften, in denen Gorz, wie etwa im «Abschied vom Proletariat» (1980) dargelegt, Zellen eines selbstbestimmten, den modernen kapitalistischen Tauschmechanismen entzogenen Lebens sah.


Im vergangenen Jahr noch sagte Gorz in eine

»Warum nur bist Du in allem, was ich geschrieben habe, so wenig präsent, während doch unsere Verbindung das Wichtigste in meinem Leben gewesen ist?« Weil Gorz das wissen wollte, weil er wissen wollte, warum er in seinem Selbstbild Der Verräter nicht in der Lage war, aufzuschreiben, dass D. die existenzielle Wende in seinem Leben bedeutet – deshalb hat er den Brief an D. verfasst. Er habe sich schreibend immer Abstand zur Wirklichkeit schaffen müssen, in der dritten Person, auch eine Art, überheblich zu sein, verächtlich sogar gegenüber der eigenen Liebe. Er sagt heute, er könne sich nicht vorstellen, noch zu schreiben, wenn sie nicht mehr da sei. Er sagt, er habe eine Schuld abzutragen, diese Liebe habe sein Werk wie


In seinem »Brief an D.« beschrieb der Sozialphilosoph André Gorz die Geschichte einer außergewöhnlichen Liebe. Eine letzte Begegnung mit dem alten Ehepaar vor ihrem Tod.

Von Elisabeth von Thadden

DIE ZEIT, 20.09.2007 Nr. 39

Lesen ist leicht, aber wie spricht man mit diesem Paar über den Tod? Erst viele Kornfelder weiter, Stunden später, kurz vor Paris, fällt mir auf, von einer Frage war nicht die Rede: ob dieses weibliche Leben von D. nicht auch ein klassisches Selbstopfer für den denkenden Mann sei? Aber so stellt sich die Frage angesichts dieses Paars eben nicht.


Der Brief an D. schweigt über vieles. Warum er von der Kinderlosigkeit des Paares nicht spreche? Sie hätten auf Kinder verzichtet, sagt D., mehr sei nicht zu sagen gewesen. Für einen Moment ist es still. Sie hätten Kindern nichts weiterzugeben gehabt, sagt dann er, sie gehörten beide keinen Familien an, keiner Kultur, und dann, wieder mit jenem Anflug von Spott, der nicht bitter klingt: Ihr Familiensinn sei nicht sehr ausgeprägt. Auf einmal wirken diese beiden, als seien sie sich auch die Kinder gewesen, illusionslose, schutzbedürftige Kinder, und darin einander gleich. Andere Frage: Warum das schmale Buch über die sexuelle Treue schweige, wo doch im Paris der sechziger Jahre kaum etwas so abwegig gewirkt haben muss, wie treu zu sein? Er lacht, sein Lachen erleichtert. Auch zur Treue gibt es nichts weiter zu sagen. Der Gedanke, ihr untreu zu sein, sei ihm nicht gekommen. Voilà. Hätten sie eine Trennung als Niederlage empfunden? Nun lachen sie beide. Eine Trennung, undenkbar. Das wäre keine Niederlage, das wäre eine Katastrophe gewesen.



»produktivistische Arbeits-Ethik auszumerzen und durch eine Ethik zu ersetzen, in der die freiwillige

, die Selbstbestimmung, die Kreativität, die Qualität der Beziehungen zu anderen und zur Natur die dominierenden Werte sind. Wir müssen wieder lernen, uns in das, was wir tun, einzubringen, nicht weil wir dafür bezahlt werden, sondern aus Freude, etwas zu schaffen, zu schenken, zu lernen, mit anderen nicht-kommerzielle und nicht-hierarchische, praktische und affektive Beziehungen zu knüpfen«().

»Den Kapitalismus überwinden, heißt hauptsächlich und notwendig, die Vorherrschaft der Warenbeziehungen - einschließlich des Verkaufs der Arbeit - zugunsten freiwilliger Tätigkeiten und Tauschbeziehungen zu beseitigen, die ihren Zweck in sich selbst tragen.«() Warenbeziehungen und Lohnarbeit zurückzudrängen, ist die Kernforderung von André Gorz. Was der Mainstream der SozialistInnen ignoriert oder auf eine ferne »Übergangsgesellschaft« verschiebt, setzt er punktum auf die Tagesordnung: »Wer, wie, wann, wo damit anfangen könnte, wird von den radikal "man muß einfach" Denkenden als eine unwürdige Frage abgetan.

»Es geht nicht mehr darum, Macht als Arbeiter zu erobern, sondern darum, Macht zu erobern, um nicht länger als Arbeiter funktionieren zu müssen«.()

»Handgenähte Kleider und Schuhe haben nicht denselben Status wie industriell gefertigte. Sie um des Vergnügens willen herstellen heißt, daß die Zeit, die man damit zubringt, nicht gezählt wird: Es ist die Zeit des Lebens selbst«().

"Seid realistisch - verlangt das Unmögliche".
Seine Auffassungen hatte er bis zuletzt weiterentwickelt. Seinen Buchbeitrag schließt André Gorz, in Hinblick auf die emanzipative Bedeutung, die ein Grundeinkommen haben könnte, mit den Worten: "Seine Funktion könnte allein darin bestehen, während des Zusammenbruchs der Warengesellschaft oder vor ihm den Übergang zu neuen Produktionsverhältnissen einzuleiten".

Die Universität kann nicht funktionieren, also muß man verhindern, daß sie funktioniert, damit diese Funktionsunfähigkeit ans Tageslicht kommt. Keine irgendwie geartete Reform kann diese Institution lebensfähig machen; also muß man die Reformen bekämpfen, sowohl hinsichtlich ihrer Auswirkungen als auch ihrer Ziele und zwar nicht weil sie gefährlich, sondern weil sie illusorisch sind. Die Krise der Universität reicht (wie wir zeigen werden) über den Hochschulbereich hinaus und umfaßt in ihrer Gesamtheit die gesellschaftliche und technische Arbeitsteilung; also muß diese Krise zum Ausbruch kommen

1970


Työttömien kannalta "oikeus työpaikkaan" on jo vanhentunut vaatimus. Nyt pikemminkin ajankohtainen on "oikeus toimeentuloon" tai "oikeus yhteiskunnalliseen työhön" (ts. oikeus käyttöarvojen itsenäiseen tuotantoon). Vasemmiston ja oikeiston suhdetta tulee varmasti tulevaisuudessa jakamaan erityisesti suhde näistä jälkimmäiseen (ainakin oikeistolle lienee helpompaa myöntää oikeus toimeentuloon kuin käyttöarvojen itsenäiseen tuotantoon). Gorz toteaa: "Itsenäinen tuotanto tulee kehittymään [...] kaikkialla, missä se mitä määrätyssä ajassa voi tehdä itselleen on arvokkaampaa kuin se mitä voi ostaa työskentelemällä tämän ajan saadakseen palkkaa."



 

Gorzin lausumaa:

  • Miksi sanotaan, että nainen on töissä kun se hoitaa lapsia päiväkodissa, mutta kun hän hoitaa omia lapsiaan, hän ei ole töissä?
  • Elämme finassitaloudessa. Se tarkoittaa, että rahalla tienaa rahaa, vaikka ei osta eikä myy mitään muuta kuin rahaa.
  • Ihmisellä on Arvoa vain, jos hän voi toimia pääoman jatkumona.. Voisimmeko tehdä exoduksen - paeta maanosaan, jota pääoma ei hallitse?
  • On jo alueita, joilla pullotettu vesi on kalliimpaa kuin maito ja joissa on Beijina ja Oxygen-baareja, joissa myydään puhdasta ilmaa kuluttajille.
  • Fordismin jälkeisessä maailmassa informaatiolla on suuri arvo. Siis kieli on tärkeä. Kieli on työväline.
  • Säälittävimpiä ovat lehtimiehet, valokuvaajat , taiteilijat, mainostajat ja ihmissuhdeneuvojat. He joutuvat antamaan kokonaisvaltaisesti oman luovuutensa asioille, jotka sinänsä ovat luovia ja kiinnostavia, mutta koska heidän on palveltava eli myytävä itseään. Heille ei makseta objektiivisesta tiedosta tai tuotteesta, vaan heidän luovuutensa on työnantajan tai asiakkaan vallassa. Koko itsensä myymisellä on nimi: prostituutio.
  • Aikaisemmin vain kamaripalvelijat joutuivat myymään itsensä yhtä täydellisesti.
  • Työnsaantiin vaikuttaa useimmin kuin arvammekaan työnhakijan asenne työhön.
  • Kapitalismin dissidentti on freelancer - yhden hengen yritys
  • Ennen: älä välitä mitä teet, kunhan saat palkkaa
  • Nyt: älä välitä rahasta, kunhan sinulla on työpaikka. Työtehtävä ei sinua tarvitse, vaan sinä työtehtävää.
  • Nykyihminen on kuollut 30 vuotiaana ja hänet haudataan 40 vuotiaana.
  • Kun länsimaisilta ihmisiltä kysyttiin, mikä heille on tärkeintä, mainitsi vain 9 % työn. Etusijalla olivat ystävät, vapaa-aika, hyvä fyysinen kunto. Keski-ikäisistä yli 70 % oli sitä mieltä, että heidän elämänlaatunsa olisi parempi, jos he työskentelisivät vähemmän.
  • Entä mitä on vapaa-aika. Marx määritteli: aika jolloin ihminen voi täydellisesti kehttää omaa persoonaansa. Tuotantoprosessiin tämä vapaa-aika vaikuttaa niin, että ihminen kehittää kiinteää päöäomaansa tuotantoprosessiksi, jolloin kiinteä pääoma on ihminen itse.

Tulee mieleen Heidi Liehun lause (1998): vain järjen uudelleen määrittely voi pelastaa järjettömyyden.




Gorz:

Kun pääoman arvo ei nouse enää lisäämällä tuotantoa tai laajentamalla markkinoita, tuotanto ei nosta voittoja, alkaa kamppailu työntekijöiden hiostamisesta. Puolet amerikkalaisten yritysten tuotoista syntyy operaatioista finanssimarkkinoilla.

Fiktiivinen finanssituotteiden pörssiarvo on kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa. Se on kolmasosa koko maailman BKT:stä. Finanssivoimat eivät voi muuttua kuin kannustamalla perheitä velkaantumaan. Valtiot ovat luovuttaneet valtansa ylikansallisille yhtiöille. Ne pakottavat tekemään rahavälitteisiksi viimeisetkin ei-kaupalliset suhteet ihmisten välillä. Ne yrittävät hävittää kaikki yhteiskunnalliset suhteet, jotka eivät palaudu ostajan ja myyjän välisiksi suhteiksi. Yksilöt typistyvät tavaroiden kuluttajiksi ja työnsä myyjiksi tai minkä tahansa hinnoitellun suorituksen tekijäksi.

Poliitokot yrittävät naamioida sitä tosiasiaa, että kapitalismi ei tarjoa mitään muuta tulevaisuuden perspektiiviä kuin elämän jatkuvaa kurjistumista ja oman kriisin kärjistymistä. Tulossa ei ole enempää työpaikkoja, palkkoja eikä turvallisuutta. Kasvu ei jakaudu sosiaalisesti. Tuotanto vaatii koko ajan vähemmän työvoimaa. Yritetään pitää yllä mielikuvaa palkkatyöstä ja markkinoista. Työtä on ehdottomasti myytävä työnantajalle ja hyödykkeitä ostettava ansaituilla rahoilla. Elämää ei ole palkkatyön ulkopuolella. Kauppatavaroiden valta estää pienenkin kuvitelman päästä kapitalismista. ”Niin kauan kuin olemme palkkatyön ja kauppatavaran kuvitelman vankeja antikapitalismi ja viittaukset kapitalismin ulkopuoliseen yhteiskuntaan jäävät abstrakteiksi utopioiksi. Kapitalismin elämänolosuhteiden sisäistäminen. Ekologista muutosta ei voi tehdä rikkomatta radikaalisti 150 vuoden aikana syntynyttä talouden logiikkaa ja metodia.



Ulospääsytie on markkinoiden ja palkkatyön katoaminen ja itsetuotannon aloittaminen ja yhteiseksi ja ilmaiseksi tekeminen. Freenet, creative Commons -lisenssi, out-cooperatin (Wikipedia) Nämä mallit laajenevat materiaalisten hyödykkeiden piiriin.

Kuluttaa se minkä tuotamme ja tuottaa se minkä kulutamme, on kuninkaan tie ulos markkinoilta. Saada takaisin valta omaan elämään. (Niin et Näin 3/2010)


Pentti Linkola (siv. 33): "Järkyttävintä on se, että yöttömyyttä sinänsä pidetään onnettomuutena ja kehitetään massapsykoosia. Jo sanaparissa työttömyyden ongelma esittäytyy länsimaisuus inhottavimmillaan: päämerkitys annetaan työlle, ei puhua varattommmuden tai toimeentulon ongelmasta. Tämän kirjoottaja ei koskaan ole tehnyt ansiotyötä neljää kuukautta enempää vuodessa ja pitää tätä käytäntöä luonnollisena, aivan samoin on selvä että eräät elinkeinoelämän haarat teettävät työtä esim. vain kesäaikana. Vasta joukkopsykoosi on saanut luontaisesti talvijoutilaan pienviljelijän vauhkona kirjoittautumaan työttömyyskortistoon. On hyvä ottaa biolgoin näkemys avuksi: Ihminen on vuosituhansien kuluessa sopeutunut tyypilliseksi kausityöläiseksi - suurten erä- ja kalaretkien vuorotellessa joutilaitten köllöttelynvaiheitten kanssa. Mutta säännöllinen ympärivuotinen työ häviävän avuttomine vuosilomineen on jo sellaisenaan kauhea onnettomuus."