Politiikan tutkimuksen päivät

Mikropolitiikkaryhmä

Jyväskylä 27.3.89

 

 

Vihreiden valtuutettujen tapaaminen Tampereella 14.11.1992: Lahjomaton vihreä vaikuttaja



Hyvästit demokraattiselle päätöksenteolle

Kukapa kunnallispoliitikkoa lahjoisi, korkeintaan rakennusoikeuksia kaipaava rakennuttaja? Lähipiirin odotukset, lehmänkauppa ja hyvän, "yhteistyökykyisen" kaverin maineen tavoittelu saattaa vietellä Vihreääkin vastunkantajaa. Enää eivät rakennuttajat tarjoa Espanjan lomia, mutta eipä myöskään inkvisitio aseta tuomiota eikä vankileirejä tarvitse pelätä. Henkilökohtiaset heikkoutemme lahjovat meitä tekemään pätöksiä, joita emme otsnikerroksen ohennuttua enää kehtaa lapsillemme mainita.

Tässä esitelmässä haluan kuitenkin tuoda esille nykyisen riskiyhteiskunnan lahjojan. Tarvittavia päätöksiä ei saada aikaiseksi, koska ei ole selvää vastustajaa. Joudumme tekemään päätöksiä näkymättömien voimien vallan alla. Jos kunnanvaltuutettu tunnistaa ja tiedostaa osia päätösketjun mekanismista, voi hänestä kehittyä lahjomaton.

Kansalaisia ei auta kovinkaan paljon, jos he kuvittelevat valtion jonkinlaisena isähahmona siksi, että he ovat tottuneet lapsuudesta asti jäsentämään suhdettaan johonkin, joka hallitsee heidän elämäänsä. Valta on yhtä abstrakti kuin syy siihen, miksi jollakin on enemmän valtaa kuin toisella. Maailmanmarkkinat päättävät yhä enemmän ihmisten jokapäiväisestäkin elämästä, vaikka sille ei voikaan nimetä päätöksentekijöitä. Valtiotieteiden vaikeus johtuu asioiden abstraktisuudesta. Sanat kuten dmeokratia, vapaus, kriisi, sosialismi eikävt kuvaa mitään esinettä tai tapahtumaa, mikä olisi tuttu arkipäivästä. Tutkimuksen kohde on konstruoitu käsitteillä.

Poliittisen kielen sanat saattavat kuulostaa helpoilta ymmärtää. Jos vain riittävän kauan ja tarkkaan mietin, voin kyllä ymmärtää mitä niillä tarkoitetaan, ajattelee moni. Se on väärä päätel,ä, sanoo Jänicke. Jo Thomas Hobbe kirjoitti: "Viisaille ihmisille sanat ovat kuin laskennallisia markkoja, joiden avulla he toimivat. Tyhmät pitävät niitä selvinä kolikkoina."

Valtio-oppineiden oppi-isä Max Weber määrittelee vallan seuraavasti: "Valta merkitsee mahdollisuutta toteuttaa määrätyissä piireissä omaa tahtoa vastustuksista huolimatta. Tällöin ei ole merkitystä sillä, mihin valta perustuu. Sitävastoin herruus tarkoittaa sitä että tiettyjä määräyksiä tottelee määrätty henkilöryhmä." Tämän määritelmän mukaan nyky-yhteiskunnassa olisi vain herruutta, valtaa ei ollenkaan.

Yhä useammat alkavatkin käsittää, että valtio ei ole mikään isähahmo, joka ottaisi huomioon kansalaisten pienetkin tarpeet kaikessa päätöksenteossa. Valta on jakautunut niin monen asiantuntijan ja viraston kesken, että sitä ei ole kenelläkään. Ongelmaksi on noussut myös päätöksentekijän ja toimeenpanijan kasvava eriytymyminen.

Läntisessä teollisuusvaltiossa luottamushenkilöillä ei ole enää valtaa. Vaaleissa valitut päättäjät voivat korkeintaan esitellä virkakoneiston tekemiä suunnitelmia. Hän ovat parhaimmillaankin vain valtiollisen politiikan esittelijöitä ja popularisoijia. Alkuperäinen demokraattinen hallitustapa on hiljaa haudattu. Tätä mieltä on berliiniläinen Vertailevan politiikan ja kriisihallinnan professori Martin Jänicke. Hän löytää useita esimerkkejä valtion ja sen valtakoneiston epäonnistumisesta.


Jänicken mielipiteet ovat erityisen mielenkiintoisia siksi, että hän peilaa suhteellisen konservatiivisia teoreettisia valtio-oppejaan käytännön kokemuksiin vihreänä parlamentaarikkona: “Itselläni oli mahdollisuus seurata Berliinin valtuuston jäsenenä vuodesta 1981 lähtien suhteellisen voimakkaan parlamentin työskentelyä. Siitä huolimatta käytiin kahden vuoden aikana vain yhden ainoan kerran kunnollinen keskustelu. Oli kyse koiraveron korottamisesta." Näin kirjoittaa Jänicke kirjassaan Staatsversagen, Die Ohnmacht der Politk der Industriegesellschaft (R.Piper GmbH & Co KG, Munchen 1986).


Jänicken mukaan poliitikot itse suhtautuvat säälittävän vakavasti näennäiseen valtaansa päättää, kontrolloida ja kantaa vastuuta. Valtuuston lähteminen on “leikki johon järkevät ihmiset ryhtyvät neljän vuoden makupalan toivossa“, sillä valta on siirtynyt virkamiehille. Virkamiehet määräävät järjestäytyneen asiakaskuntansa kanssa, minkälaisia päätöksiä tehdään.

 

Istuessani itse kaupunginvaltuutettuna seurasin kiinnostuneena, miten Suomen kolmanneksi suurimman kunnan suhtautuminen koiraveroon saatettiin voimaan. Voin yhtyä Jänickeen: puhujapöntöstä kuului kerrankin inhimillisiä, omakohtaisia ja asiantuntevia puheenvuoroja pitkälle yli puolen yön. Jänicken ei kuitenkaan pui kirjassaan koiraveroa. Politiikan tutkijana ja tekijänä hän pohjustaa väitteensä valtion epäonnistumisesta huolellisesti ja tuo esille uudenlaista tilastotietoa. Hänen kuvauksensa poliitikon voimattomuudesta osoittaa myös ne järkähtämättömät tosiasiat, joihin esim. Espoon kokoisen kunnan poliitikko törmää.


Pyrin seuraavassa selvittämään Jänicken kirjan pohjalta niitä esteitä, joita luottamushenkilönä myös itse olen kokenut ylipääsemättömän korkeiksi ja joiden vuoksi yhteisten asioiden hoito ei enää onnistu vaaleissa valitulta edustajalta.

 


Viranomaisen kieli

Ensimmäiseksi esteeksi nousee kielimuuri. Virkamiesten käyttämä kieli on vieraantunut arkipäivästä ja muuttunut vuosikausia kestäneen harjaantumisen varmuudella koodikieleksi, jonka perusteella ulkopuolisen on jokseenkin mahdoton tehdä johtopäätöksiä. Uusi luottomushenkilö saattaa ajattella: jos vain mietin riittävän tarkkaan, voin kyllä ymmärtää, mitä tällä perustelulla tarkoitetaan. Kun hän ei siinä onnistu ja pyytää selvitystä, törmää hän erikoistumisen, keskittymisen rationalisoinnin, rutinoitumisen ja ammattipätevyyden viidakkoon. Tieto on jakautunut niin monen asiantuntijan ja eri viraston kesken, että sitä ei näy edes olevan kenelläkään.


Viranomaisen pykälätuntemus

Valuutettu saattaa lukea silmänsä punaisiksi virkamiesten toimittamia papereita pääsemättä perille todellisista vaihtoehdoista. Myös päätösten taustalla olevan erikoismateriaalin määrä on paisunut käsittämättömäksi. Jos valtuutettu sattuu olemaan itse asiantuntija juuri päätettävän asian suhteen, virkamiehellä on vielä monta valttia takataskussaan:

Jänicke kärjistää tilanteen: “Jos luottomushenkilö ei hyväksy esitystä ensi lukemalla, vaan alkaa esittää omia poliittisia näkemyksiään ja tutkimustuloksiaan, tulee seinä vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun hän on muotoillut aloitteen. Virkamies kertoo, että “lain sallimissa puitteissa ehdotus ei ole toteutettavissa", “se ei kuulu asianomaiselle virastolle", "ylittää talousarvion sallimat rajat". Byrokratialla on kaikki mahdollisuudet ajaa omia etujaan.

Jänicke nimittää virkamiesten tyrmäystä ”byrokraattiseksi veto-oikeudeksi”. Suomessa onkin joissain kunnissa perustettu kylän ihmettelijän virka. Se tarkoittaa henkilöä, joko pystyy sukeltamaan viidakon läpi ja puolustaa kuntalaisten näkökantoja. Virkamiesten “tietoa” voi verrata entisajan valtionsalaisuuksiin. Erona vuosisadan alun vaitiolon velvollisuuteen on, että nyt vaikeutta saada tietoa edes omista asioistaan peitellään. Luottamushenkilö alkaa jopa tuntemaan syyllisyysyyttä omasta pätemättömyydestään.

Viranomaisen pitkä virkaura

Neljäksi vuodeksi valitulla valtuutetulla ei ole mahdollisuus kerätä yhtä paljon tietoa päätöksien taustoista kuin varta vasten koulutuksen saaneella ka kuukausipalkkaa nauttivalla virkamiehellä. Poliitikko on ainut yhteiskunnan valtaapitävistä, jonka tekemisiä kontrolloidaan jatkuvasti. Hän joutuu noudattamaan toiminnassaan sekä lakia ja valvontaa että turvautumaan kansalaisten kontrolliin vaaleissa. Viranomaiset valitaan eliniäksi ja he ovat ammattilaisia omassa toimessaan. Heillä on toimintavapaus ja määrätty salassapito-oikeuskin. Heillä on myös tukenaan suuri joukko muita viranomaisia.

Perustuslain mukaan luottamushenkilöllä on oikeus ja velvollisuus neuvoa ja valvoa viranomaisia. Miten luottamushenkilö voisikaan enää vahtia niin suurta määrää? Yhtä kansanedustajaa kohti on Saksassa 1578 virkamiestä. Vuoden 1950 jälkeen on viranomaisten määrä kaksinkertaistunut. Parlamentaaristen poliitikkojen määrä on kuitenkin pysynyt samana, koska se nousee vain suhteessa asukaslukuun.

Virkamiesten kasvava märäys- ja päätösvalta johtuu samasta syystä kuin teollisuuden saama valta talouselämässä: yhteiskunnassa vallitsee yhä suurempi erikoistuminen, keskittyminen, rationalisointi, rutiinistuminen ja ammattipätevyyden arvostus. Ne takaavat molemmille määräysvalloille, teollisuudelle ja valtiolle, oikeutuksen verrattuna desentralisoituun, hajautettuun hallinto- ja tuotantotapaan. Yhteiskunnalle tulevat kuitenkin juuri keskushallinnon virkamiehet kaikkein kalleimmiksi.

Virkamiesvetoinen talousarvio

Talousarviossa määrätään kunnan toiminnan suunta ja siitä päättävät periaatteessa luottomushenkilöt. Mutta juuri talousarvion tarkastelu osoittaa Jänicken mukaan, miten vähän vaikutusta luottamushenkilöillä on. Saksan Liittotasavallassa vuotuisen talousarvion muutokset ovat pitkään olleet yksi prosentti puoleen tai toiseen. Verovarojen jako eri hallintokuntien välillä on siis vaihdellut keskimäärin yhden prosentin. Läntisissä teollisuusmaissa on samanlainen muutoksia karttava kehitys ja eri maiden talousarviot muistuttavat yhä enemmän toisiaan.

Viranomaisten ja teollisuuden yhteispeli

Emme useinkaan tule ajatelleeksi, miten paljon niiden teollisuusalojen edustajia kerääntyy virkamiesten ympärille, joiden elämään juuri kyseinen viranomainen voi vaikuttaa. Asetehtaiden ja rakennusliikkeiden tilaukset kulkevat lähes kokonaan virkamiesten käsien kautta. Kunta on hyvä ostaja, koska kysynnän voi ennakoida. Mainontaan ei tarvitse uhrata varoja ja monopoliasiakkaan edessä voi helpommin lyottäytyä yhteen muiden tuottajien kanssa sopimaan hinnoista eikä mainontaan tarvitse uhrata varoja. Suurimpia ovat rakennusalan yritykset joilla on huomattavia etuja verrattuna niihin tuotantolaitoksiin, jotka joutuvat etsimään asiakkaansa vapailta markkinoilta. ,

Valtion kustannuksella elää myös suurin osa juristeista ja juristit ja teollisuus muodostavat oman luottamushenkilöille läpinäkymättömän "kompleksinsa".

Markkinatalouden periaatteisiin kuuluu sekaantumattomuus. Markkinoista päättävät yritykset ja niiden johtajat. Kuitenkin koko syyteryöppy lankeaa valtion ahrteille silloin, kun taloudessa menee pieleen, oli sitten kyse inflaatiosta tai työttömyydestä. Virkamiehet ja talousjohtajat tekevät ne päätökset, joita "päättäjät" joutuvat puolustamaan.

Myös valtion sisäisen turallisuuden takaamiseen kuluu yhä enemmän verovaroja. Saksassa on Jänicken mukaan rikosten määrä noussut vuosina 1965 - 1983 3000:sta 7000:een. Kuitenkin poliisi pystyi selvittämään vain 45 prosenttia rikoksista kun aikaisemmin selvitettiin 53 prosenttia. Julkisia varoja kului 16 miljardia DM, kun aikaisemmin vain 3 miljardia, koska sisäministeriöön palkattiin 50 prosenttia enemmän virkailijoita, rakennettiin vankiloitaja parannettiin poliisien teknistä kalustoa. Jänicke huomauttaa: "Kuitenkaan ei keskustella rikollisuuden kasvun syistä." Virkamiesten suhde hyötyyn seuraa samaa periaatetta kuin lannoitteiden määrän suhde pellon tuottoon: jossakin vaiheessa hyöty laskee jyrkästi. Siksi periaatteellsiet säännöt tulisi päättää mahdollisimman isolla alueella keskitysti, mutta kontrolli, valvonta ja tarkastus mahdollisimman lähellä niitä, joita asia koskee.

Herman Kahn on käyttänyt käsitettä jälkiteollisuus, mutta ryhtyi jo vuonna 1979 puhumaan superteollisuudesta. Sillä tarkoitetaan sitä maailmanlaajuista teollisuutta, jonka toiminta on niin valtavaa, että sen sivutuotteena syntynyt teollisuus vaikuttaa maailman kehitykseen enemmän kuin varsinainen teollisuuden tuotanto. Superteollisuuden pääpaholaisia ovat öljy- ja energiajätit, autoala, kemian, elektroniikan ja terästeollisuus. Ne pystyvät vaikuttamaan maailmanmarkkinoihin.
 

Viranomainen ja pankkien kourissa

Täysin tuntematon on vielä "viskaalin ja luotonantajan kompleksi", joka elää valtiolle antamiensa luottojen varassa. Pankkiireilla on läheinen suhde talousalan virkamiehiin. Yhteyksillä on vuosi vuodelta enemmän merkitystä. Useissa maissa kansantulosta kuluu jo l0 prosenttia pelkästän niihin korkoihin, joita pankeille maksettaan. Espoossa kului varovaisen arvion mukaan vuonna 1991 121 milj mk korkojen maksuun. Joissakin kaupungeissa verotuloista jopa 12 prosenttia kuluu korkojen maksuun.


Pankkimaailma saa valtavan hyödyn siitä, että kunta rakentaa nimenomaan lainavaroilla kansalaisille välttämättömiä palveluja. Juuri julkinen velkaantuminen on nostanut korot pilviin. Jänicken mukaan Saksan toiseksi suurimman maakuntapankin lainoista 40 prosenttia on myönnetty valtiolle ja kunnille. Vaikka markkinatalousjärjestelmään kuuluu velka ja korkojen maksu, ei kunnan velkaantumisessa ole kuitenkaan kyse enää normaalista velkaantumisesta, vaan yrityksestä paikata suunnitelmassa tehtyjä virheitä. Sellainen velkaantuminen on epätaloudellista, joka ei tuotakaan uusia verotuloja. Kunta siis ostaa yleisen tuotteen kalliimmalla. Se ei tarkoita, että tuotettaisiin parempia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita, vaan että pankille, “nauravalle kolmannelle“, maksetaan yhä suurempi osa verotuloista korkojen muodossa. Useissa valtioissa on otettu velkaa jopa taloudellisen kasvun nostamiseksi ja on näin pönkitetty illuusiota talouskasvusta.

Uudeksi kiusaksi luottamushenkilölle on noussut "eko-teollinen kompleksi". Puhdistus- ja siistauslaitosten yleistyessä joutuvat virkamiehet luonnollisesti tekemään laskelmia niidenkin eduista.

Sosiaaliviraston kiinteät yhteydet teollisuuteen tulevat esille sekä asiakassuhteissa että mittavissa hankinnoissa. Keskustelu lääkintähoidon lisäämisestä on ilmaista mainosta lääketeollisuusalalle.

Tieliikenne pystyy kasvamaan yain jos julkinen yalta päättää rakentaa katuja. Teiden rakentamiseen osallistuvat yritykset tuskin vastustavat autoliikenteen edistämistä.


Viranomainen ”tieteen” ohjenuorassa

Viranomaisten ja alihankkijoiden ohella poliitikon toimintaa vaikeuttavat muutkin teollistuneelle yhteiskunnalle tyypilliset ilmentymät. Yhteiskuntaa ja luontoa on muutettu "tieteellisin" perustein. Jänicke kysyy, kuinka tämä kehitys ylipäänsä enää on sopusoinnussa demokraattisen hallintotavan tai edes perustuslain kanssa. Tiedelaitokset saavat toisin kuin muut valtion laitokset päättää rahojensa jakamisesta itse. Tieteen vapauden puolustamiseksi käytetään samoja argumentteja kuin taloudellisten vapauksien puolustamisessa. Erityisesti atomiaseet ovat nostattaneet kysymyksen, kuinka pitkälle tieteiden kehittyminen yleensä on yhdistettävissä vallitsevaan poliittiseen järjestelmään. Kunnan tasolla ihmetystä herättävät eniten kierrätystä ja liikennettä koskevien tieteellisten tutkimusten kriteerit.

Big Science elää valtaosin valtiollisen asiakaskunnan kustannuksella.

Poliitikko mainonnan kourissa

Teollisuuden kiistaton asema perustuu mainontaan sekä kuluttajien heikkouksiin ja pelkoihin vetoamiseen. Jos teollisuudelle tulee riitaa poliitikkojen kanssa, voi se vedota tekoliittolaiseensa, kuluttajaan. Tuottajat voivat puolustaa tuotantoaan kysyntää vastaavana, oikeudenmukaisena ja legitiiminä. Aiheuttaisihan energiankäytön tai ajokilometrien vähentäminen uhrauksia. Kukapa suosiostaan taisteleva poliitikko tekisi pöätöksiä omia etujaan vastaan.

Tiedotusvälineiden valta on kietoutunut kaikkeen edelliseen. Läntisissä maissa sanomalehdet saavat yli puolet tuloistaan yksityistalouden ilmoituksista. Samoin ylikansalliset uutistoimistot ovat tiukasti yhteydessä talouskasvuun ja teollisuuteen. Suomalaisella päättöjäketjulla on yksi nimi ylitse muiden: Helsingin Sanomat. Oman yritysmainontansa mukaan se tavoittaa 42 prosenttia toimihenkiöistä ja 61 prosenttia johtajista. Saadakseen asiansa esille, on poliitikon nöyrryttävä melkoisiin latteuksiin ja perinteisiin toiminnossaan, muutenhan lehdistö ei voi niistä kirjoittaa.

Kuka hyötyy verovähennyksistä?

Kunnalta kuluu olemattoman tuotteen maksuun yllättävän suuria summia. Kunta on luopunut vapaaehtoisesti osasta tuloistaan eli määrätyillä ryhmillä on oikeus verovähennyksiin. Vähennystenvuoksi kunnan tulot ovat järjestelmällisesti odotettua pienemmänt. Erityisen paljon verohelpotuksia saavat rakennus- ja finanssiyritykset. Suurin menoerä myös valtion budjetissa aiheutuu verovähennyksistä. Valtio ja kunta ovat luopuneet näin määrätynlaisista tuloista. Vaikka tästä “menoerästä” on erityisen vaikea saada tietoja, voidaan laskea, että rakennusyritykset jo muut yritykset saavat suurimmat verohelpotukset. Yleensä veroasteikossa voittavat ne yritykset, jotko voivat todistaa suuret kustannukset, eivät ne jotka ovat pystyneet yhä taloudellisemmin tuottamaan tarvittavat hyödykkeet. Veroa ei kerätä niiltä, jotka jotka käyttävät energiaa ja raaka-aineita. Pakkaukset, päästöt, pakokaasut ja melu ovat myös verotuksen ulkouoella. Sen sijaan palkasta maksettava vero on suuri. Näin valtio harjoittaa negatiivista ympäristöpolitiikkaa.

Virallisesta taloustilastosta ei selviä, miten valtio jakaa avustuksia. Suurimpia avustuskohteita ovat posti ja rautatiet, jotka molemmat tuottavat todellisuudessa halpoja palveluja juuri teollisuudelle ja talouselämälle, valtion avustuksella. Mitä muuta postin sanomalehdenjakopavelu on kuin verhottua subventiota! Energiateollisuuden verotus on noussut hitaammin kuin muiden alojen verotus. Myös maanviljelijät saavat valtion avustuksia, mutta tarkemmin tutkittaessa avustus menee kemiantehtaille ja maatalouskoneita valmistaville yrityksille. 

Tax-expenditures, luopuminen määrätyistä tuloista, jotka oikeastaan eivät ole edes tuloja. Tähän kuuluu sekä avoin että peitelty verojen kierto. Valtion velkaantuminen johtuu siitä, että suuret tuloryhmät eivät maksa ollenkaan veroja, saavat jopa puoliksi laitonta avustusta. Saksassa 30 prosentista verotuloista syntyi liikevaihtoverosta, riippumatta siitä mitä myytiin. 40 prosenttiayhdyskuntaveroista. Tällöin valtio ei kysy, onko vero kerätty hyödyllistä vai hyödytöntä tyotä tekeviltä. 20 prosenttia muodostui mineraaliöljy, alkoholi- ja tupakkaversota. Valtion on sitten kyllä vastattava niistä vahingoista, joita nämä tuotteet aiheuttavat.

Omaisuusvero, kotimaisten tuotteiden vero ja tieliikennemaksujen verotus on noussut tuloveroa hitaammin. Palkasta maksettava vero tulisi kokonaan poistaa ja energia ja luonnonvaraveroa nostaa. Korkea tulovero osoittaa yhteiskunnan valta-asemaa, antaahan se samaan aikaan yrityksille verohelpotuksia. Teollisuuslobby työskentelee kaikilla rintamilla ja oppositiollekin työnverotus on tabu.

Valtion avustukset ovat negatiivista ympäristöpolitiikkaa: Maa- ja metsätalous 10,2 mrd DM (1973), 20,9 mrd DM (1985), liikenne ja tiedotus 12,4 (1973 ja 23,1 (1985), kauppa, pankit ja palvelut 5,7 (1973) ja 14,8 (1985), rakentaminen 10,6 (1973) ja 24,0 (1985).

 

Kansainvälisen kilpailukyvyn piirileikki

Kansainvälinen kilpailukyky on se viimeinen seinä, johon luottamushenkilön valta törmää. Jänicke kutsuu sitä jopa myytiksi, planetaariseksi piirileikiksi. Ei edes liikuntapaikkojen rakentamista voi ajatella ilman kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamista. Kuinka paljon veromarkkoja valtio joutuukaan pussistaan maksamaan yrityksen vedotessa kansainvälisen klipailukyvyn ylläpitämiseen.

Valtion menojen osuus bruttokansantuotteesta on kuntien kannalta sitä suurempi mitä suurempi on ulkomaankauppa. Tutkimukset osoittavat myös, että valtion velkaantuminen on sitä suurempi mitä suurempi on sen ulkomaankauppa. Ja kunnan velkaantuminen sitä suurempi, mitä isompi on se "ulkomaan"kauppa. Valtion avustukset maan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat suuret tutkimuksen, infrastruktuurin, avustusten ja verovähennysten vuoksi. Kaupan ylläpitämiseksi valtio joutuu esivalmisteluina kustantamaan määrätynlaisen koulutuksen ja infrastruktuurin, antamaan vientiteollisuudelle suoria avustuksia ja ennen kaikkea verovähennysoikeuksia. Kun valtio käyttää veroja viennin tukemiseen, parantaa se etujaan maailmanmarkkinoilla. Sinänsä siinä ei ole mitään kummallista. Mutta kun kaikki valtiot tekevät niin, ei siitä hyödy varsinaisesti kukaan.

Jänicken mukaan ero on siinä, että esim. talouselämä perustaa kartelleja, jos määrätyllä alalla kilpailu tuottaa kaikille haittaa. Kansainvälinen politiikka ei ole saavuttanut niin suurta yksimielisyyttä, että valtiot voisivat keskenään soveltaa samaa. Tästä seuraa, että kansallisvaltiot kilpailevat toistensa kanssa maailmanmarkkinoilla ja yhteisistä eduistaan huolehtiva kansainvälinen superteollisuus korjaa potin.



Vaihtoehdoton arkipäivä


Kenellä tällaisessa vaitiossa on heikoimmat olot? Kenen edut jäävät virkamiessuunnitteluissa vähäpätöisinä ja marginaalisina taka-alalle?

Elämä valtiossa on järjestetty niiden ehdoilla, jotka käyvät palkkatyössä. Muita kansalaisia ovat eläkeläiset, lapset, kotiäidit, työttömät, sairaat, opiskelijat, vaihtoehtoväki. Jänicken mukaan on syntynyt uusi luokkataisteluasetelma.


Kuitenkin esim. Saksassa työelämä vie vain yhdeksän prosenttia koko väestön ajankäytöstä. Jänicke puhuu yhteiskuntasuunnittelun vallasta ja "infrastruktuurin vuoksi epäoikeutettujen” eduista. Ansiotyössä käyvät ovat organsoituneet, heillä on tehokas etujen valvonta ja erimielisyydet ratkaistaan ammattimaisesti. Ryhmänä he ovat erikoistuneet ja keskittyvät päätoimisesti tuotannon kasvuun. Heillä on ryhmänä suuret taloudelliset resurssit tukenaan. Ansiotyö ja jatkuvan kasvun edut ovat hyvin edustettuina yhteiskunnallisessa suunnittelussa.

Kaikki muut ovat kuluttajia, katsojia ja tarvitsevat suojelua. He eivät ole järjestäytyneet. Heidän asemansa on epämääräinen ja amatöörimainen eikä heillä ole merkitystä kunnalle tai valtiolle muuta kuin heidän käyttäytyessään vastoin odotuksia. Heitä ei kukaan edusta valtuustoissa tosissaan. Jänicke puhuu "järjestelyllisesti epäoikeutettujen" euista - eläkeläiset, lapset, kotiäidit, vuokralaiset, työttömät, sairaat, opiskelijat, luontoihmiset. Ranskalaiset yhteiskuntakriitikot Gorz ja Touraine näkevät tässä uuden luokkataisteluasetelman. Turvataan niiden elämän sujuvuus, jotka käyvät ansiotyössä niiden kustannuksella, jotka eivät syystä tai toisesta elä kellotaulun mukaan. Organisatiovalta nujertaa ne, jotka ovat pystyneet irottautumaan taloudellisen vallan sulatusuunista.

 


Valtio ja kunta kuin tyhmä ja sokea panssarivaununkuljettaja

Jänicke kuvailee yhteiskunnan ongelmia "panssarioireksi": Panssarivaunun ajaja voi olla tyhmä jo sokea. Toisin kuin pyöräilijän, ei hänen tarvitse sopeutua järkevästi ympäristön esteisiin. Ne ongelmat ovat hänelle "ulkokohtaisia", koska panssarin aiheuttamista vahingoista hän ei joudu kärsimään, ainoastaan ympäristö. Sitä vastoin polkupyöräilijä joutuu välittömästi kokemaan sopimattoman ajonsa seuraukset. Häneen ei päde yhteisen vastuunkantamisen periaate, vaan aiheuttajan periaate. Heikomman asemassa on välttämättöntä käyttäytyä viisaasti.

Panssarinkuljettaja on pitkän aikaa johtoasemissa. Mutta ne ongelmat, joita hänen on lopulta kuitenkin katsottava silmästä.

Poliitikosta on tullut vallitsevan valtiokoneiston laillistaja, ei toimija eikä muuttaja. Poliitikko ajaa hankkeita ja äänestää asioista, jotka on päätetty jo jossain muualla. Poliitikon asemaa vähentää se, että hänellä on hajanainen kannattajakunta eli äänestäjät, kun virkamiehellä sitä vastoin on virkamiehiä ympärillään ylenmäärin. Poliitikot ovat tavallisesti hallinnon allalla amatöörejä ja heidän toimintajaksonsa on vain nejä vuotta. Virkamiehet istuvat virassaan eliniän. Valtuutettujen toimintaa valvotaan lehdistössä ja heidän on osallistuttava vaaleihin.

 

Viaton poliitikko uskoo, että

  • Virkamies toteuttaa kunnanvaltuutettujen päätöksiä
  • Talouselämä tuottaa vaaleissa valittujen edustajien päättämiä palveluja
  • Tieteellisesti perusteltu päätös edistää yhteiskunnallista kehitystä
  • Tiedotusvalineet pitävät kansalaiset ajan tasalla päätösten taustoista
  • Pankit toimivat vain rahan välittäjinä
  • Verotuksen avulla tasataan eriarvoisuutta
  • Kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen on kansalaisten elinehto
  • Vaaleissa valitulla edustajalla on valtaa

******

Nykyisissä kunnissa valta on jakautunut niin monen asiantuntijan ja niin monen viraston kesken, että valitun on lähes mahdoton nähdä sitä kokonaisuutta, missä hän on mukana. Voiko moottoritienrakentamisen estää kalastaja, joka saa pyydyksiinsä silmättömiä kaloja tai maanviljelijä, jonka tuotteet käännytetään takaisin ostajamaan rajoilta? Energian tai auton käyttöä on vaikea rajoittaa, jos yhteiskunnan kokonaisuus rakentuu liikkumisen varaan. Ääriesimerkkinä kunnallisen demokratian järjellisyydestä on tapaus Loviisan kunnanvaltuusto. Siellä uuden viran perustamiseen tarvitaan 2/3 edustajien kannatus, mutta atomivoimalan rakentamisesta voi päättää vain1/2 edustajista.

 

Mutta me vihreäthän emme mene halpaan. Viattomaksi maailmankuvaksi kutsutaan sitä, että uskotaan äänestäjän voivan vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Jo pelkästään verotulojen vuoksi kunnan päätökset riippuvat talouselämän laeista.

 ********************

 Martin Jänicke: Umweltplanung im Internationalen Vergleich. Strategien der Nachhaltigkeit:

Tekniikka ei toimi e rillisenä luonosta. Tarkkailemalla luontoa ja eläimiä ja niitä erityisiä taitoja, joista eliöt saavat alkunsa ja elantonsa, voi huomata, miten luonto käyttää tekniikkaa. Pehmeää teknologiaa. Strategiana on: niin paljon kuin mahdollista niin vähällä kuin tarpeellista. Luonto osoittaa miten vähällä voitulla toimeen. Se opettaa, miten rerusrsseja voi käyttää ja miten kierto toimii. Siis ei yksin tekniikka ole ongelma, vaan miten sitä käytetään ja mihin päämääriin. Hain ihoa muisttava ohut folio suihkukoneen pinnassa säästää energiaa. Innovaatiot liikkuvat useiden tieteden rajapinnassa. Ekologiset ongelmat eivät tunnista myöskään kansallisia rajoja. Konseptionaalinen oppiminen eli onglemien, päämäärien ja välineiden uudelleen määrittely sekä sosiaalinen oppiminen eli yhteinen vastuu ja kommunikaatio edistävät kestävää kehitystä. Kansalliset poliittiset järjestelmät estävät kehitystä.

 

Marketta Horn

3.2.1996

Päätoimittaja Uolevi Itkonen Länsiväylä -lehti

Kunnallinen kansanäänestys on EU -aikaa

Tunnettu subsidiaariperiaate tarkoittaa ongelmien ratkaisua alhaisimmalla mahdollisella tasolla. Tähän perustuu Euroopan yhteisön kansalaisyhteiskunta-ajatus. Hyväksyttynä päämääränä on kansalaisten vallan lisääminen niissä asioissa, jotka välittömästi koskevat heitä.


Samoin Euroopan kaupunkien sopimus kestävyydestä, jonka Espookin allekirjoitti Tanskassa Ålborgissa toukoukuu&sa 1995, vahvistaa tavoitteekseen lisätä kuntalaisten osallistumista päätöksentekoon: "Kaupungilla ja kunnilla ei ole oikeutta siirtää ongelmiaan ympäristöönsä tai tulevaisuuteen. Siksi kaupunkien ongelmat ja niiden aiheuttamat häiriöt tulee ratkaista ensisijaisesti kaupungin sisällä... Varmistamme sen, että kaikilla kuntalaisilla ja intressipiireillä on mahdollisuus saada tietoa ja osallistua paikalliseen päätöksentekoprosessiin.


Myös Suomen kunnallislaki on ajanmukaistettu. Heinäkuussa 1995 tuli voimaan säädös, jonka mukaan voi jokaisessa kunnassa valtuusto päättää kansanäänestyksen toimittamisesta. Kunta voi myös päättää niistä menetelmistä, joilla äänestys suoritetaan. Kuntalain mukaan "mielipidetiedustelu perustuu kunnan omiin päätöksiin ja järjestäminen on vapaamuotoista". Vaaleissa annetaan ääni tietylle henkilölle, kansanäänetyksessä tietylle asia.


Mielipidetiedustelu voidaan suorittaa ulkoiselta muodoltaan kuin kunnallisvaalit eli siihen voidaan liittää myös kampanjointi ja julkisuus. Valtiolla ei ole valtaa kieltää tai myöntää kunnalle oikeutta kysellä kuntalaisten mielipiteitä. Sekä vapaamuotoista mielipidetiedustelua että muotoihin sidottua kunnallista kansanäänestystä koskee vain yksi rajoitus: kumpaakaan ei saa suorittaa samassa tilassa valtiollisten tai kunnallisten vaalien kanssa.


Kunnallinen kansanäänestys on tiukan muotosidonnainen ja menettelytavat vastaavat kunnallisvaaleja äänestyslippuineen ja koppeineen. Se on kallis ja vastaus voi olla vain kyllä tai ei jonkin asian suhteen. Valtiomme 8O-vuoden aikana on kansanäänetyksiä pidetty kaksi kertaa. Vuonna 1931 äänestäjille esitettiin kolme vaihtoehtoa alkoholin myynnistä.

Silloin 71 prosenttia äänestäneistä kannatti kieltolain kumoamista. Vuonna 1993 tarjottiin kaksi vaihtoehtoa liittymisestä Euroopan talousalueeseen. 43 prosenttia äänestäjistä kannatti Suomen jäsenyyttä.


Sen sijaan mielipidetiedustelussa äänestäjille annetaan useita erilaisia vaihtoehtoja. Äänestyspaperissa on esimerkiksi viisi kysymystä kunnan liikennejärjestelyistä, joihin voi antaa hyväksynnän asteikolla yhdestä viiteen. Ennen kyselyä eri kannanotottoja edustavat tahot käyvät kampanjaa esitelläkseen ja perustellakseen omia vaihtoehtojaan. Kunnallisen tiedotuksen ja lehdistön vapaus mitataan siinä, miten tasapuolisesti ne antavat esitellä eri ratkaisuja.

Kunnallisessa mielipideäänestyksessä "on kyse dialogista, keskustelusta, päättäjien ja kuntalaisten välillä. Siihen kuuluu aktivointi eli kampanjointi. Kuntalainen on kansanäänestyksessä subjekti eikä objekti kuten on laita mielipidetiedusteluissa. (Pöyhönen 1988)


Kunnallisia mielipideäänestyksiä on ollut useita. Enimmäkseen on kyselty kuuntalaisten mielipiteitä kuntaliitoksista. Tuusulassa ja Lohjalla kyseltiin vuonna 1991 ja 1992 tielinjauksista, joissakin kunnissa on toimitettu mielipide äänestyksiä keskioluesta ja kunnan nimestä.


Kansanäänestyksen ja mielipideäänestyksen lisäksi voidaan suorittaa mielipidekysely, jolloin esim. viidelle prosentille kunnan asukkaista lähetetään kyselykaavake ja vastauksista tehdään tilastollisia johtopäätöksiä.

Tällä vuosikymmenellä on Porissa kyselty joukkoliikenteestä, Liperissä kirjastotoimesta, Espoossa, Ruovedellä ja Jämsänkoskella kaupunkipalveluista, Kajaanissa hallinnosta, palveluista, Raumalla kuntaliitoksen kokemuksista, Joensuussa teknisistä palveluista ja Kirkkonummella kuntakuvasta.


Sisäministeriön neuvotteleva virkamies Aulis Pöyhönen, joka kehittää myös EU:n johtokomitean jäsenenä kunnallista kansanäänestysjärjestelmää, kertoo kansanäänetyksen muotoillun niin, että oikeudelliset takeet ovat samat kuin vaaleissa. Tämä ei kuitenkaan sido kuntia.


Yhdysvalloissa pidetään runsaasti kansanäänestyksiä. Pakollinen on äänestys silloin, kun muutetaan kunnan sääntöjä, verotusta, maksuja tai rajoja. Suuret hankkeet on asetettava aina kansanäänestykseen. Äänestyksessä saattaa olla jopa kymmenen kysymystä, ja mukana niin kutsuttu avoin kohta eli vaalissa voi joku ryhmä onnistua ajamaan läpi kokonaan uuden vaihtoehdon. Kaliforniassa voidaan kansanäänestyksellä erottaa jopa

virkamiehiä. Siellä on äänestetty juomaveden fluorisoinnista tai poliisien ja palomiesten palkkauksesta. Ruotsissa on äänestetty joukkoliikennejärjestelyistä ja jopa sillan rakentamisesta ja pakolaisten vastaanottamisesta kuntaan.


Espoon kaupunginvaltuustossa on tehty aloite, että Espoossa kyseitäisiin kunnallisvaalien 1996 yhteydessä kuntalaisten melipiteitä liikenneratkaisuista. Virkamiesten laatimassa vastauksessa ajatus tyrmättiin kolmella perusteella:

  • kysely on kunnallislain vastainen,

  • se maksaa liikaa ja

  • on turha.


Lait ja asetukset ovat kuulemma niin monimutkaiset, että kansalta ei voida kysyä.


Minimbudjetilla ja hyvällä tahdolla mielipidetiedustelu tulisi maksamaan vaalien yhteydessä 100.000 mk eli 100.000 kpl A4 kyselykaavakkeita sotaveteraanien pöydän viereen toimitettuina. Kysehän ei ole vaalista vaan neuvoaantavasta äänestyksestä. Siksi on turha liioitella äänestykoppimenetelmällä ja ehdottomalla luotettavuudella. Kaavakkeita voidaan jättää postitoimistoihin ennakkoäänestäjille. Kuntalaisille voidaan myös postittaa kaavake, jonka he palauttavat kirjastoon tai postiin. Ne palauttavat, joista asia on tärkeä.

 

Kansanäänestyksen suorittaminen leimattiin kalliiksi, mutta myös turhaksi. Turhaksi siitä syystä, että kaikki tärkeät liikenne asiat kunnassa on päätetty jo 1960 -luvulla. Niihin ei voi enää vaikuttaa!


Viranomaiset sanovat vastauksessaan: ”Suunnittelu on pitkä prosessi ja siihen vaikuttavat hallintomenettelyt, rakennuslaki ja tielaki.”

Sitä paitsi kuntalaiset olisivat saaneet jo riittävästi vaikuttaa tiehankkeisiin suunnitteluvaiheessa tekemällä huomautuksia ja muistutuksia. Kuinka moni tietää, että esim. valitus kehä kakkosesta olisi maksanut 500 mk. Jos kehä kakkonen olisi rakennettu valituksesta huolimatta, olisi tuo 500 mk ollut ulosottokelpoinen sakko.


Kehä I ei Espoon virkamiesten mielestä voi asettaa kyseenalaiseksi, koska suunnitelmat aloitettin jo 25 vuotta sitten. Vaikka Espoon asukasennustetta on alennettu lähes puoleen noista ajoista, ei tiesuunnitelmia ole muutettu. Myöskään metron tuloon ei voida enää vaikuttaa. On olemassa aluevaraus. Vastauksessa sanotaan, että mitään ei suunnitella mikä vaarantaisi metron toteuttamisen.


Sataman yhteydessä oletetaan kysyjien tarkoittavan espoolaisten mielipidettä Kirkkonummen suursatamasta. Mutta satamavaihtohetojahan on neljä: Vuosaari, Kantvik, O-vaihtoehto eli ei tehdä mitään ja miinus-vaihtoehto. Tämä tarkoittaa, että uusia satamia ei rakenneta,pääkaupunkiseudulla, nykyisiäkin pienennetään. Liikenne ohjataan Suomenlahden ja Pohjanmeren vajaakäytöisille satamille, joilta on jopa paremmat yhteydet tavaran eteenpäin kuljettamiseksi.

Espoon kaupungin vastausta lukiessa tulee mieleen: Elämmekö kansalaisyhteiskunnassa vai kasvun raiteilla, joilta ei voi tehdä uudelleenarviointeja? Vai onko kyse siitä, että kansanäänestys ei sovi yhteen perustuslain edustuksellisen demokratian kanssa? Vuoden 1917 perustuslaissa tosin vielä määrättiin, että "valtuuston päätöksen tarkoituksenmukaisuus voidaan alistaa kansanäänestyksellä ratkaistavaksi."

Länsiväylän pääkirjoituksessa 10.12.95 pohdittiin poliittista vieraantumista. Siinä vedottiin Suomen Kuntaliiton tutkimukseen, jonka mukaan kunnanvaltuutetut menettävät pian valintansa jälkeen kosketuksen äänestäjiin. Kansalaiset eivät luota siihen, että valtuutetut tekevät oikeita päätöksiä. Tästä seuraa "puoluetoimistojen manipuloima harvainyalta". Ei ihme, että osallistuminen ei kiinnosta.


Kuntaliiton lakimiehet ihmettelevät, miten yksi mielipidetiedustelu voisi olla niin hirveän pelottava. Siitä vaan kunnallisvaaleissa kampanja pystyyn niin asioista kuin henkilöistä! Ehkä se omalta osaltaan lisäisi jopa äänestysaktiivisuutta.

Kunnalliset kansanäänestykset ja mielipidetiedustelut ovat tulevaisuutta, keskieurooppalaiseen malliin. Vai onko joku kuullut, että itäisessä naapurissamme olisi joskus kyselty kansan mielipidettä?


Siksi valtuustossa tehtiin uusi aloite 29.1.1996: Luottamuksen ylläpitämiseksi ja espoolaisten kiinnostuksen herättämiseksi kunnan asioista esitämme, että valtuustolle valmistellaan erilaisia vaihtoehtoja siitä, miten neuvoa-antava kunnallinen mielipidekysely kuntalaisten arkipäivään voimakkaasti vaikuttavista asioista voidaan järjestää samoihin aikoihin kuin kunnallisvaalit 1996.

Suomen kaupunkiliiton julkaisussa Kuinka kunta toimii (1992) tuodaan esille, että politiikan luottamus on avaintekijä sille, että tavalliset ihmiset ovat valmiita tukemaan puoluetoimintaa ja kunnallisen demokratian instituutioita. Tyytymättöminä kuntalaiset passivoituvat, eivät osallistu vaaleihin ja alkavat käyttäytyä protestinomaisesti. Demokratian ihanteen mukaista ei ole vallan kasautuminen pienelle joukolle. Tärkeä huomio on, että "kunnassa dominoiva intressi saattaa vaikuttaa päätöksentekokoneiston toimintaan siten, että esille ei ylipäänsä oteta sellaisia kysymyksiä, jotka voisivat tehdä vallitsevat arvot ja toimintatavat kyseenalaisiksi".


Entä sitten, jos kulissit kaatuvat kuten Berliinissä muutama vuosi sitten?


Leena Marketta Horn, valtiot.tri (Kirjoitus perustuu Espoon valtuustossa 29.1.1996 pitämääni puheeseen)

 

ESPOON KAUPUNKI

ESITYSLISTA

Kaupunginhallitus 12.12.1995 

Kunnallisesta kansanäänestykestä aiheutuvat kustannukset suoritetaan kunnan varoista.

Valtuustoaloitteessa mainittujen, kansanäänestyksen kohteiksi esitettyjen liikennejärjestelyjen suunnittelutilanteesta voidaan todeta seuraavaa:Teiden, raitioteiden, metron ja satamien suunnittelu on pitkä prosessi, jossa noudatetaan hallintomenettely-, rakennus- ja tielakia sekä suurissa hankkeissa myös lakia ympäristövaikutusten arvioinnista. Näiden lakien edellyttämät tiedottamis- ja käsittelyjen muotomääräykset antavat kuntalaisille ja luottamushenkilöille useissa hankkeiden suunnitteluvaiheissa mahdollisuuden mielipiteen ilmaisemiseksi sekä huomautusten ja muistutusten tekemiseen ja siten asioihin vaikuttamiseen.

Kehä II

Kehä II on ollut suunnitteilla yli 25 vuoden ajan. Sen eteläosan suunnittelun kuluessa vuosina 1988-92 tiedottamista ja kuntalaisten kuulemista tehostettiin erityisellä suunnitteluasemalla. Suunnitelmiin perehtyi yhteensä tuhansia henkilöitä ja kirjattiin useita satoja kannanottoja. Suunnitelmat olivat tielain mukaan nähtävillä, vuonna 1989 suunnitelma välille Turunväylä - Turuntie ja vuonna 1990 välille Lystimäki - Turunväylä. Huomautuksia tuli 15 ja 6, suunnitelmiin on kuntalaisten mielipiteillä ollut vaikutusta.

Liikenneministeriö on hyväksynyt tiesuunnitelman kolmessa osassa vuosina 1991, 1992 ja 1995.

Vuonna 1992 kaupunginvaltuusto otti kielteisen kannan vastaavanlaiseen kuntalaisaloitteeseen koskien Kehä II:sta. Kv toteaa silloisessa päätöksessään, että "Asian demokraattisen käsittelyn kannalta ei ole oikein, että vasta tässä vaiheessa järjestetyllä yhdellä kansanäänestyksellä otettaisiin asia uudelleen ratkaistavaksi. Todettakoon lisäksi, että Kehä II:sta koskeva asemakaava on paraikaa hallinnollisessa käsittelyssä.

Miten kunnassa tehdään päätökset?  

hs kysely 2011

hs kysely herätti espoolaisvaltuutettujen keskuudessa paljon närää. Parikymmentä kieltäytyi vastaamasta, osa soimaten kyselyä "vastenmieliseksi", "epäasialliseksi", "idioottimaiseksi". Vastaamisesta kieltäytyneitä oli eniten pienpuolueissa. Yksi syy lienee se, että kokoomusvalta hiertää. "Espoossa yhteystyö tarkoittaa yhteistyötä kokoomuksen kanssa, jos jotain haluaa saada aikaiseksi." Muutamat painottivat vastauksissaan virkamiesvaltaa. "Ei ainakaan valtuustossa tehdä päätöksiä. Päätösrajapintana on kokoomuksen ja virkamiesten läheinen yhteistyö." (hs 31.12.2011)