dissidentti - Linkolan kanssa metsämatkalla 1995

Metsänystävät/Marketta Horn 30.5.1995

Juttu Keskisuomalaiseen

Mihin me Linkolan kanssa pyrimme Keski-Euroopan retkellämme?

Kuuntelin Elämänsuojelijoiden seminaarissa 29.1.1995 Pentti Linkolan esitelmää suomalaismetsien avohakkuista ja metsien monimuotoisuuden häviämisestä. Linkolan mielestä metsäteollisuus on niin piittaamaton, että ainoaksi muutoskeinoksi jää keski- eurooppalaisten ostajien informoiminen.

Mietin heti, että jos Linkolalla on unelma, jonka toteutumista voin edesauttaa, tottahan teen parhaani. Kärsin metsiemme muuttamisesta puupelloiksi.

En ymmärrä, miksi on syötävä samoja hedelmiä tuoreina, rahdattava tavaraa maasta toiseen, parannettava kilpailukykyä. Omavaraisuus lisäisi turvallisuuttakin.

Kuukauden kuluttua pidettiin Vanhalla Ylioppilastalolla metsävaalitilaisuus, jossa matkalle ilmoittautui 40 henkilöä. Postitimme Suomen Akatemian tutkija Otso Ovaskaisen ja filosofi Erkki Haapaniemen kanssa Anneli Jussilan ja Pentti Linkolan kirjettä "Lähde Eurooppaan pelastamaan Suomen metsät"

"Tarkoitus on pyytää apua pohjoisten metsien suojelussa vetoamalla puumme ostajiin niin että nämä kieltäytyisivät ostamasta aarniopuuta ja kestämättömin menetelmin tuotettua puuta. Toisaalta on tarpeen vedota kuluttajiin paperin ja puun säästämiseksi ... Tarvitsemme mukaan innostuneita lähtijöitä, joilla on joustava mieli ja halu pelastaa metsämme."

Eniten kannattajia löytyi nuorista. Harvoilla kuitenkin oli varaa moiselle matkalle. Ongelmaa koitui myös siitä, että järjestöihin kuuluvat metsäaktivistit pitivät tärkeämpänä selvitellä aarniometsien kohtaloa Suomen rajojen sisäpuolella. Vihreiden kansanedustaja Paavo Nikula vakuutti sarkastisesti, että saisimme Kanadan metsäteollisuuden sponsoroimaan matkaamme. Sari Kuvaja pelkäsi, että meitäkin leimattaisiin isänmaan pettureiksi, jos Greenpeace tukisi matkaa aktiivisesti. Loppujen lopuksi retkeämme kannattivat Elämänsuojeluliitto, Ekologinen puolue ja Naiset rauhan puolesta, vaikka vain neljännes matkaajista kuului näihin järjestöihin.

Torstaiaamuna 11.5. nousi bussiin 28 ihmistä: lääkäri, rakennusmestari, biologi, ekonomi, filosofi, valtiotieteilijä, uskontotieteilijä, kompostineuvoja, maantiedon opiskelija, diplomi-insinöörejä ja viisi koululaista. Ryhmästä viisi oli vihreitä kunnanvaltuutettuja, kolme toimittajia. Peräti 10 asui Espoossa.

Lähdimme matkaan, vaikka emme olleet saaneet valmiiksi julkilausumia ja lehdistötiedotteita. Emme myöskään olleet saaneet yhteyttä kaikkiin Keski-Euroopan metsäaktivisteihin. Mutta saksalaiset painotalot olivat kiinnostuneet vierailustamme. Heiltä säästyi vaivoja, kun toimme tietoa ilmaiseksi paikan päälle. Olimme saaneet tapaamisia myös EU:n virkamiesten kanssa.

Miten meidät otettiin vastaan?

Matkallamme oli neljä kohdetta: ihmiset kaduilla ja toreilla, EU-virkamiehet, painotalot ja suomalaiset virkamiehet.

Laivoilla pidetyissä spontaaneissa keskusteluissa ja korttikampanjoissa meille ei riittänyt ymmärrystä: “Millä Suomi sitten elää, jos kukaan ei huoli paperiamme? Teillä ei taida olla isänmaata edes kynsien alla...“

Ensimmäinen katumielenosoitus pidettiin Hampurissa. Se ei onneksi jäänyt tyypilliseksi: “Miksi osoitetta mieltä omalle hallituksellenne? Kuka metsänne kaataa? Mekö saksalaiset?” Jotkut puhkuivat ostoskasseineen ohitse: “Mitä joutavaa. Puuhan kasvaa aina uudestaan. Kuulostaa kuin miljonääri valittaisi rahan puutetta, kun suomalainen puhuu metsän puutteesta.”

Matkan edetessä sanomamme alkoi mennä perille ja esitystämme seurattiin hiljaisen järkyttyneinä: Bonnissa Suomen suurlähetystön edessä ja diplomaattilähiön kävelykadulla, Brysselin EU-aukiolla, Lontoon keskustassa ja Amsterdamin torilla.

Kerroimme valkaisemattomalle lakanakankaalle kirjoitetuissa banderolleissamme, että “Avohakkuu on aina rikos” ja “Suomi muistuttaa Pohjolan Brasiliaa“, “Metsän kaataminen turhuuden takia on lopetettava“. Mielenosoituksissa kannoimme koivuristiä ja Suomen lipussa liehui musta surunauha. Jotkut olivat pukeutuneet koivuiksi, toiset kuusiksi. Joku kantoi mukanaan korttinäyttelyä kansallistaiteilijoiden ikimetsämaalauksista "in memoriam", toisilla oli shamaanirummut. Monien yllä oli musta suruasu. Mielenosoituksia seuraavat ihmiset kysyivät: “Kaadetaanko Suomessa todella viimeisiä metsiä? Eikö paperia voida tehdä vaikka hampusta, jos on kyse näin monipuolisesta ilmaston tasaajasta? Saanko minäkin allekirjoittaa vetoomuksenne?”

Vaikka Hampurissa on niin Greenpeacen metsäkampanjan, Vihreän puolueen, Nuorten metsänsuojelijoiden kuin Taiga-verkoston toimistot, niiden työntekijöitä tai aktivisteja ei näkynyt rinnallamme. Lontoossa Naisten ympäristöjärjestön Rowan Tilly saapui mielenosoituspaikalle selvästi hämmästellen, että saako hän liittyä joukkoomme.

Amsterdamissa Friends of the Earthin toimistosta kukaan ei ehtinyt läheiselle torille seuraamaan mielenosoitustamme. Ihmettelin mikä voi olla niin tärkeä este: “Aloitamme kolmen viikon kuluttua kampanjan Skandinavian aarniometsien hakkaamista vastaan“, kertoi Sylvia Borg. Jokaisella oli kiire omassa kampanjassaan.

Linkolan jutustelua

Linkola kertoili matkan aikana elämänsä totuuksiaan. Hän oli hyvin oikeassa kritiikissään: “Ainut ketä todella kunnioitan ovat ekonomit. Kun sovitaan klo 16.15, tarkoittaa se myös vartin yli neljä. Paperit ovat salkussa järjestyksessä.”

Linkolan mielestä säkillinen näkkileipää ja juomana raikas vesi olisi riittänyt evääksemme. Kuitenkin söimme aamuisin kaurapuuroa ja pistimme leivän päälle juustoa. Majapaikoissa kerkisimme nukkua keskimäärin viisi tuntia yössä. “Eihän täällä tehdä muuta kuin nukutaan ja syödään“, puuskahteli Linkola kun puurokattila kiersi iltapäivällä bussissa kolmatta kertaa. Kun yritin Turun satamaan tultaessa päästä suihkuun, jouduin todella häpeämään tuhlaavaa veden käyttöäni: “Vastahan sinä Amsterdamissa kävit suihkussa“, ojensi Linkola. Passitarkastuksiin jouduimme jopa mitättömällä Ranskan ja Belgian välisellä rajalla. “Hyvä kun on paljon passitarkastuksia ettei vaan pakolaisia pääse“, lohdutteli Linkola. Alkumatkalla hiukan naureskelimme, kun hän kompassin, puukon ja kiikarien kanssa ohjaili matkaa moottoriteiden risteyksissä. Lontoossa opimme jo luottamaan enemmän Linkolan kompassiin kuin kaupungin karttakirjoihin.

Kustantajien taloissa

Springer-Verlag otti meidät arvokkaasti vastaan. He halusivat tietää totuuden siitä, että kasvaako Suomessa puuta enemmän kuin hakataan. Eri tuotantosektoreiden edustajat kuuntelivat keskittyneesti Pentti Linkolan vakuuttaessa puhtaalla saksan kielen taidollaan, miten hänen isänmaataan ja äiti maataan tuhotaan: "Ostakaa Ruotsista ja Kanadasta mieluummin kuin Suomesta. Niissä maissa on vielä metsää jäljellä", vetosi Linkola ja kaatoi kahvia kuppiini: “Juodaan nyt kohteliaisuudesta isäntiä kohtaan.” Lupasimme toimittaa lisätietoa ja videon Suomen itärajan hakkuista.

Brysselissä teollisen metsänkäytön johtaja Jeremy Wall unohti tapaamiselle varatun 30 minuutin ajan kulumisen samoin kuin Springer Verlagin edustajat Hampurissa. “Mitä te puhutte? Ketä te olette? Minkälaisia todista teillä on? Voiko meillä olla näin väärää tietoa Suomen metsätaloudesta?”

EU-johtaja kertoi olevansa erityisen kiinnostunut kansalaisten mielipiteistä: “Tavallisesti luonani lappaa vain metsäteollisuuden edustajia.” Strassburgissa Europarlamentissa luonnonvarojen säilyttämistoimiston johtaja Despina Symons alkoi pohtia kuvaesityksemme jälkeen mahdollisuuksia Suomen metsien suojelua ponsiesityksellä.

Bonnissa ojensimme juhlallisesti kultamitallin tuhometsähoidosta Suomen metsälähettiläälle Hannu ValtaseIle ja Pentin luokkatoverille suurlähettiläs Kai Heleniukselle. Suomen metsäteollisuus on ansainnut mitallin kahdeksassa eri lajissa: avohakkuut, metsäautoteiden rakentaminen, metsätyökoneiden sekä sellu- ja paperikoneiden tuotanto, metsiä tuhoava konsultointi maailmalla, soiden ojitus, lannoitus, metsävalehtelu, vientiluvut metsäpinta-alaan suhteutettuna.

Onko totuutta Suomelle antamassamme ykkössijassa?

Suomi tuhoaa metsiä yhtä paljon kuin ilmansaasteet. Metsän tutkimuslaitoksen harsuuntumisselvityksen mukaan v. 1980 männyistä keskimäärin 30 %, kuusista 60 % ja lehtipuista 40 % oli menettänyt neulasistaan tai lehdistöistään enemmän kuin ne pystyivät uusiintumaan. Näitä puita uhkaa pystyyn kuoleminen.

Myös biodiversiteetti on vaarassa yhtä lailla Suomessa kuin Kanadassa. Suomen 1700 uhanalaisesta kasvi- ja eläinlajista kuuluu 41 % uhanalaisiin nimenomaan metsätalouden takia. Metsälajien elinehtojen luotettavimpia osoittimia ovat metso, tikat, metsätiaiset, kuukkeli sekä joukko kolopesijöitä. Ne ovat hävinneet lähes täysin.

Surullista on, että puut hakataan lapsina. Mänty saavuttaa täysi-ikäisyyden 250 vuotiaana. Suomen vanhin mänty Lapissa on 810 vuotta. Kuusi saavuttaa täysi-

ikäisyyden 300-vuotiaana ja elää jopa 1000-vuotiaaksi. Esimerkiksi kaarnaa alkaa muodostua runkoon vasta sadan vuoden jälkeen. Rauduskoivusta tulee täysi-ikäinen 130-vuotiaana, haavasta 120-vuotiaana. Istutettu metsä ei ole ekosysteemi, vaan puuntuotantosysteemi.

Isänmaan petturit?

Meitä syytettiin Suomen lehdistössä isänmaan pettureiksi ja työllisyyden vaarantajiksi. Mikä on isänmaa? Vain yksi prosentti maailman metsistä sijaitsee Suomessa, mutta kuitenkin 10 prosenttia metsäteollisuudesta. Myymmekö isänmaata? Minulle isänmaa tarkoittaa maata, jonka päällä voin seisoa ja joka antaa minulle ravinnon. Pohjoisessa syntyneenä tarvitsen ruista ja puolukkaa, en banaania ja riisiä.

Luonnonmukainen metsänhoito ei uhkaa työllisyyttä, päinvastoin. Metsätaloudessa on vähentynyt työvoima kaksikolmannesta sitten vuoden 1960. Metsähallituksen koneellistamisaste on nyt 40 %, "liiketaloudellisista" syistä se halutaan nostaa 70 % vuoteen 2000 mennessä, 5 % vuodessa. Maailman toiseksi suurin paperikone Oulussa toimii 200 henkilön turvin ja tuottaa 360.000 tonnia päällystettyä hienopaperia.

Aarniopuun kaataminen on Nyky-Suomen metsäteollisuuden edellytys siitä yksinkertaisesta syystä, että hakkuukypsiä metsiä ei ole. Noin kolmasosa Kainuun puista sijaitsee arvokkaissa kohteissa. Teollisuus tarvitsee vanhojen metsien kuusipuuta.

Mutta myöskään suojeluun kelpaavia metsiä ei tahdo löytyä. Metsiä on Suomessa 10 miljoonaa hehtaaria. Oulunjoen eteläpuolella vain 20.000 hehtaaria täyttää vanhojen metsien suojeluvaatimukset. Eivät edes kaikki yli sata-vuotiaat metsät kelpaa suojelumetsiksi. Valtion omistamista metsistä Pohjanmaalla, Kainuussa ja Peräpohjolassa on vain noin 4 % luonnonsuojelullisesti arvokasta aarniometsää. Määrä on selvästi vähemmän kuin inventointia aloitettaessa arveltiin.

Kainuun metsien ikärakenne tiedetään vääristyneeksi, koska 1960-luvulla hakattiin liikaa. Metlan tietojen mukaan jopa neljännes metsäalasta on avohakattu tai nuorta taimikkoa. Jo puolet Suomen metsäalasta on joko 2. maailmasodan jälkeen hakattua nuorta puuta tai avohakkuuta.

Kun metsähallitus muuttui liikelaitokseksi, eduskunta päätti sadan miljoonan markan tulostavoitteesta. Kannattaako sen takia uhrata koko maan metsämaine, kysyy itse Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Takala.

Yhtyneitten Kajaanin tehtaitten metsäpäällikkö Hannu Vainio kertoo yhtiön pienentäneen puumäärien ostoa metsähallitukselta neljännekseen -100.000 kuutiota -aikaisemmista vuosista sen vuoksi, ettei aarnialueita tarvitse hakata. Ongelma on siinä, että Yhtyneet kuten muutkin metsäyhtiöt ostavat metsähallitukselta puuta tietyn määrän portille toimitettuna, ei tiettyjä leimikoita. Veitsiluoto Oy:n Oulun aluepäällikkö Martti Kuume kertoo Veitsiluodolla olevan täysi luottamus metsähallitukseen, että se noudattaa puuntoimituksissaan lakeja ja asetuksia. Ainoastaan metsähallitus tietää varmuudella mistä puu on peräisin.

Metsävalehtelun pääargumentin mukaan Suomessa metsä kasvaa yli hakkuiden. Sanomatta jätetään, että kasvu keskittyy nuoriin metsiin. Teollisuus käyttää maineensa kirkastamiseen Saksassa vuosittain lähes kymmenen miljoonaa markkaa. On puhetilaisuuksia ja materiaalin hankintaa. Metsäteollisuus ry järjesti Bonnissa 2.11.1993 seminaarin 160 saksalaiselle toimittajalle ja metsäammattilaiselle. Isäntinä toimivat mm Metsäteollisuus ry:n pj Pertti Laine, Kymmene Oy ympäristöjohtaja Esko Meloni, Myllykoski Oy toimitusjohtaja Carl G Bjömberg ja Finnboardin johtaja Claes Ehrnrooth.

Puheenjohtaja Jarl Köhler on valittanut, että Der Spiegel -lehden jutun paikkaaminen aiheutti metsäteollisuudelle miljoonien markkojen lisäkustannuksia.

Matkafaktoja

Meidän matkamme hinta oli 28 kertaa 1300 mk. Hintaan sisältyi 3000 km:n bussimatka, kahdeksan lauttamatkaa, järjestelyt, tiedotteet, varaukset, bussi- ja telttamajoitus sekä perusruoka. Toivoimme, että isänmaa ei häviä jalkojen alta.

Kansalaisjärjestöt ympäri maailmaa ovat esittäneet omia vetoomuksiaan ja perustelleet niitä maalaisjärjellä. Seuraavassa lyhennelmä kolmen suurimman järjestön esitteistä.

Saksan Greenpeacen metsäkampanjan tiedotteesta

Mitä hienompaa paperia sitä enemmän avohakkuita aarniometsissä. Olisiko mahdollista, että Kölnin tuomiokirkko, Notre Dame tai St. Paulin katedraali purettaisiin ja niiden vanhoista kiviseinistä hakattaisiin murskaa moottoritien päällysteeksi. Tämä tapahtuu vanhoille puille. Vihreät katedraalit keitetään selluksi. Niistä tehdään raaka-ainetta paperin, mainoslehtisten ja vaippojen valmistamiseksi. Pohjoisen 1000 vuotta vanhan männyn rinnalla on gootilainen tuomikirkko lähes uudisrakennus.

Kaksi miljoonaa tonnia selluloosaa eli 10 miljoonaa kuutiometriä puuta, 30 miljoonaa puuta säästyisi vuodessa, jos Saksassa siirryttäisiin kierrätyspaperiin. Kaatuuko neljä viidestä puusta vain, jotta saksalaiset ja englantilaiset saisivat paperia mainoslehtisten tuottamiseen? Jos Saksassa lopetettaisiin kertakäyttövaippojen käyttö, säästyisi 1000 tonnia selluloosaa.

Puuta on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mutta minkälaista puuta? Lajimäärältään köyhtynyttä tasaikäistä ja tasalaatuista tukkipuuta.

Greenpeace vaatii ympäristövastuullista puuteollisuutta: Aarniometsiä ei saa avohakata eikä sekametsistä saa tehdä lajiköyhiä puupeltoja

- pellavavaippoja kertakäyttövaipojen sijasta,

- kangasnenäliinoja kertakäyttönenäliinojen sijasta

- pulloja maitopurkkien sijasta

- kaikki painotuotteet on kerättävä uudelleenkäyttöön

- kustantajat on velvoitettava keräämään kaikki se paperi talteen, jota he lehtinä myyvät ulos

Belgian Maanystävien metsäkampanjan tiedotteesta:

Julistus kustantajan aikomuksesta

Pohjoiset metsäalueet ovat uhanalaisia. Suurin syy on paperinkäyttö. Paperin tarpeen ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 20 vuoden aikana. Sen vuoksi Skandinavian viimeiset vanhat metsät ovat vaarassa joutua kaadettaviksi. Näiden metsien suojelu on tärkeää.

Tämän lisäksi yli tuhatta lajia uhkaa sukupuuttoon kuoleminen metsätalouden seurauksena. Alankomaiden kustantajat ostavat suurimman osan paperistaan Skandinaviasta.

Seuraavat kustantajat pyrkivät tukemaan vanhojen metsien suojelua ja metsän ekologisia arvoja. Ne ovat päättäneet olla käyttämättä paperia jonka tuotannossa on käytetty aarniometsiä ja kestämätöntä metsätaloutta 1995-vuoden puolivälistä lähtien .

Heti kun kestävästi valmistettua paperia on saatavilla, kustantajat alkavat käyttää pelkästään sitä. Niin kauan kuin tällaista paperia ei ole saatavilla, pyritään edistämään sen tuotantoa. Kustantaja käyttää kierrätyspaperia aina kun mahdollista.

Kustantaja ilmoittaa paperintuottajalleen, että se ei halua enää aarniometsistä tuotettua paperia. Se vaatii vakuuden (Tällaista vakuutta eivät voi antaa Suomesta Veitsiluoto, Ruotsista SCA ja Sodraja Norjasta Norske Skog).

Vuoden 1995 loppuun mennessä kustantaja ottaa selvää, mitä konkreettista paperintuottaja on tehnyt kestävän metsätalouden hyväksi ja käyttää ohjeena Forest Stewardship Councilin ohjeita 1996 vuodesta lähtien ja käyttää paperia vain kestävää metsätaloutta tavoittelevalta tuottajalta

Kestävän metsätalouden sertifikaatin esittely

Puolueeton taho osoittaa että määrätyt standardivaatimukset on täytetty. Vaatimukset on luonut riippumaton ja tunnustettu organisaatio. Riippumaton tarkastaja huolehtii niiden täyttymisestä. Todistuksen saamiseksi yritys antaa vapaaehtoisesti riippumattoman tarkastajan tarkastaa, miten metsää on käsitelty ja miten paperi on tuotettu.

Standardisoinnin kansainvälinen organisaatio (Internationa Organization for Standardization ISO . Sustainable Forestry Certification

Kanadan Vancouverissa sijaitsevan Greenueacen esitteestä Kanada -avohakkuista vapaa alue.

(Kansikuva avohakkuu: Tämä alue on hakattu jääkauden jälkeen yhden kerran)

Avohakkuu tuhoaa biodiversiteettiä, avohakkuu tuhoaa kalakannan ja maan. Avohakkuu pirstoo ekosysteemin, avohakkuu vie työpaikat, avohakkuu vahingoittaa maan taloutta.

Tiedemiesten mukaan avohakkuu on jopa tuhoisampi kun on arveltu, koska sen tuhoja ei voida korjata. Avohakkuu on nopeaa ja halpaa. Mutta kun metsä tuhotaan, tuhotaan samalla sen ympärillä asuva yhteisö. Istutusmetsän biologinen ja taloudellinen arvo on huomattavasti pienempi kuin ikimetsän.

Vaihtoehtoja ei ole vain kaksi niin kuin meille uskotellaan - joko avohakkuu tai luonnonsuojelualue. Kolmas vaihtoehto on ekologinen metsätalous. Hakkuiden jälkeenkin metsä säilyttää oman luonteensa. Metsää ei tule vain tasoittaa, vaan metsän kanssa on työskenneltävä.

Avohakkuu tuhoaa metsän ja alueen luonteen. Avohakkuulla on kaksi vakavaa seurausta. Toinen pitkäaikainen, toinen ikuinen. Pitkäaikainen vaikutus on maapinnan vaurioituminen, ikuinen on biologisen monimuotoisuuden tuhoutuminen.

Avohakkuut ja suuret sellutehtaan korvaavat ihmistyövoiman koneilla.

Suomen erikoisuutena on kallioinen ja lähes mullaton perusmaa. Jääkauden aikana mannerjää pyyhkäisi pois irtaimen maan. Uusi kivennäismaapeite syntyi peruskallion osasista. Yleisin irtain maalaji on moreeni eli murtokivisora. Maamassat työntyivät Suomesta etelään. Peruskallion päällä on vain viisi senttiä humusta, kun Keski-Euroopassa on viisi metriä. Nyt kaadamme sen ainoan mikä siinä kasvaa eli metsän. Siitä ei synny humusta, vaan sävytettyä vessapaperia saksalaisten kylpyhuoneeseen.

Suomessa maa on karua, joten peltoviljely ei menesty. Hallat ja sateet vaikeuttavat sadonkorjuuta. Sen sijaan meillä on hyvät edellytykset metsätaloudelle: Mänty, kuusi ja koivu ovat maailmalla arvokkaita puulajeja. Havupuu on pitkäkuituisuutensa ansiosta hyvä selluloosana. Talvella jää ja lumi tasoittavat maaston ja puunkorjuu helpottuu. Kaikki suurimmat joet alkavat sisämaasta ja päätyvät meren rannalle.

Onko meillä oikeus tuhota tulevilta sukupolvilta mahdollisuus harjoittaa metsätaloutta?

Metsänystävien lehdistötiedotteesta:

"Vain kolmasosa Suomen metsäpinta-alasta on luonnollisesti syntynyttä vanhaa metsää. Mutta sekin on biologisesti köyhtynyt. Vallitsevan metsäideologian mukaan lehtipuut on poistettu rikkaruohona ja harvennushakkuilla on metsistä tehty tasalaatuista havumetsää. Vanhojen metsien puuttuminen näkyy talvisissa satelliittikuvissa. Suojelumetsää on vain 0,6 % metsäpinta-alasta Lappia lukuun ottamatta. Niistäkin suurin osa hakattiin ennen suojelupäätöstä. Tehokkaan metsätalouden vuoksi Suomessa vallitsee lajien köyhtyminen. Metsien ohella myös

järvien ekosysteemi on romahtanut. Koska joet on valjastettu metsäteollisuuden energian turvaamiksi on Itämeren lohen lisääntyminen vaarantunut. Maailman kohtalonkysymys on hiilitasapaino. Suomalaiset metsät voisivat varastoida 4-5 kertaa enemmän hiilidioksiidia..."

Metsämaaksi luonnehditaan alue jolla metsän vuosikasvu on vähintään kuution hehtaarilla, metsän kiertoaika 100 v. Talousmetsässä tulisi olla 0-120 -vuotiaita puita. Yli 140-vuotiaita ikimetsiä on metsäpinta-alasta 10 % eli 160.000 hehtaaria, mutta avohakkuuaukkoja peräti 25 % .

"Nyrkkisääntö on, että metsä päästää hiiltä ilmakehään noin 20 ensimmäisen kasvuvuotensa ajan. Tämän jälkeen metsä on hiilinielu... Vanhoissa metsissä hiiltä kertyy lahoaviin puihin ja maaperään enemmän kuin hoidetuissa talousmetsissä", kirjoittaa toimittaja Elina Kervinen (hs 17.10.2009)

”Metsäiset maat kuten Itävalta ja Suomi esittävät, että metsänhakkuista syntyviä päästöjä voisi paikata istuttamalla uusia puita, vaikka niistä tulee hiilinieluja vasta 20 vuoden kuluttua.

Kun puita istutettaisiin, näyttäisivät ne päästövähennyksiltä.” (hs 25.10.09 Metsien avulla ilmaston lämpenemistä vastaan)

Metsäteollisuus ry:n Anders Portin ehdottaa, että puutuotteet luettaisiin hiilinieluksi. "Puutalossa hiili säilyy noin sata vuotta. Paperikin varastoituu kirjoissa ja kirjahyllyssä." Vaikka kun puu kaadetaan, ei se enää sido hiiltä metsässä.

"Suomessa päästöt ovat nyt henkeä kohden 12 tonnia vuodessa, kun tavoitetaso on kaksi tonnia... Suomen pitkän ajan kulut ovat 70 - 2000 miljoonaa euroa vuodessa riippuen siitä, mitä sovitaan." (Annemari Sipilä hs 22.10.09)

Marketta: Tästäpä voi äkkiä laskea, että jos omat päästöni ovat jopa negatiivisia, kuinka paljon valtion tulisi maksaa kaltaisestani luonnonsuojelijasta!

hs pääkirjoituksessa 21.10.2009 tiivisti hyvin, mitä voi seurata siitä, että Suomi vuotaa hiilidioksidipäästöjä 80 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990: "Kesämökit eivät ole talvisin lämpimiä eikä niillä piipahdella milloin sattuu, koska polttoaine on kallista. Yhä useampi auto on sähköauto, ja nykyiset maasturit on kärrätty romutettaviksi. Työmatkoilla käytetään julkista liikennettä... Ilmastonmuutoksen maailmassa ne edustavat samaa ajattelua kuin menneiden aikojen Afrikan-safarit kotiin tuotuine leijonantaljoineen... Helppo ja halpa lentoturismi on historiaa. Uudet talot ovat passiivitaloja, joissa ei pröystäillä neliömäärillä eikä lämmitetä sähköllä. Ruokapöydässä ei enää mässäillä ranskalaisilla juustoilla ja brasilialaisella sisäfileellä - lautasella on yhä useammin kasviksia ja lähiruokaa."

Sen sijaan vähän naiivilta kuulostaa perustelu, että "kylmän ja energiaintensiivisen maamme" hiilidioksidipäästöistä syntyy energian tuottamisesta, ja "pitkien välimatkojen takia" liikenteestä. Marketta: Tietysti on kylmä ja pitkät matkat, mutta eikö elämäntavan täydy sopeutua kunkin maan tarjoamaan tilanteeseen. Pahalta tuntuu myös, että "kaikki mistä pitää luopua, on ollut jo pitkään monelle suomalaiselle "elämän tarkoitus". Työllä ja säästämisellä on tavoiteltu juuri sellaista elämäntapaa ja sellaisia tavaroita, jotka eivät sovi vuoden 2050 Suomeen." Tuossa minua särähtää, että lehden on tietysti tuettava mainostajia.

Lempikolumnistini Antti Blåfield kirjoittaa samassanumerossa: "Puu on yksi ilmastopolitiikan avaimista... Nyt tuntuu uskomattomalta, että Suomessa on tuhlattu puoli vuosisataa metsäosaamisen etumatkaa vain siksi, että metsävarat alistettiin paperinvalmistukseen." Mutta hänkään ei näe uusia auvoisia mahdollisuuksia, vaan maalaa pirun seinälle: "Jos talouskasvu pysähtyy, emme palaa 1950-luvun onnelaan, vaan meillä on edessämme köyhtyvä, riitelevä, suvaitsematon ja itseensä käpertyvä Suomi." Vaikka hän myöntää, että "globalisaatio ja lama osoittavat vientiin perustuvan elinkeinorakenteen haavoittuvuuden", on hän sitä mieltä, että "Se raha, joka tässä yhteiskunnassa kiertäessään on luonut hyvinvointia ja turvallisuutta, sivistystä ja tulevaisuudenuskoa, on virrannut Suomeen ulkomailta." Mikähän onnela täällä vallitsisikaan, jos olisimme 90 prosenttisesti omavaraisia!

Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on melkein puolta suurempi kuin tilastokeskuksen ja ympäristöministeriön laskema virallinen hiilijalanjälki, arvioi ympäristötieteen dosentti Heikki Simola. Ojitetut suot eivät ole mukana Suomen virallisissa päästöluvuissa, koska menettelystä on sovittu niin sanotun Kioton prosessin alussa. Suomi ilmoittaa, että hiilidioksidin päästö henkeä kohti on 14 tonnia vuodessa. Luvusta puuttuu kuusi tonnia, mikä on peräisin ojitetusta suometsistä. Simolan mukaan ojitusten takia suometsät päästävät ilmakehään enemmän hiiltä kuin soilla kasvavat puut hiiltä nielevät.

Suomen soihin on varastoitunut 6000 miljoonaa tonnia hiiltä

Metsien maaperässä on 1300 miljoonaa ja puustossa 800 miljoonaa tonnia

Jos hiilivarasto kasvaa, puhutaan nielusta, supistuessa lähteestä. (hs 5.2.2011)

WWF: maailman energiajärjestelmä on mahdollista muuttaa 40 vuodessa siten, ettei mitään fossiilisia lähteitä eikä myöskään ydinvoimaa enää tarvita. Hiilidioksidipäästöjä vähennetään vuoteen 2050 mennessä yli 80 prosenttia. Tärkein osa on energian säästäminen. Se ei onnistu vapaaehtoisesti vaan valtioiden on pakotettava lainsäädännöllä kulutuksen muuttamiseen. Lisäksi tarvitaan tehokas mittaus- ja rahoitusjärjestelmä. Lihankulutuksen tulisi puolittua henkeä kohden 40 vuodessa. (hs 4.2.2011)