Lounas ja välipalat koulun pihasta!

Suomalaislapsille on tarjottu koulussa ruokaa 50 vuotta. Ruokailun tarkoituksena ei ole ollut ainoastaan nälän tyydyttäminen, vaan on opetettu tapakulttuuria ja esitelty eri makuja. Mihin suuntaan kehitys vie seuraavaksi? Ovatko vanhanaikaisia ne ajat, jolloin oppilaat toivat syksyisin itse keräämiään puolukoita koulun keittiöön?

Nykyään kaupungeilla on keskuskeittiöitä. Tampereen Ateria kuljettaa valmisruoan kaikille tamperelaisille oppilaille. Koululaisten suosikkiruokia ovat liha-makaronilaatikko, hernekeitto, lasagne, uunimakkara, jauhelihakastike, spagetti ja nakkikeitto. Kun yhä useammat lapset ovat ylipainoisia, kärsivät ruokaperäisistä herkistymistä ja myös empatian puutteesta, ei ole ihme, että maailmalla leviää suuntaus, jossa tarjotaan lapsille lähiruokaa ja oppilaat valmistavat itse ateriansa.

Suomen perusopetuslaki (628/1998, 31§) määrää: ”Kouluissa oppilaille tarjotaan tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu ateria.”  Sanan ”tarkoituksenmukaisuuden” määrittely on kiinnostava. Tampereella koululounaan tavoitteena on edistää oppilaan terveyden lisäksi työtehoa, hyviä ruokatapoja sekä kehittää maku- ja ruokailutottumuksia. Vantaalla korostetaan viihtyvyyttä ja uusiin ruokalajeihin totuttamista. Savonlinnassa koululounas on sosiaalinen tilanne, jossa opetetaan ruokailuun liittyviä käytöstapoja.

Luonnonsuojelijan toivoa herättävät Savonlinnassa ”eettisten näkökohtien” ja  Vantaalla  ”eri  vuodenaikojen” huomioiminen. Savonlinnassa johtosääntöön on kirjattu, että kouluruokailun tulee tukea osaltaan koulun ympäristökasvatusta:

”Ympäristönsuojelulliset näkökohdat kestävän kehityksen periaatteita noudattaen otetaan huomioon koko kouluruokailuprosessissa koskien elintarvikkeiden hankintaa, pakkauksia, ruoan valmistusta, tarjoilua ja jätehuoltoa.”

 Uusinta uutta maailmalla on luoda itse ruoantuotannosta ja ruoan tekemisestä opetusaine. Fritjof Capran ideoima ”Rethinking School Lunch” –ohjelma kiinnostaa Kaliforniassa, Englannissa on elokuun  alusta lähtien kielletty roskaruoka yleisistä kouluista, Saksassa mainostetaan parasta arvosanaa niille, jotka yhdistävät koulun ja ruokailun (Essen + Schule = Note 1) ja tarjotaan sesonkikalenteria vastuullisen perheen ruokapöytään.

Ekologista lukutaitoa opettavat järjestöt kampanjoivat uuden oppiaineen puolesta: Pellolta pöytään.

Kouluruoka oppiaineena ei tarkoita vain kulttuurin ja käytöksen opetusta., vaan ravintoon liitetään kaikki oppiaineet. Matematiikan tunnilla opitaan laskemaan myös ruoan valmistusainemääriä.

Paikallisruoan tarjoaminen auttaa oppilaita ymmärtämään ruoan ja luonnon välisen suhteen. Syy ja seuraus valkenee myös oppilaiden nähdessä, miten pakkausmateriaalia säästyy, kun ruoka tehdään alkuperäisistä raakatuotteista. Matokompostit ja kuivakäymälät vievät oppilaan tosikokemukseen.

Ruokatunti ei ole välttämätön paha eikä erillään kouluopetuksesta. Lapset voivat itse kokea sen mitä heille opetetaan. Kuten myös ravinnon, terveyden ja oman paikkakunnan yhteyden. Oivallus tulee tekemisestä ja kokemisesta. Kun lapsi oivaltaa, hän myös ymmärtää. Juuri ruokailusta tulee kriittinen ikkuna oppimis- ja luonnonsuojeluprosessiin.

Permakulttuurin (kestäväksi suunniteltu arkipäivä) mukaisesti ihmisen on kasvatettava itse oma ruokansa, edes niin paljon kuin parvekkeella hyvin suunnitellen pystyy tuottamaan. Uusinta on projekti Syötävä koulupiha.  Kouluun tulee perustaa puutarhoja, pienviljelmiä, talvipuutarhoja kuin komposteja ja kompostikäymälöitä. Oppilaat kasvattavat taimet, istuttavat ja hoitavat niitä sekä korjaavat satoa. Koska lapset asuvat koulun lähellä, voivat he kesälomallakin kitkeä ja kastella aarin kokoista luokkahuonettaan, sitä kohtaa, missä nykyjärjestelmässä seisovat opettajien henkilöautot. He valmistavat itse kasvattamistaan yrteistä, juureksista ja hedelmistä ruokaa ja näkevät omin silmin, miten luonto pitää elämää yllä. Luonto ei olekaan kieltoja ja pelkoa, vaan vastuuta ja päivittäistä ihmetystä Luojan suuresta suunnitelmasta. Kaikkea saa syödä ja milloin haluaa.

Nykyään lapset eivät koe enää kuolemaa lähellään eivätkä pääse tuotantoeläinten luo. Mitä tapahtuu, kun kasvien vuoden kiertokulku ja kompostoinnin ihmeellisyys alkavat hämärtyä? Oppiva ihmismieli etsii aina yhteyksiä, malleja, syitä ja seurauksia. Syömäkelpoinen koulupiha tarjoaa monia oivalluksia ja opettaa ymmärtämään yhteyksiä!

Jo kuusikymppiset kuuluvat siihen sukupolveen, joka ei ole koskaan saanut iloita itse kasvattamansa porkkanarivin tuotteista. Seuraava sukupolvi, 1970-luvulla syntyneet, eivät ole edes nähneet mullasta nousevaa porkkanariviä. Kolmannen polven,  1990-luvulla syntyneet leikkaavat atria-pussin kylkeen pienen reiän ja saavat lautaselleen palasia, joita porkkanoiksi kutsuvat. Osa ei tiedä,  miten porkkanakuutiot saa lämpimiksi ilman  mikroaaltouunia.

”Tulee päivä jolloin yksi ainut porkkana, tuoreena kädessä, aloittaa vallankumouksen”, 

sanoo ranskalainen tulevaisuuden tutkija Paul Cezanne.

Siemenet kysyttyjä tulevaisuudessa

"Noin 3100 asukkaan Cassvillen kaupungissa Missourin osavaltiossa eletään kovia aikoja. Työpaikkoja on huonosti, ja asuntojen hinnat ovat laskeneet... rehukauppias Roy Edmondson... kertoo että myynti on laskenut yli kolmanneksen. Yksi tuoteryhmä on kuitenkin alkanut kadota hyllyiltä paljon tavallista vikkelämmin: puutarhakasvien siemenet. "Salaattia, tomaattia, perunaa, maissia. Niitä ostavat sellaisetkin, jotka eivät koskaan viljelleet mitään. (Pekka Mykkänen amerikkalaisista viljelijöistä hs 10.4.2009):

 Kouluista poistettiin kasvien keruu ja luontokoulut

”Suuri heikennys nuorten luontosuhteeseen tapahtui jo 1970-luvun alussa, kun kouluissa loppui kasvien keruu... sitten alkoivat säästöt. Jaettuja ryhmiä ei juuri enää ole, kun tuntikehys jakaa ryhmät tasaisesti. Kaavoitus ja kaupunkirakenteen tiivistäminen ovat hävittäneet opetuskohteet. Niistä on tullut asuin- ja liikennealueita sekä teollisuuspuistoja. Aikapula, tuntijako ja ryhmäkoot varmistavat sen, ettei maastoretkiin ole mahdollisuuttakaan. Ympäristökasvatuksen asema on lisääntyneestä tiedosta huolimatta huolestuttavan alhainen nykykouluissa. Ja kaikki tämä on tapahtunut valtiovallan ja kuntapäättäjien siunaamana. Parannusta asiaan toisi lähiopetuskohteiden turvaaminen, resurssien varaaminen niiden käyttämiseksi ja ekologisesti kestävän elämäntavan korostaminen opetussuunnitelmissa. (Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristökasvatuksen puheenjohtaja Tarja Heikkinen etc hs 28.3.2011)

Kaupunkien puistot viljelyyn!

Dodo on kunnostautunut erityisen tietoisena porukkana. Ympäristöjärjestö istuttaa vihannesviljelmiä kaupungin joutomaille (sekä sisäpihoille, mh). Tarkoituksena on rohkaista kaupunkilaisia kasvattamaan omat porkkanansa. Järjestö on kevään aikana jakanut kaupunkilaisille 500 härkäpavun- ja silpoydinherneen tainta ja papuja kasvatusohjeineen. Enimmäkseen Pasilan radan viljelmät eivät nauti siirtolapuutarhojen suojelusta, joten "käytännössä kuka tahansa pystyy käymään porkkanoita poimimassa... Tausta: Ympäristöjärjestö Dodon tempaus noudattaa Yhdysvalloista 1970-luvulla levinnyttä sissiviljelyn (guerilla gardening) ideaa." (Tommi Melajoki hs 18.6.2011)

Miten ajatus omasta ruoan viljelystä voisi vaikuttaa kouluihin?

 Mitä lapsesi söi koulussa tänään? -kampanjan aloitti kaksi helsingiläistä äitiä. Tuli esille että esimerkiksi Palmian perunamuussissa on 18 eri ainetta, joista kuusi on luokiteltu e-koodilla.