Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kristillinen moraali paransi naisen asemaa ajan laskun alussa Englannissa. Kirkon opeissa miehelle annettiin sama uskollisuuden velvoite kuin naiselta oli vaadittu jo pitkään. Vuonna 786 anglosaksinen synodi päätti velvoittaa englantilaiset elinikäiseen monogaamiseen avioliittoon:
”Määräämme täten huoruuden välttämiseksi,
että jokaisella maallikolla on oltava yksi laillinen vaimo ja
jokaisella naisella yksi laillinen aviomies, jotta he saisivat laillisia jälkeläisiä Jumalan lain mukaan.”
Kirkko omaksui Platonin opetuksen intohimojen voittamisen välttämättömyydestä. Sen mukaan ihminen on sitä vahvempi mitä vähemmän hän antaa intohimojen ohjata itseään.
Kristillisen moraaliopin mukaan lihallinen mielihyvä estää sielua kehittymistä. Uskottiin, että kun ruumiissa on ahneus, se nousee myös mieleen. Pahe ei ole olemassa eristyneessä tilassa. Ruumiin hallinta on edellytys ajatusten hallinnalle. Yhtä pahetta ei voi voittaa ellei voita sitä, mihin se nojaa. Kun on voitettu ensimmäinen pahe, poistuu seuraava itsestään. Ratkaisu paheiden voittamiseen olisi pidättäytyminen ja kuri.
Papeille opetettiin ruumiillisten reaktioiden vaikutus mielenrauhaan. Munkkeja eivät saaneet vaivata sellaiset fyysiset reaktiot, joihin tahdolla ei ollut valtaa. Erektio on voitava estää henkisellä taistelulla. Siveyden saavuttamista osoitti seksuaalisten unien poistuminen. Tällöin ihminen oli saavuttanut itsekontrollin lisäksi itsetietoisuuden. Ohje kuului: luovu mielihyvästä, koska mielihyvä on paholaisesta.
Kirkon mukaan avioliitto oli uskonnollinen side: yhtymisestä sai saada vain kohtuullista nautintoa. Avioliiton ulkopuolisilla seksuaalisuhteilla oli muu tarkoitus kuin lisääntyminen, ja siksi ne ovat syntiä.
Nykyisessä kirkkouskonnossa vanha oppi on saanut paljon lievennyksiä. Raamattua tulkitaan jopa niin, että tyydyttävä sukupuolisuhde on raamatun käsky. Säännöllisestä seksuaalisuhteesta kieltäytyminen on elämäntoverin pettämistä, koska avioliitto joutuu tällöin alttiiksi saatanan houkutuksille. "Luoja käskee meidän aktiivisesti ja säännöllisesti harjoittaa seksiä oman puolisomme kanssa”, opettaa nykyinen katolinen kirkko.
Keskiajalla kirkon oli helppo julistaa pidättyväistä seksuaalimoraaliaan, koska ihmiset elivät suurperheissä ja saivat siitä turvallisuuden tunteen. Nykyisenkaltaiselle omistavalle ja muut poissulkevalle rakkaudelle ei ollut tarvetta. Yksinäisyys oli tuntematonta. Kukaan ei sitonut elämäänsä ja onneaan yhden henkilön varaan. Jos äiti sairastui, lapsia hoitivat tädit ja sedät samassa kylässä ja elämä jatkui.
Vuosisatojen kuluessa kristillinen pidättyväisyys ja suvaitsemattomuus saivat paljon pahaa aikaan, mm naispelon. Noitavainot ovat synkkä luku Euroopan historiassa. Historiaa tulkittiin naisvastaisesti. Troija hävitettiin Helenan koston tähden. Rooman valtakunnan oli kärsittävä paljon pahaa ”sellaisen täydellisen lutkan” kuin Kleopatran tähden. Syypää pahaan oli nainen ja naisen kyltymätön intohimo. Se tuli tukkia.
Antiikin aikana hyväksyttiin seksuaalitarpeiden tyydytys itseään alempiarvoisten kanssa. Vielä 1300-luvulla aristokraatit saivat tyydyttää seksuaalihimoa raiskaamalla, prostituutiossa tai alaisten kanssa. Syitä oli kaksi. Prostituution avulla voitiin estää suvun kaikkia jäseniä edes solmimasta avioliittoa. Mitä vähemmän laillisia lapsia syntyi, sitä vähemmän perhe joutui jakamaan omaisuuttaan. Koska sotiin ja kulkutauteihin menehtyi paljon ihmisiä, oli varastossa oltava naimattomia miehiä ja naisia. Toiseksi kaupankäynnin lisääntyessä rikkaudet alkoivat kasaantua. Omaisuuden haluttiin säilyvän muutaman rintaperillisen hallussa.
Noihin aikoihin trubaduurien ansiosta kehittyi uudenlainen rakkauden ihanne. Se oli kaihoisa ja pyyteetön rakastuminen. Sen tärkein ominaisuus oli luopuminen, mikä olisi ollut Sokraten ja Platonin Kreikassa täysin käsittämätön tunneilmaisu. Ihmisen sallittiin myös nöyryyttävän itseään rakkauden tähden. Trubaduurikulttuuri loi romanttiset laulut ja runot.