dissidentti - Hyvinvointivaltion tulevaisuus

18.8.2001

Hyvinvointivaltion tulevaisuus

Teesini: Mitä lyhyempi tulevaisuus nk. hyvinvointivaltiolla sen parempi ihmiselle ja luonnolle.

Hyvinvointi ja valtio on sanaparina yhteensovittaaton. Meidän ihmisten hyvinvointi vaatii tällä vuosituhannella muunlaisia menetelmiä kuin valtion valta. Valtiohan ei ole ollut olemassa kuin vain 500 v, nykymuodossaan vajaat 200 vuotta. Kreikan valtiot, joissa harjoitettiin niin kutsuttua demokratiaa, olivat muutaman tuhannen asukkaan kaupunkivaltioita. Ihmiset tunsivat toisensa ja johtajat valittiin suorilla vaaleilla. Johtajilla oli henkilökohtainen velvollisuus toimia juuri äänestäjiensä parhaaksi. Nykyisessä demokratiassa ei ole sellaisen demokratian rippeitäkään. Ensin tulee puoluekoneisto, hyväksyy ehdokkaat, sitten tulee mainoskampanja, jossa raha ratkaisee, seuraavaksi vaalit, joissa ihmiset valitsevat. Ja hännänhuippuna: vaikka joku olisi saanut tässä demokraattisessa vaalijärjestelmässä paljon ääniä, voi puolue vielä tehdä hänestä pelkästään riviedustajan.

Hyvinvointivaltio tarkoittaa tavallisessa kielenkäytössä erityisesti viittä asiaa:

1. Valtio takaa ilmaiset terveyspalvelut

2. Valtio turvaa koulutuksen

3. Valtio vastaa infrastruktuurista .

4. Valtio takaa asunnon ja lämmön

5. Valtio antaa jokaiselle oikeuden vapaan valinnan mukaan turvata elantonsa, markkinatalouden sääntöjä kunnioittaen

Olen tässä seminaarissa ekoyhteisöjen ja myös kansainvälisten yhteisöasukkaiden äänitorvena. Juuri se, mitä hyvinvointivaltio edes parhaimmillaankin olisi, menettää merkityksensä yhteisöissä.

1. Yhteisössä pyritään eroon kunnallisesta ja valtiollisesta terveydenhoidosta. Valtiollista hoitoa kutsutaan ihmisen kemialliseksi manipulaatioksi

2. Yhteisöissä lapset käyvät muita kuin valtion kouluja, monissa on myös oma oppijärjestelmä

3. Yhteisöeläjät käyttävät hyvin vähän valtiollista infrastruktuuria - niillä on omat

vedenpuhdistamot ja lämpöjärjestelmät. Kaikenlaiset pikatiet, lentokentät ja suursatamat ovat kaukana heidän pyörä- ja junaraiteiltaan.

4. Yhteisöissä ei suostuta asumaan kuin kanat orrella, lokeroituneina ydinperheisiin ja jakamaan päivä mekaaniseen tehtaan tahtiin, vaan eletään luonnon rytmiä.

5. Emme tarvitse yhteisöissä ulkomaankauppaliiton messukorvauksia emmekä poistoja ostetuista koneista. Kukaan ei osaa sanoa, kuinka monta prosenttia valtion budjetista todellisuudessa menee kilpailukyvyn ylläpitämiseen.

Jos olisin Suomen presidentti, lopettaisin ensimmäiseksi hyvinvointivaltion - mitä se sitten lie. Joka tapauksessa unelma elämästä, jota ei voi olla olemassa. Viime lauantain suomalaisten raamatussa eli hesarissa kerrottiin, että hyvinvointivaltiolle yksi nuori tulee maksamaan 74.000 mk vuodessa. Jos nuorella on "käytöshäiriöitä" (hän on epäsosiaalinen eli niin kuin suurin osa meistäkin saattaisi olla ellei olisi olemassa Yhteisvastuu Suomea tai Suomen yhteisöprojektia) tulee nuori maksamaan 700 000 mk vuodessa! Veronmaksajien rahoja!

Demokratiasta paasaava hyvinvointivaltio joutaa eläkkeelle

Lehdistö ei raportoi siitä mitä poliitikot tekevät, poliitikot eivät tee sitä mitä pitävät oikeana, oikeuslaitos ei turvaa kansalaisten vaan valtion oikeuksia. Tuskin kukaan muu uskoo enää poliitikon valtaan kuin poliitikko itse.

Demokraattisen järjestelmän heikkous on sen vastuuttomuudessa ja läpinäkymättömyydessä. Tämä johtuu siitä, että ylimmät vallanhaltijat voivat esiintyä anonyymisti, joten heillä ei välttämättä ole kovin suurta kannustinta toimia moraalisesti oikein.

Kun, anonymiteetti vie vastuun, häviää samalla myös tosiasiallinen valta. Valta ja vastuu kun ovat sidoksissa toisiinsa. Valta ei häviä minnekään, vaan se ainoastaan siirtyy niille, jotka istuvat elinikäistä virkaansa tai osaavat myymisen taidon.

Perustuslaki määrittelee kansalaisten edustamisen vaalissa valituille. Koska edustaja on saanut valtakirjansa anonymiteetin suojassa kyyristelevältä kansalaiselta, voi hän todellisuudessa valituksi tultuaan vapaasti päättää, ketä lopultakin edustaa. Käytännössähän tämä nähtiin ydinvoimaäänestyksessä.

Juuri se, mitä hyvinvointivaltio edes parhaimmillaan olisi, menettää merkityksensä yhteisössä, kuluttamattoman yhteiskunnan mallissa:

1. Yhteisössä pyritään selviämään ilman kunnallista ja valtiollista terveydenhoitoa. Valtiollista hoitoa kutsutaan ihmisen kemialliseksi manipulaatioksi.

2. Yhteisöissä lapset käyvät muita kuin valtion kouluja, monissa on myös oma oppijärjestelmä.

3. Yhteisöeläjät käyttävät hyvin vähän valtiollista infrastruktuuria - niillä on omat putket, vedenpuhdistamot ja lämpöjärjestelmät. Kaikenlaiset pikatiet, lentokentät ja suursatamat ovat kaukana heidän pyörä- ja junaraiteiltaan.

4. Yhteisöissä ei suostuta asumaan kuin kanat orrella, lokeroituneina ydinperheisiin ja jakamaan päivä mekaaniseen tehtaan tahtiin. Eletään luonnon rytmiä.

5. Yhteisöissä ei tarvita ulkomaankauppaliiton messukorvauksia eikä poistoja ostetuista koneista ja autoista.

Miten hyvinvointiin?

Tässä poliittisessa tilanteessa ensimmäinen askel on perustulo, 250 euroa kaikille. Sillä ei kukaan elä kaupunkiolosuhteissa, joten jotain on tehtävä. Maalla ja varsinkin yhteisössä rahasumma on ruhtinaallinen, koska niissä tehdään töitä ja säästöt ovat mittavia. Markkinatalouden tuotteet kuten TV, sanomalehdet ja autot hankitaan yhteiskäyttöön. Yhteisö voi hoitaa vanhuksensakin.

Valtion tulopohja on uudistettava kokonaan. Verotettava kulutuksesta ei työstä. Valtio ei saa pyytää keneltäkään rahaa siitä, että hän palkkaa jonkun ihmisen tai että hän tekee työtä. Valtion on saatava rahaa siitä, että joku ostaa luonnonvaroja ja ilmakehää saastuttavan koneen, käyttää moottoritietä, ostaa keinokuituvaatteita, syö pakattua tai ulkomaista ravintoa.

Talous samoin kuin tiede on tullut eläkeikään. Meidän ei kuitenkaan tarvitse antaa sen masentaa itseämme, sillä uusi on jo vauvana. Tarvitaan paljon työtä ja nerokkuutta, että se pääsee varttumaan.

Suunta on selvä: Avaruuslaivamme ei osaa pysähtyä lastaamista varten. Meidän on pysyttävä liikkeessä sillä mitä on. Ja tänä päivänäkin kulutimme niin paljon, että tarvitsisimme yhdeksän maapallon kokoista avaruuslaivaa, että meidän jälkeemme tulevalla kuudennellakin sukupolvella olisi vielä ilmaa hengittää.

**************

Sosiaalivaltio/Horn

24.5.1993

Sosiaalivaltion aikakausi on ohi

Länsimaisen demokratian ongelmia

Suurin valtioita yhdistävä ongelma ei suinkaan ole taloudellinen lama, saastuminen tai pakolaisuus, vaan kansalaisten haluttomuus. Yhdysvaltojen presidentin vaalien aikaan kolme neljästä amerikkalaisesta oli sitä mieltä, että poliittisen järjestelmä on tehoton, sitä hallitsee sisäpiiri, jota ei kiinnosta tavallisen väestön kohtalo. Tämä sisäpiiri ei edes pysty ratkaisemaan nykyisen sosiaalivaltion synnyttämiä ongelmia.

Valtiollisen järjestelmän vaikeuksista on ollut viitteitä jo pitkään. Selvin osoitus valtion merkityksen vähentymisestä on ollut äänestäjien kaikkoaminen.

Varsinkaan nuoremmat eivät enää viitsi käyttää sitä kansalaisoikeutta, joka välkkyi suurena oikeutena vielä isäni ikäpolven jyskyttäessä Karjalan kannasta. Monille äänestäminen ei ole sen paremmin oikeus kuin velvollisuuskaan.

Protestiääniä annetaan yhä enemmän. Vaaleissa oikeistoradikaalitja populistit ovat taas alkaneet kerätä äänimääriä.

Valtiollisella parlamentaarisella järjestelmällä on ongelmia. Ovatko nämä ongelmat ratkaistavissa järjestelmän omin keinoin vai tarvitaanko vallankumous?

Olen ekofilosofien ja new-age-politologien kanssa samaa mieltä siitä, että perinteinen ongelmien ratkaisutapa ei enää toimi, ei myöskään poliittinen käytäntö..,vapaisiin vaaleihin ja vallan kolmijakoon perustuva parlamenttarismi on vain itsensä irvikuva. Vain neljäksi vuodeksi valittavat poliitikot uskovat enää valtaansa vaikuttaa. Lehdistö ei raportoi sitä mitä poliitikot tekevät, poliitikot eivät tee sitä mitä pitävät oikeana, oikeuslaitos ei turvaa kansalasten oikeuksia, vaan puolustaa v:altion oikeutta.

Muutos yhteiskunnan luokkarakenteissa

Yleensä ihmiset ovat äänestäneet sen mukaan, miten yhteiskunnallinen kehitys

koskettaa juuri heitä. Nykyiset puolueet ovat perua kahdelle kehitysjaksolle.

Viime vuosisadan lopulla ihmiset valitsivat johtajansa sen mukaan,

**************

Kolmannen vuosituhannen elämäntapa

Kirkontornipolitiikka

Valtio on menettänyt merkityksensä, kun mielenosoittajat eivät marssi enää

parlamenttiin vaan suoraan saasteita tuottavaan yritykseen.

Mitä on saavutettu viime vuosituhannella?

100 prosenttinen riippuvuus sähköstä
100 prosenttinen riippuvuus paperista, jossa on numeroita eli rahasta
kuvitelma maailmasta jossa tavaroiden ja materiaalien kierto on edistyksen ehto
takertuminen rakastumisen tunteeseen

Kapitalismi, kolonialismi, kommunismi, militarismi, urbanismi ja biologian ja tekniikan kietoutuminen (Per Gahrton kirjassaan Annettakoon isoäidin hallita kolmannella vuosituhannella).

Tällä vuosituhannella

1. ruoan omavaraisuus

2. lämmön omavaraisuus

3. autoliikenteen lopettaminen

4. valtakunnan sähköverkon kapasiteetti laskee 90 %

5. uudet ihmistä kohahduttavat asiat tapahtuvat kunkin omissa aivoissa, yhtenä aivojen kapasiteettiä aukaisevana avaimena on seksuaalivoima

Perusteellisen uudelleen sijoituksen vaatii työ, energia, raha ja ydinperhe.

Koti, isänmaa ja uskonto ovat olleet viime vuosituhannen arvoja. Tällä vuosituhannella meidän on opittava niistä pois, tai paremmin kasvettava niiden yläpuolelle. Uusia arvoja ovat

Samanmielisten ihmisten yhteisöt täydentävät ahdistavaa ja rajoittunutta perhe- ja sukupiiriä
omavaraisalue korvaa keinotekoisen valtion
Kosminen tietoisuus korvaa kapean ja patriarkaalisen uskonnon.

Tieteellisyys, teollisuus ja demokratisoituminen ovat vain teollisuusmaiden symboleja. Fordistinen massatuotanto ja kulutukseen perustuva kehityskausi on ohi.

Tulee uusi ajattelumalli eli paradigman muutos. Olemme 2000 vuotta tarkastelleet maailmaa Jerusalemin kristillisestä näkökulmasta. Sitä ennen länsimaista maailmaa tarkasteltiin Ateenan helleenisestä näkökulmasta. Nyt on ikkunanpokat valittava luonnosta ja ympäristöstä. Arvot, uskomukset, ennakkoluulot ja asenteet lähtevät siitä, mitä luonto kestää. Kuka olisi vielä sata vuotta sitten voinut kuvitella, että meillä on vain 11 km ilmaa tämän planeetan ympärillä? Kaikki mitä siihen päästämme palaa takaisin.

Vallankumous ei tule ylhäältä, se on meidän jokaisen tehtävä itse, sisällämme, aivoissa.

Intiaaneista meillä on oppimista. He astuvat kulttuurissaan tiedon sisään, kokemuksen kautta. Meidänkään ei tule uskoa muuta kuin mitä itse pidämme älyllisenä.

Älyn ja järjen välillä suuri ero

Järki on mekaanista. Järjen mukaan atomivoimala (uraanivoimala) toimii hyvin. Älyllinen ihminen ymmärtää, että ei tule rakentaa sellaista laitosta, jonka joku, mielenvikainen tai terroristi, voi räjäyttää koko ihmiskunnan tuhoksi.

Järkevä ihminen alkaa opiskella tietotekniikkaa, sijoittaa Nokiaan ja lääketehtaisiin, syö banaaneja ja ajaa paksulla mersulla. Älyllinen ihminen sijoittaa vaatimattomaan mutta turvalliseen elämään. Aristoteleen mukaan onnellisuutta ei ole nautinto eikä rikkaus vaan suurisieluisuus.

Tällä vuosituhannella meidän ihmisten älyllinen seikkailu liittyy - ei koti, isänmaa ja uskonto - tai - palkkatyö, tekniikka ja saippuaooppera -vaihtoehtoon, vaan ekologia, eettisyys ja erotiikka aiheisiin.

Filosofi Pekka Himanen on sanonut: ”Lopulta luovuin kellosta ymmärrettyäni, että se ei mittaa aikaa minulle olennaisessa ulottuvuudessa.”

Vuonna 1995 Der Spiegel -lehti julkaisi saksalaisten tulevaisuudentutkijoiden raportin
ekologisesta Saksasta. Juttu oli otsikoitu: Kaipuu hitauteen (Lust auf Langsamkeit). Saksan tulevaisuudentukijoiden mukaan autot, pesukoneet, ja pölyimurit ovat käyttämättä 90 % ajasta. Ne tulisi saada yleiseen käyttöön.

Erityisesti asuinkeskuksissa on kasvu kompensoitava tiukemmilla saasterajoilla ellei haluta tukehtua. Jotta kolmannen maailman ekokatastrofi voidaan välttää, on länsimaiden tehtävä suuria periaatteellisia muutoksia. Vanhaan piipputeollisuuteen verrattuna nykyinen teollisuustuotanto vaikutta puhtaalta: kaupungin yllä on sininen taivas ja vedet virtaavat puhtaina. Kuitenkin uuteen tuotantoon liittyy uudenlaisia haittavaikutuksia. Jäteongelma, erityisesti ongelmajätteiden suuri määrä ja suodatinlaitosten jätteet, kasvava liikenne, maankäyttö, josta on haittaa erityisesti pohjavesille, sähkönkulutus ja sen aiheuttamat pienet, hajautetut myrkylliset päästöt vaikeuttavat ongelman havaitsemista.

Jänicken mukaan on kaksi paradigman muutosta, toinen koskee sitä mitä käsitämme ympäristönä, toinen mitä käsitämme valtiolla. Perinteinen oikeusvaltio ja sosiaali- ja teollisuusvaltio on uusittava ehkäisyvaltioksi. Kun nykyään tuodaan esille uusi saaste viikossa, tai korkeintaan yksi ehkäisyinstrumentti vuodessa, on varauduttava uusimaan koko orkesteri. Puhutaan ekologisesta sosiaalitekniikasta. Kun ennen yritettiin rajoittaa epätervettä kehitystä lain ja rahan voimalla, on tulevaisuuden vaikutuskeinoja informaatio, osallistuminen ja yhteistoiminta. Luonnonvaroja säästetän, päästöjä ja jätteitä vähennetään ja käytetään sellaista tuotantotapaa, johon ei liity suuria riskejä. Nämä ovat myös yrittäjien parissa on hyväksyttyjä suuntauksia.

(Sen sijaan ohjausmenetelmistä ollaan eri mieltä, valtion voimattomuus, lakiasäätävän politiikan rajat. Valtiollinen toiminta muuttuu niin, että ei anneta enää virkamiesmäisiä yksityiskohtaisia määräyksiä, vain toimintaperiaatteita. Keskitetty ongelmanratkaisu muuttuu paikalliseksi. Päätöksissä otetaan huomioon laajat vaikutukset. Politiikan muoto ei ole enää määräysvaltaista vaan neuvottelevaa, ei korjata jälkeenpäin vaan etukäteen.) huomiota ei kiinnitetä niinkään julkisiin menoihin kuin julkisiin tuloihin kuten verot, maksut, tariffit. Yhteiskunnallinen ympäristökeskustelun ydin tulee olemaan yhä enemmän tiedotus. Tieteen ja tiedotusvälineiden avoimuus, puoluetoiminnan, kansanäänestysket, uusi oikeuskäsitys innovatioille ja uusille ajatuksille avoin ilmapiiri, oikeuslaitoksen ja talousajattelun uusiminen ovat niitä välttämättömiä uudistuksia, joita järjestlemässä on tehtävä ekologisen uudistumisen. Koko poliittisen prosessin on muututtava, muuten ympäristöpolitiikka ei voi tulla osaksi kaikkia toimintoja, läpileikkaus kaikkeen. Politiikan on muututtava niin, että ympäristöasioilla on riittävästi tietoa, varoja ja henkilökuntaa 'politiikan konsertissa'.

Toinen tärkeä yhteiskunnallisen järjestelmän uusiminen koskee siirtymistä additiivisesta politiikasta integroituun politiikkaan, mikä tarkoittaa eri alojen välistä yhteistyötä (interpolicy cooperation). Työmarkkina ja teollisuuspolitiikan yhteistyö on tästä jo esimerkkinä. Onnistunut paikallispolitiikka yhdistää myös määrätyn alueen tarpeet. Dialogista yhteinen oppimisprosessi. Entinen homogeeninen poliittinen verkosto, jolla on yhteydet suurteollisuuteen, väistyy ja sen rikkominen on tärkeintä valtiollisen uudistuksessa ja tilalle tulee laajempi verkosto.

Yhteiskunnan ekologisen uudistuksen avainsanoja ovat kooperaatio, desentralisaatio ja partisipaatio. Hajauttaminen tuo lähelle päättäjät ja asianosaiset ja politiikka tulee osaksi arkipäivän tapahtumia. Se johtaa myös horisontaaliseen yhteistyöhön alemmilla tasoilla.

Energian ja veden tuotanto on paikallista. Tulevaisuuden energia toteuttaa paikallista innovaatiota ja tukee työllisyyttä. Myös sähkön ja lämmön yhteinen hyödyntäminen on tehokkaampaa. Tarve saada puhdasta juomavettä pakottaa ekologiseen maankäyttöön. Ympäristön etu ei ole kuljettaa vettä pitkiä matkoja ja käyttää hyväksi yhä uusia pohjavesivarantoja. Valtiollisten laitosten tilalle on nousemassa paikallisia, kaupungin ja kylän laitoksia.

Päämääränä on yhteiskunnallinen itseohjautuvaisuus. Potentiaalia on vahvistettava.

Useat ympäristötoimenpiteet ovat tehokkaampia jo nyt ilman valtiota. Ympäristönsuojelijat eivät marssi eduskuntaan vaan suoraan vahinkoa aiheuttavan laitoksen luo. Tiedotusvälineet saattavat myös paljastaa saastuttajan tai suurkauppiaat eivät hyväksy määrättyjä tuotteita. Valtiotieteen tutkijat huomaavat, että muut auktoriteetit ovat nopeampia ja tehokkaampia kuin perinteiset poliittiset mekanismit. Tuottajat pelkäävät enemmän yksityistä boikottia kuin kankeaa ja hidasta valtiollista väliintuloa ja johon ne voivat myös itse vaikuttaa.)

Tuleva ekologinen kaaos tulee lähivuosina vaatimaan lisää autoritääristä ohjausta. Jos jo tänään voimme aloittaa vastausten antamisen ihmisen omaa vapautta lisäämällä, on onnistumisen mahdollisuus suurempi.

Yhteiskunta jakaantuu neljään perusryhmittymään: vasemmistoliberaaleihin, vasemmistoautoritaarisiin, oikeistoliberaaleihin ja oikeistoautoritaarisiin. Vasemmistoliberaalisessa ajattelussa ei hyväksytä markkinamekanismiin perustuvaa tulonjakoa eikä byrokraattisia ja hierarkkisia päätösmekanismeja. Päätöksentekoon vaaditaan osallistumista, desentralisaatiota, kunnioitetaan yksilön määräysvaltaa myös yhteisiä päätöksiä tehtäessä. Useimmat ovat nuoria, koulutettuja, julkishallinnon palveluksessa, erityisesti sosiaalisektorilla ja äänestävät vihreitä. Kolmasosa Ruotsin vihreistä on töissä terveys- tai koulutusalalla. Kaikilla täytyy olla mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen tulonjakoon, monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta

Vasemmistoautoritaarisessa ajattelussa kannatetaan keskitettyä ja byrokraattista päätösmekanismia. Siinä kannatetaan virkamiesten suorittamia julkisia palveluja ja niitä teollisuuden aloja, jotka nyt ovat eniten uhattuina.

Oikeistoliberaalit kannustaa markkinavoimia, hylkää keskitetyn, byrokraattisen ja hierarkkisen päätöksenteon. Se kannattaa uusia palveluelinkeinoja.
Oikeistoautoritaariset vieroksuvat valtion sekaantumista mutta kannattavat keskitettyä päätösmekanismia. Kilpailukykyiset yksityisyrittäjät ja pienporvarit.

Jos perinteiset puolueet eivät anna tilaa uusille ratkaisumalleille, on vaarana, että oikeistolainen radikaali puolue alkaa saada kannatusta oikeistoliberaaleissa ja oikeistoautoritaarisissa puolueille.

Ottavatko puolueet kansalta vallan? Ovatko puolueet johtaneet siihen, että valtio ei enää toimi? Puolueissa taistellaan vallasta ja rahasta. Käytetäänkö valtataistelussa valtiota hyväksi? Yhdysvaltalainen perustuslakiasiantuntija John Rawls on kirjoittanut, että perustuslain eli valtiollisesta perustusjärjestyksestä tulisi sellaisten ihmisten päättää, joilla ei ole henkilökohtaisia etuja. Siis eivät ainakaan puolueet ja puolueiden edustajat saa istua perustuslakivaliokunnassa.

Rousseaus kirjoitti: Ihmiset ovat syntyneet vapaiksi mutta ovat yhä kahlittuina ketjuihin. Nykyaikana kettingit ovat huomattavasti hienosyisemmät. Niitä ei ole asettanut kuningas tai kylänvanhin vaan organisaatio, järjestelmä. Koska aikanaan juuri tämä järjestelmä vapautti ihmiset, on sitä vaikea alkaa moittia Poliittiset puolueet eivät enää mitenkään edusta kansaa. Puolueissa on muodostunut pieniä klikkejä, joissa valitaan toinen toisiaan.

Valtiossa kuuluu olla kolmijako: lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja juridinen valta. Kun hallituksessa ja eduskunnassa istuu saman puolueen ihmisiä, syntyykin vastakkainasettelu hallitus- ja oppositiopuolueiden välille.

Puolueet eivät jää vain puolueeseensa, vaan valitsevat omia edustajiaan hallintoon, radioon, oikeusistuimeen, tieteen edustajiksi, jotka kaikki perustuslain mukaan ovat riippumattomia. Puoluevalta on perustuslainvastaista ja on jo sinänsä haudannut demokraattisen oikeusvaltion. Mitä tapahtuukaan, kun viranhaltijoiden on oltava uskollisia puolueelle, ei yhteisölle? Puolueet ovat ottaneet valtiovallan.

Aikaisemmin jakaantuivat päättäjät sen mukaan, kannattivatko he keskushallintoa vai paikallishallintoa. Suomessa mittelivät keskenään fennofiilit ja slavofiilit. Viime vuosisadan päättäjiä ja johtajia on valittu sen mukaan, ajavatko he teollisuuden vai maatalouden etuja.

Vasta viime vuosikymmeninä vanha puolueuskollisuus on alkanut hälvetä.

Tutkijat eivät ole löytäneet kattavia teorioita siihen, miten ihmiset ratkaisevat äänestyskäyttäytymisensä. Välinpitämättömyys ja häilyvyys ovat tunnusomaista. Ihmiset äänestävät yhä harvemmin aatetta ja puoluetta, yhä enemmän aatteetonta ja nyssähtänyttä henkilöä, jonka ei uskota asettavan kyseenalaiseksi äänestäjien omia vakaumuksia.

Puolueiden ja parlamentarismin hylkäämiseen on johtunut kolmesta muutosta.

Teollinen massatuotanto eli niin kutsuttu fordismi on muuttunut informaatiotekniikan soveltamiseksi. Yksi operaattori tekee kymmenen rutiinityöntekijän työt. Toiseksi niin kutsuttu kolmas sektori eli humaaninen osa-alue on paisunut kaikkien ennusteiden yli. Terveydenhoito, koulutus, vapaa-aika ja kulttuuri. Ne vievät valtion perinteisiltä sektoreilta kuten sotamenoista ja teollisuuden vientituesta suuren osan. Uudet ammattikunnat kuten konsultointi ja markkinointi nousivat viime vuosina kärkisijoille. Englannin talouden nopeiten kasvanut ala on ollut finanssipalvelut. Kun pienteollisuudessa työpaikat ovat laskeneet 30% viimeisen kymmenen vuoden aikana, ovat ne talous- ja finanssipalvelujen alalla nousseet 50%. On helpompi tienata luomalla paperilla rahaa paperista kuin investoimalla todellisiin tavaroihin ja palveluihin. Kolmas valtava muutos koskee valtion toimintojen laajentumista ja virkamiesten määrän kasvua.

Nämä rakenteelliset muutokset ovat vaikuttaneet myös työelämään ja kulutukseen. Työmarkkinoilla ovat olleet vastakkain varma nousu- ja laskusuhdanteista riippumaton työpaikka, hyvä koulutus ja jatkokoulutusmahdollisuus työpaikalta, suuri sosiaalinen turvallisuus ja massatuotannon liukuhihnatyö. Rutiinitöitä tekevät toivovat valtion vaikutusta, työpaikkoja, palkkatasoa ja koulutusta.

HS 20.1.2008: Hätä on hyvä bisnes, Anna-Stina Nykänen haastatteli globaalin markkinatalouden kriitikkoa Heikki Patomäkeä Naomi Kleinin kirjasta Tuhokapitalismin nousu. Kleinin suurin konna on amerikkalainen Milton Friedman.Chilestä tehtiin väkivaltaisesti Friedmanin uusliberaalien talousoppien laboratorio: kaupan täydellinen vapaus, sosiaalisten ohjelmien lopettaminen ja ay-liikkeen alasajo.

Patomäen mielestä on aito oivallus väittää, että poikkeustiloja, sotaa, on käytetty systemaattisesti hyväksi, kun on haluttu ajaa läpi päätöksiä, joille on vaikeaa löytää kansan tukea... Lama oli meidän sokkimme, silloin tapahtui rymähdys hyvinvointivaltiossa.

Mitkä ovat talouden alistavia rakenteita?

Kansainvälinen kilpailukyky merkitsi Suomessa ennen laatutuotteita, sitten huippukoulutettuja osaajia. Nyt sillä tarkoitetaan kykyä houkutella maahan kansainvälisiä rahavirtoja.

Worldwatch-lehti: Kun 1950-luvulla osti ruokaa dollarilla, sai viljelijä 40 centtiä. Vuonna 2000 hän sai 7 centtiä. Leivässä maksaa vehnä yhtä paljon kuin se materiaali, johon leipä kaupassa kääritään. Leipomo käyttää 5 centtiä leivän ostoon ja 5 centtiä pakkaukseen, 75 % markkinointiin.