25.1.1998
Saarijärven paikkallislehti Sampon vuoden pakinoitsijana
Kotiseudulla on turvallista
Vuokrasimme muutama kuukausi sitten Saarijärven lähikunnan Ähtärin entisen vanhainkodin. päämääränämme on elää luonnon mallien mukaisesti, eläimiä ja ympäristöä vaurioittamatta, melua ja jätettä tuottamatta, lasten lasten turvallisuutta ajatellen. Omavaraisesti.
Miten iloinen olen, jos jo ensi syksynä patjassani on ruista, tyynyssäni höyheniä ja peitossani lampaan taljaa. Samoin kuin porkkanalaatikossa ohraa, leivässä juurta ja uunissa puuta.
Tähän mennessä olen eniten kaivannut lapsuuden ympäristöni tuttuja salomaita ja salomaiden asukkaita. Kun syksyllä jouduimme hätäteurastamaan paimenkoiran raatelemaa kanaa, nousi aivoihini merkillinen tyhjyys: keneltä kysyn neuvoa. En tiedä miten vielä lämpöisestä, mutta päättömästä kanakasasta nypitään höyhenet. Mikä olisi avainsana googlatessa? Eihän kanaa, josta saamme sekä lihaa että höyheniä, voi haudatakaan.
Pitkälti olen maailmaa kiertänyt ja paljon kirjoja lukenut, mutta liian yllättäen tuli höyhentyynynteko. Mistään mitä elämäni aikana olen oppinut ei ollut hyötyä.
Yhteisön kirjastoon ei kannatta poiketa, siellä on Hrushtshevia ja ekoerotiikkaa, videofilmausta ja tenniskursseja. Kaikkea mitä olimme tarvinneet tähän astisessa elämässämme. Suurkaupungeissa. Yliopistoissa. TV- studioissa. Työllisyyskursseilla.
Kotiseudullani olisin saanut apua. Koulukaverini sisko Kannonkoskelta tai isäni metsästyskaveri Tarvaalasta olisi tiennyt jonkun, joka vielä kunnioitti kanan höyheniäkin ja auttanut minua. Miten outojen ihmisten ympäröimänä. voin ikinä tietää. keneltä kysyä ja kenen tietoon luottaa?
Sitten piti lampaat keritä. Naapurin lampuri tilasi sähköleikkuri-keritsijän. Ei meillä omavaraistaloudessa. Miinuspisteitä tulisi LETS-tililleni (Paikallinen tavaroiden ja palvelujen vaihtojärjestelmä) heti, kun maksan jollekin monetaarisella rahalla tai otan valtakunnan verkosta atomisähköä työhön, jonka kekseliäs osaa tehdä lihasvoimallakin. Miten sitoa lammas? Miten aloittaa keritseminen?
Unohdin ottaa ruisleivästä juuren talteen. Mistä saan uuden juuren? Olemmeko nyt viikon ilman leipää, kunnes yritämme juurta ostetusta hapanleivästä?
Miten ihmeessä tehdään olkipatja? Ei puimakoneella kaadetusta rukiista, vaan pitkistä oljista. Tuppu näin päin toinen näin päin, poppanaa päälle. Mutta ne tähkät? Patjatkin täytyy tehdä itse omavaraiskulttuurissa, sitä paitsi joustinpatjoissa on metallia, mikä öisin kiristää tunnelmaa suuhuni paikatun kullan ja elohopean kanssa.
Ystäväni lähtivät Portugaliin aloittamaan omavaraiselämää. Mikä siellä on syödessä ja eläessä, kun perunaa voi istuttaa ympäri vuoden aina kun edellinen sato loppuu eikä mikään jäädy.
Kuitenkin elämä oli turvatonta kun ei ollut kotiseudulla. Entä kun sähkö katkeaa eikä öljyä saa? Silloin huomaa vimeistään, miten turvallista on kotiseudulla. Lähellä alkutuotantoa. Lyhyen matkan päässä kaikesta. Vaikka maailma kuinka päällensä pällistäisi niin maalaiskylä on viimeinen joka säilyy ja elää, perusteli kirjailija Panu Rajala maallemuuttoaan 1980-luvun alussa.
Miten helppoa olisi opetella luontaisia menetelmiä ja yhdistää niitä nykyajan huipputekniikkaan, kun asuisi lähellä ihmisiä, joiden puoleen hädän tullessa kääntyä. Ja ympärillä metsät, pellot ja järvet, joiden antimet tuntee lapsesta saakka. Onneksi olkoon saarijärveläiset - erityisesti kotikonnuille jääneet lapset ja lastenlapset!