Itkijänaisista

Päätoimittaja

Länsiväylä

Kuka leikkii tulella?

Otsikolla “Suomalaiset terroristit” kerroit Länsiväylässä 8.4. itkijänaisten halusta "järkyttää suomalaisen yhteiskunnan käyttäytymisnormeja". Kirjoitit , että "ilmassa on selvää yhteiskunnan vastaisuutta ja -kansalaistottelemattomuutta", mikä saattaa "päivänä minä hyvänsä saada vakavampia seuraamuksia". Pelottelit lukijoitasi vielä seuraavan viikon pääkirjoituksessasi otsikolla "Tulella leikkimistä”.

Kysyn sinulta: Leikkivätkö ne tulella, jotka "vollottavat ja heittelevät tekstiriepuja (lehtesi 12.4.) vai ne jotka sanovat ottavansa vastuun tuhannen megawatin ydinvoimalasta, lisäävät asetyylisalisyylihappoa lasten kuumelääkkeeseen, laskevat tolueenia tehtaaltaan yleiseen viemäriverkkoon, toimittavat Boforsin kautta räjähdysaineita Iraniin, vastustavat rikkipäästöjen vähentämistä, koska se aiheuttaisi sähkön hintaan kymmenen prosentin korotuksen, estävät lyijyttömän bensan myynnin ”kilpailukyvyn rajoittamisena", suunnittelevat lapsille leikkipuistoa Orionin portille, koulua länsiväylän varrel1e, ruumiintarkastusta yleisten rakennusten eteisiin?

Terrorismi on tiedonvälityksen lempilapsi

Terrorismi-sanan käyttö erilaisten ilmiöiden yhteydessä tekee niistä myyviä uutisia. Sanalla on helppo nimittää ja leimata. Mutta mielestäni terrorismi ja yleensä väkivallan käyttö on niin vakava asia, että helppohintaiseen ja tarkoituksenhakuiseen nimittelyyn ei ole varaa. Samoin on laita uhkafantasioilla leikittelyssä tyyliin ”mitä olisikaan voinut tapahtua”, jos kyse ei todellakaan ole muusta kuin vollottamisesta ja tekstiriepujen heittämisestä. Juuri tähän ajatusrakennelmaan perustuu suunnaton asevarustelukierrekin, takaa-ajo on loputon. Annetaanko kansakunnalle poliiseja ja järjestystä, kun se pyytää muutosta?

Itkijänaisiin kuuluu joukko naisia ja äitejä, jotka ovat viime vuosien aikana osallistuneet seminaareihin, kirjoittaneet kirjoja ja lehtiartikkeleita sekä antaneet adresseja ja julkilausumia sen puolesta, että Suomen armeijaa ei ainakaan suurennettaisi ja että Suomen riippuvuutta ydinvoimasta ei ainakaan nostettaisi. Pudotimme siististi kirjailtuja kangaslappusia eduskunnan lehteriltä, poistuimme rauhallisesti saatuamme asian toimitettua.

Elämme riskiyhteiskunnassa

Nykyinen yhteiskunta erottuu edeltäjistään, niin yllähtävältä kuin se kuulostaakin - niukkuuden, ei ylenpalttisuuden yhteiskuntana. Niukaaksi elämämme tekee mahdottomuus laskea ulkoapäin tulevien vaarojen vaikutus.

Kuinka paljon DDT:tä on kahvissamme, fromalhydia keittiökaapeissamme, raskametalleja lastemme hengitysilmassa? Kuka kantaa vastuun siitä, mikä on turvallista? Demokratiamme nakertajia eivät suinkaan ole itkijänaiset vaan patriarkkaaliset päättäjät, oman asemansa pönkittäjät. Heille miukkuuden hallitsemiseski ja olemassa olevan järjestyksen säilyttämiseksi ”vollottajat” ovat luonnollisesti toivottu ilmiö. Sen verukkeella voidaan listätä vanhan järjestelmän turvaamiseksi puolustusvoimia, nimitellä uudistukseen pyrkiviä vaikka terroristeiksi. Samalla rajoitetaan liikkumista, lisätään poliisien oikeuksia, rajoitetaan sananvapautta, tukahdutetaan keskustelu ympäristön tilasta. Toisin sanoen demokratian turvaamiseksi joudutaan supistamaan demokratiaa. kansalaistottelemattomuus-keskustelulla yritetään peittää muita, tärkeämpiä yhteiskunnallisia ongelmia.

Kun vaihtoehtoryhmät, kansalaistottelemattomat ja ulkoparlamentaariset ryhmät leimataan riidanhaastajiksi ja lainrikkojiksi vie se yhteiskuntaamme poliisivaltaisempaan, ei rauhanomaiseen suuntaan.

Valtiollinen demokratia eläkeiässä?

Kun valtiollinen järjestelmä ei pysty saamaan aikaan päätöksiä, joiden välttämättömyydestä kuitenkin ollaan tietoisia, olisi korkea aika salia keskustelu vaihtoehtoisista yhteisömalleista, asiallisesti, leimaamatta, yhteiskunnan varoilla.

Valtiot ovat sekä taloudellisten että sotilaallisten liittoutuminen vuoksi menettäneet sananvallan kehityksensä suunnasta. Eivät nykyajan vihollisetkaan - ydinaseet, happosateet ja terroristit - kunnioita suurella vaivalla hankittuja valtiollisia rajoja.

Myös hallitseminen valtion sisällä osoittautuu hankalaksi. Yhä harvemmat ovat valmiita hyväksymään äänettömästi teknis-teollisen kehityksen aiheuttamat haittavaikutukset. Vastustus taloudellista ”edistymis”-logiikkaa vastaan kasvaa. Valtiolliset instituutiot ovat jo pitkään tottuneet tulemaan toimeen ilman kansalaisten aktiivista yhteistyötä. Mitenkähän kokonainen valtio voitaisiin kansallistaa, miten valtiokeskeisyydestä päästäsiiin ihmiskeskeisyyteen? Miten voisimme vaikuttaa siihen, että valtion kuolinvuoteen äärellä ei ole itkeminen vaan laulaminen?

Vihreilläkö avain tu1evaisuuden porttiin?

Aikamme uudesta haasteesta - niukkuuden jakamisesta - ovat Vihreät kehitelleet uudenlaisen yhteiskuntateorian, pala palalta yhä aukottomamman. Palapelin reunat muodostavat kansainvälisen vihreän liikkeen perusperiaatteet: sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ekologinen tasapaino, lähidemokratia, väkivallaton toimintaperiaate. Vihreät pitävät väkivaltaa eettisesti hylättävänä. Sen sijaan korostetaan keinojen ja päämäätien sopusoinnun merkitykstä. Oikeudenmukaisia päämääriä ei saavuteta epäoikeudenmukaisilla keinoilla.

Väkivallattomuus ei kuitenkaan tarkoita passiivisuutta ja sivustaseuraamista. Siviilivastarinaan sisältyvät lakko- ja boikottitoimet, mielenosoitukset, tkestiriepujen heittelyt, yhtä hyvin kuin tutkimuksien tekeminen , kirjoittaminen, keskustelu, kaikenlainen vastustu mikä ei sisäöllä väkivaltaa ihmisiä kohtaan.

Demokratia vaatii toimiakseen valppaat kansalaiset. Ei omaa etuaan ja mainettaan ajavia, palkkansa suuruudesta ja työpaikkansa jakuvuudesta suurinta huolta kantavia, äärimmilleen nitistettyjä ja tv-viihteellä, lisäaineilla ja ilman saasteilla täyteen pumpattuja löhöäjiä. Jos tämä otaa niin ryhdymmekö vaihtamaanihmisiävai järjestlemää?

Päätoimittaja halunnee vaihtaa ihmisiä, koska nyt joukko tavallisia naisia ja äitejä on sisteill ä-kangaspalasillaan ”järkyttänyt suomalaisen yhteiskunnan käyttäytymisnormeja?

*****************