Muutos kohtuullisuuteen on

mahdottomuus! 

(nimittäin ilman katastrofia)

Degrowthissa pohditaan miten talous saadaan kutistumaan hallitusti ilman että kaikki romahtaa.

Ilmastonmuutospaneeli IPCC mukaan kasvihuonekaasujen nettopäästöt pitää pudottaa nollaan 2050 tienoilla. Tähän mennessä päästöt ovat aina kasvaneet, vaikka energiatehokkuus on parantunut. Talouskasvu mitätöi tehokkuuden lisäykset. Makrotaloudelliset mallinnukset lähes puuttuvat siitä, miten kasvuttomassa tilanteessa toimittaisiin.

Kansainvälinen dosentti Jan Otto Andersson Åbo Akademista sanoo, että ympäristöveroa pitäisi korottaa voimakkaasti ja raha jakaa ihmisille perustulona. Työn jakaminen pitäisi miettiä uudestaan, ettei jatkuvaa kasvua tarvittaisi vain työllisyyden takia. Tutkimuspäällikkö Timo Järvensivu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta vaatii, että koko asennemaailmamme pitäisi muuttua. (hs 6.6.2010)

Degrowthin vahvuus on siinä, että se kyseenalaistaa talouskasvun päämääränä ja korostaa taloutta välineenä. Se kritisoi monipuolisesti ylituotantoa, kerskakulutusta, mainostusta ja länsimaiden vieraantunutta elämäntapaa ylipäätään. Degrowthilla on myös tärkeitä poliittisia aloitteita: työn vähentäminen ja uudelleenjako, oikeudenmukaisempi tulonjako, luonnonvarojen uusjako sekä niiden kestävämpi hyödyntäminen. On puhtaasti poliittinen kysymys, miten tuotetaan universaali mittari, jolla voidaan määrittää maailmantalouden kohtuullisuuden taso. Degrowthin tulisikin kyetä kokoamaan mikro- ja makrotason kritiikkinsä laajemmaksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi, jossa yhdistyvät ekologinen elämäntapa, markkinatalouden kritiikki ja kasvutalouden vastainen politiikka. (Voima 9/2010, Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen)

Marko Ulvilan kirjeestä Vihreiden puoluekokoukseen 2010: "Ekosolidaarinen talous ei pelkää kasvun muuttumista talouslaskuksi vaan hyväksyy käännöksen ja toteuttaa sen mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Työttömyys pienenee työaikaa reippaasti lyhentämällä, tuloerot tasoitetaan rikkaimpien pääoma- ja ansiotuloja reilusti verottamalla ja julkinen talous saadaan tasapainoon energian käyttöä tuntuvasti ja progressiivisesti verottamalla. Kasvun tilalle tulee kohtuus, kilpailun tilalle yhteistyö ja riippuvuuksien sijaan omaehtoisuus."

Georg Henrik von Wright, Uusi Suomi 19.5.1985: "Myönnän, että perustelut jatkuvan taloudellisen kasvun välttämättömyydelle ovat vakavia. Jos yksi maa jää kasvua vaativasta kehityksestä jälkeen, siitä voi olla hyvin ikäviä poliittisia seurauksia. Maa joutuu silloin toisista maista ja niiden kehityksestä yhä enemmän riippuvaiseksi. Maan suvereenisuus vaatii, että ollaan kilpajuoksussa mukana. Tämä on kilpajuoksua joka saattaa osoittautua illuusioksi. Ja kun se huomataan, mitä silloin seuraa? Maailma voi joutua hyvin vaikeisiin taloudellisiin ja poliittisiin kriiseihin. Siksi kriittinen suhtautuminen jatkuvaan kasvuun on minusta kaikista tärkein ajattelemisen aihe. Loputtomiin ei voida kasvaa. Se on selvää. Uusi tekniikka ja kasvun pyrkimys sisältävät teknologisen imperatiivin, sisäsyntyisen käskyn, että kaikki ne tekniset mahdollisuudet on toteutettava, jotka voidaan toteuttaa. Siitä seuraa ikään kuin sivutuotteena, että koska nyt on teknisesti mahdollista tuhota ihmiskunta, se myös tehdään. Ja se tapahtuu taloudellisen ja teknisen toiminnan luonnollisena lainalaisuutena eikä niinkään sotilaspoliittisena päätöksenä. Tieteeseen perustuva tekniikka on tavallaan jo autonominen. Tästä ei toivottavasti seuraa, että kaikki mikä voidaan tehdä, myös toteutetaan, koska silloin ihmiskunta tullaan tuhoamaan. Tämä on kuitenkin suuri vaara. Sillä jos jokin voidaan tottuttaa, kyllä se yleensä myös tehdään."

"Urbaanissa ympäristössä asuva ihminen joutuu elämänsä aikana tekemisiin 20 000 – 30 000 esineen kanssa. Olen itse arvioinut että normaaleista asumiseen liittyvistä toimista selviää 50 käyttöesineellä. Käytännössä se merkitsee noin kymmentä huonekalua ja neljääkymmentä pienesinettä, joista valtaosa on ruoanlaittoon ja ruokailuun tarkoitettuja. Tässä ajattelussa vesi, maito ja viini juodaan samasta lasista. Identiteettikriisissään länsimaailma turvautuu ylipursuavaan määrään roinaa lisätäkseen turvallisuudentunnetta." (Simo Heikkilä, prof. ja arkkitehti hs 9.9.2010)

hs 16.11.1989, satavuotisjuhlapääkirjoitus: "Väkiluku kasvoi sadassa vuodessa 2,5 miljoonalla. Yksityinen kulutus henkeä kohti karttui 14 kertaiseksi vuosien 1860 ja 1985 välillä. Elintarvikkeet kattoivat 1800-luvun lopulla kolme viidesosaa kulutuksesta, nyt niiden osuus on – kalleudesta huolimatta – enää viidennes."

 Max Weber on osoittanut, että nyky-yhteiskunta perustuu rationaalisuuteen ja tuotannon kohentamiseen. Löwenthalin mukaan tämä perusta luotiin jo muinaisessa Kreikassa rationaalisessa spekulaatiossa ja juutalaisten ja kristillisen uskonnon voittaessa maagiset uskot, sitä vastoin bysanttilaisessa esikuvassa nöyryys ja pelastus tulee uskosta.

Hilkka Pietilä: "Kotitaloutta kasvutalouden tilalle: vientituotanto on kahlittu sektori, kahlittu maailmanmarkkinoihin. Sen tuotteiden hinnat määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla  ja sen kohtalokysymys on kilpailukyvyn säilyttäminen. Sitten on suojattu talous, joka on lainsäädännöllä suojattu ja julkisin varoin turvattu. Tästä unohtuu se työ, josta ei makseta eikä pyydetä palkkaa."

Lähes puolet suomalaisen vesijalanjäljestä jää ulkomaille. Vesi kuljetetaan elintarvikkeiden sekä hyödykkeiden mukana niin sanottuna piilovetenä Suomeen. Suurin osa jää maihin, joissa on krooninen vesipula. Meidän tulisikin suosia kotimaisia kausituotteita.

Saksassa ajatus kohtuutaloudesta suosittu!

Joachim Hirch, Das Argument 2/2011

Seidl Irmi,  Angelika Zahrnt hg Postwachstumsgesellschaft. Konzepte fur die Zukunft 2010

Ajatus kasvun rajoista ja kohtuutaloudesta on päässyt eroon vaipoistaan viimeistään nyt, kun Saksan entinen liittokansleri Köhler on julkaissut muiden korkea-arvoisten päättäjien kanssa aiheesta kirjan, ja kun kirja nousi nopeasti kymmenen kärjessä listan ykköseksi.  Muita kirjoittajia ovat Serge Latouche Ranska, Rita Tratting Itävalta, Tim Jackson Englanti ja Juliet Schor USA.  Kirjassa kerrotaan, mitkä toimenpiteet edesauttavat kasvusta luopumisessa.

Taloudellisen kasvun välttämättömyyttä perustellaan sosiaali- ja terveyspolitiikan alijäämällä. Sehän kärsii jatkuvasti varojen vähyydestä. Kohtuutaloudessa ihmiset saavat lisää omaa aikaa, sosiaalista aikaa. Monetaarista hoitoa voidaan korvata sosiaalisella sukupolvien välisellä solidaarisuudella. Terveysalalla kasvu johtuu siitä, että ihmiset ottavat yhä vähemmän vastuuta itsestään. Huomion tulee kohdistua ennaltaehkäisyyn ja erilaisiin hoitomuotoihin.

Yhteiskunnassa aiheuttaa vahinkoa omaisuuden ja mahdollisuuksien epätasa-arvo. Julkista kulutusta pitäisi kohentaa yksityisen kulutuksen kustannuksella. Ihmisten elämä on nykyisellään liian riippuvainen järjestelmän määräämistä poluista, niin sosiaalisista kuin materiaalisista. Mainontaa ja kaupallisuutta tulee vähentää, samoin epätasa-arvoa. Elämäntyyliä tulee ohjata kohti hitautta ja yhteisöllisyyttä. Kaikki subventiot ja avustukset, jotka ovat ympäristölle vahingollisia, on lopetettava, verotusaukot tukittava.  Yritysten menestymistä on mitattava myös ekologisen ja sosiaalisen pääoman karttumisella.

Missä ihmisellä on päätösvalta ja mihin hän voi vaikuttaa? Taatusti silloin kun astelee kauppakeskuksen ovesta sisään. Ei missään muualla.

YK:n kestävän kehityksen paneeli

Tarja Halonen, Jacob Zuma,  puheenjohtajia (lyhennelmä yliöstä hs 30.1.2012)

Ensimmäiseksi on pystyttävä mittaamaan ja hinnoittelemaan tärkeät asiat.

a) Fossiilisille polttoaineille maksettavien hintoja ja kilpailua vääristävien tukien on oltava läpinäkyviä ja ne on poistettava käytöstä vaiheittain vuoteen 2020 mennessä.

b) Meidän tulee rakentaa uusia, bruttokansantuotetta parempia tapoja mitata kehitystä.

c) Kestävälle kehitykselle on ehdotettava uutta indeksiä vuoteen 2014 mennessä.

Toiseksi, tiede on asetettava kestävän kehityksen keskiöön. Ihmisen vaikutus planeettaamme on suurempi kuin koskaan ennen. Tieteen on oltava tiennäyttäjä kohti

- asiantuntevampaa ja

- kokonaisvaltaisempaa päätöksentekoa muun muassa ilmastonmuutokseen.

- Ehdotamme että kokonaiskuvan hahmottamiseksi laaditaan säännöllisin väliajoin kestävän kehityksen raportti, joka yhdistää eri aloilta ja toimijoilta saadut tiedot.

Kolmanneksi, kauas kantoisuudesta on tehtävä palkitsevaa. Kauaskantoisen ajattelun olisi voitettava niin markkinoilla kuin äänestyspaikoillakin.

- On luotava vaalikausien yli ulottuva toiminta.

Neljänneksi meidän on vahvistettava kykyämme kestää vaikeita aikoja.

- Äärimmäiset sääilmiöt,

- resurssien niukkuus ja

- hintojen epävakaus ovat tulevaisuudessa uusnormaaleja asioita.

Viidenneksi, tasa-arvo on nähtävä mahdollisuutena. Eriarvoisuus sekä

- naisten,

- nuorten ja

- köyhien syrjäytyminen uhkaa purkaa yhteiskunnan ja sen instituutioiden sopimuksen.

Miksi muutokseen ei kyetä?

1. Ihminen pelkää muutosta

Ympäristöongelman ratkaisu ei ole enää taloudellinen eikä tekninen, vaan syynä ongelman ratkaisuun on perinne, perinteinen arvopohja - ihminen pelkää muutosta. Mieluummin jatkamme vanhaa, vaikka se on havaittu huonoksi kuin lähdemme mukaan aloittamaan uutta. Kaipaamme turvallisuutta ja äänestämme siksi presidentiksi ihmistä, joka lupaa turvallisuutta ja jatkaa perinteitä. Aristoteles sanoi: Ihmisellä on tahdon heikkous. Ihminen ei käyttäydy viisaasti.

2. Ihminen haluaa olla kuin muut

Mutta jos nykyihmisen kantavaksi voimaksi on tullut muutoksen pelko, käyttäytyy hän toki viisaasti seuratessaan muita? Eero Silvasti kirjoittaa, että todellinen hallitseva luokka on nimeltään olosuhteiden tyrannia, yhdenmukaistamisen velvoite. Jos yleisesti on sovittu, että syödään banaaneja niin kaikki myös ostavat banaaneja. Ei tarvita edes tieteellistä näyttöä siitä, että ne olisivat terveellisempiä kuin mustaherukka.

Kansalaisrohkeus tarkoittaa uskallusta toimia eri lailla kuin muut ja uida vastavirtaan. Se näyttää olevan ristiriidassa muiden demokratian arvojen kanssa. Demokratia perustuu yhteisen hyvän tavoitteluun. Omapäisyys ja henkilökohtainen onnen tavoittelu eivät ole osa demokratiaa. Saksan kielessä erotetaan das Ich ja das Selbst eli minä ja itse. Minä olen kulttuurin tuote, mutta minun sisälläni on se itse ja siihen tulee satsata tulevaisuuden muutoksessa. Tietysti on helpompi kuunnella ja totella velvollisuuksia kuin kuunnella sisimmän elämänohjeita.

3. Ympäristön kuoleminen on liian uusi ongelma

Ympäristöongelmia vaivaa historiattomuus. Meillä ei ole kokemusta otsoniaukosta eikä rikki- ja typpipitoisuuksista. 80 prosenttia ihmisistä ei ole vielä muodostanut kantaansa ympäristöasioihin.

Kun kysytään miksi sinä saastutat, vastaus kuuluu usein: En tiennyt, kunnioitan vanhoja tapoja, vaihtoehto on liian kallis. Siis ensin on oltava tietoa, sitten asenne muuttuu. Mieli muuttuu ja sen jälkeen toiminta muuttuu.

4. Muutosta ei pidetä yleisesti mahdollisena

Meidän on uskottava, että muutos on mahdollinen, muuten muutos ei tapahdu. Nykypolitiikassa ei ole viitteitä muutoksen mahdollisuudesta. Barrikaadilta kotisohvalle: "Jos nuorten asenteet ovat muuttumassa konservatiivisemmiksi, se saattaa olla vastareaktio omien vanhempien kokeilunhalulle", keskiluokan arvoja tutkinut sosiologi Teija Mikkola kertoo (hs 13.9.2009)

Matti Rämö kirjoittaa: "Muutoshaluttomuus ei kuitenkaan tarkoita sisäänlämpiävyyttä. Kotisohvalla istuu utelias, maailman menosta huolestunut suomalainen." RISC Monitor -tutkimusohjelman johtaja Tiitta Tiilikainen: "Uhkaavan ilmapiirin keskellä turvallisuushakuisuus yleensä lisääntyy."

Me 1940-luvulla syntyneet olemme eläneet mielettömän elämän. Meillä oli vielä syytä uskoa, että länsimaisessa sivilisaatiossa on tosiaankin vaihtoehtoja - kommunismi, sosialismi, yhteisöllisyys. Kaikki tuntui mahdolliselta ja valintojamme ohjasivat vain mielikuvitustemme rajat.

5. Mukava elämä - sirkushuveja kansalle

Koti, mukava elämä ja virtuaalinen kansainvälisyys ovat tulleet koti, isänmaa ja uskonto -perusarvojen tilalle. Uusia ei ole vielä ymmärretty.

6. Mallit puuttuvat

Aikanaan Lontoossa rakennettiin kokeilumielessä puutarhakaupunginosia. Kokeilu onnistui ja pian uuden tyyppinen kaupunkirakentaminen yleistyi mm. Suomen Tapiolassa. Uskotaan, että yksi tie muutokseen on face to face - kasvotusten keskustelu, mieluiten itse kokeilu. Uudenlaisesta  yhteiselämästä ei ole vielä kokemusta.

7. Ihminen ilmaisee pahanolonsa masentumalla

Jyväskylän yliopiston historian professori Juha Sihvola kirjoittaa arvostellessaan Juha Siltalan kirjaa Sisällissodan psykohistoria (hs 8.9.2009): "Siltala kysyy, miksi saavutettujen etujen menetys ei viime vuosikymmenellä johtanut edes mielenosoituksiin saati väkivaltaan vaan masennukseen, työuupumukseen ja alkoholismiin?"

8. Hyväveli-perinne

"Koska jokainen ryhmä haluaa organisaatioon oman agenttinsa, syntyy kalliita kaksoismiehityksiä, suosikkijärjestelmiä ja sisäisiä ristiriitoja... Poliittisiin virkanimityksiin liittyy keskinäistä palkitsemista ja edunvalvontaa. Jo viran saanti poliittiselta ryhmältä on palkkio, joka vaatii vastapalveluksia. Tämän niin sanotun hyvä veli -järjestelmän vaarallisin piirre on se, että viranhaltija joutuu toiminnassaan asettamaan puolueen edun kansalaisten edun edelle. Suomessa kunnanjohtajat valitaan nykyisin valtuustoryhmien kaupankäynnillä ja kunnanjohtaja on viime kädessä vastuussa hänet valinneille poliittisille ryhmille - ei kansalaisille." (Kunnallispolitiikan dosentti Silvo Kaasalainen, hs 1.12.2009)

9. Raha – meistä on tehty riippuvaisia rahasta

Ihmiset on opetettu ymmärtämään rahan kieltä, mitään ei voi tehdä ilman rahaa.

Pertti Oskala kirjoittaa (hs 6.7.2009 mielipide): "Ihmisen käyttäytymiseen voidaan kyllä vaikuttaa. Sen taidon ovat mainosnikkarit kehittäneet huippuunsa... Valtion budjettiin on varattu suuria summia terveys-, liikenne-, ravitsemus-, seksi- ynnä muun valistuksen nimellä kulkevaan toimintaan, joka teholtaan kuitenkin vastaa tuuleen höpöttämistä. Jos noilla rahoilla pyrittäisiin vaikuttamaan tunteisiin ja asenteisiin tiedon lisäämisen asemesta, eiköhän alkaisi jälkeä syntyä.”

Pelkillä ukaaseilla ja kauniilla vetoomuksilla ihmisten käyttäytyminen ei enää muutu. Kansainväliset järjestöt ovat ymmärtäneet, että myös ympäristön saastuttajat on saatava maksumiehiksi. OECD:llä on 29 jäsenmaata Uudesta Seelannista Kanadaan (Antti Penttinen, hs 16.10.97) . "Suomen pitäisi kiristää ympäristöveroja ja kehitellä uusia veroja ja maksuja ympäristön saastuttajille ja luonnonvarojen käyttäjille. Järjestön mukaan verotuksen painopistettä tulisi Suomessa siirtää ympäristöön ja työn verotusta pitäisi vastaavasti helpottaa... Jotkin verot EU-jäsenyys sieltä poisti, esimerkiksi lannoiteveron... Raportin mukaan ympäristöveroja pitäisi vastakin kantaa "aiheuttaja maksaa" periaatteen mukaan... ympäristölle haitalliset avustukset pitää pistää ja energiaverotuksen linjaukset on laadittava niin kauaskantoisiksi, että yritykset ja kuluttajat voivat suunnitella toiminansa kunnolla.”

10. Enemmistövaltaan perustuva järjestelmä on aina muutoskielteinen

Stabiilissa yhteiskunnassa on Schattsschneiderin mukaan aina suuri joukko kilpailevia konflikteja, joiden ristikkäisten syiden takia järjestelmän poliittinen vakaus säilyy. Muutosta ajavat voimat joutuvat keskinäiseen kilpailuun ja näin heikentävät toinen toisiaan hallitsevan valtablokin hyväksi. Vallitseva järjestelmä sitoo ja hajottaa eri suuntiin sen toimintakykyä uhkaavat ryhmittymät. Niitä satoja hiuksen hienoja köysiä on vaikea katkaista. Erilaisia intressejä ja pyrkimyksiä omaavista voimista on mahdoton luoda vaihtoehtoisen hegemonian valtablogi.

Muutos vai vallan kumoaminen?

Evoluutio vai revoluutio?

Antonio Gramsci on Vankilavihoissaan esittänyt jaottelun järjestelmän vastaisiin ja suhdanneluonteisiin liikkeisiin. Jaottelun avulla voidaan tarkastella yksittäisten vaihtoehtoliikkeiden poliittista merkitystä.

Paitsi todellista vastarintaa järjestelmä tuottaa myös immanenttia vastarintaa, joka ei ylitä järjestelmän rajoja ja toimii eräänlaisena näennäiskamppailuna (Foucault 1981). Järjestelmän vastaisille liikkeille on Gramscin mukaan ominaista, että ne kohdistavat kritiikkinsä yhteiskunnan perusristiriitoihin sekä perusristiriitojen ratkaisemista estäviin ryhmittymiin. Ristiriitojen ratkaiseminen vaatii laadullisia muutoksia yhteiskunnan perusrakenteissa, tuotantosuhteissa ja tuotantovoimissa, poliittisissa ja ideologisissa päällysrakenteissa, luokka- ja sosiaalisissa suhteissa. Muutosvoimien ja niitä edustavien liikkeidenkin on näin ollen edustettava uudenlaisia yhteisöllisiä rakenteita ja tunnettava yhteiskunnan rakenteet eikä perustettava toimintaansa toissijaisille kysymyksille.

Suhdanneliikkeet arvostelevat suhdanneluontaisia ilmiöitä. Niitä syntyy osittaisista järjestelmän pelastamiseksi tehdyistä reformisteista. Niiden poliittinen kritiikki on pientä ja päivittäistä. (Martti Siisiäinen: ”Vihreän” politiikan ulottuvuuksia, Politiikka 1985/3)

Herbert Marcusen mukaan vastavoima voi tulla vain järjestelmän ulkopuolelta, jossa ovat vastakkain materiaaliset ja ei-materiaaliset arvot – eli jakeluparadigman on syrjäytettävä elämäntapaparadigma (Joachim Rasche). Syy siihen, että oppositio puuttuu, on toisaalta materiaalisten tarpeiden turvattu tyydytys ja toisaalta massakulttuurin avulla tapahtunut tarpeiden, viettirakenteen ja tietoisuuden manipulointi. Helppohan on manipuloida ihmisiä toimimaan tavoilla, joita heidän luontainen ahneutensa, laiskuutensa, makean- ja seksinälkänsä suosivat kannustamattakin.

Onko kyseessä suhdanneluontoinen valtion politiikan muutosprosessi vai onko kyseessä perustavanlaatuisempi muutos koko ihmiskunnan kehityksessä?

Vihreät järjestelmän kosmetologeina

Vihreät eivät voi luottaa samalla tavalla teollisuusyhteiskunnan tuhoutuvan omiin ristiriitoihinsa kuin kautskylainen työväenliike aikoinaan luotti kapitalismin ”lainmukaiseen” muuttumiseen sosialismiksi. Itse asiassa vihreiden keskeisenä tavoitteena on juuri noiden räikeimpien ristiriitojen kärjistymisen ehkäiseminen. Nehän johtaisivat koko ihmiskunnan elämän vaarantumiseen (luonnon tuhoutuminen, atomivoimakatastrofi). Sitä vastoin vallankumouksellinen työväenliike pyrki kapitalismin ristiriitojen kiihdyttämiseen olemalla osa tuota ristiriitaprosessia. Vihreä politiikka taiteilee jatkuvasti järjestelmän aukkojen reformistisen paikkaamisen ja teollisuuskapitalismin mullistamisen välisellä häilyvällä rajalla.

Marx kirjoitti siitä, miten kapitalismia voi suojella siltä itseltään (esimerkiksi lapsityövoiman käytön rajoitus ja normaalityöpäivän säätäminen) järjestelmän omien etujen parantamiseksi. Samalla tavalla vihreiden reformipolitiikka uhkaa muodostua eräänlaiseksi järjestelmän kokonaisuuteen mukautuvaksi hälytyskelloksi. Se suojelee kokonaisjärjestelmää siltä itseltään osoittamalla hälyttävät uhkat.

*****

Pentti Linkola:

Vihreän on pidettävä mielessä, että vaihtoehto ja vallankumousliike ei teoriassakaan voi tehdä kompromisseja, jos hän koko istuntokauden ajan esittää omia vaihtoehtoisia toimintoja ja rakenteita supistavia aloitteitaan ja häviää ne aina 35-2, mutta hankkii niille julkisuutta, hän säilyttää kasvonsa.

Jos Hitler ja Göbbels kaikkine propagandapsykologian trikkeineen olisivat heittäytyneet ajamaan eläinsuojelun ja luonnonsuojelun asiaa, ei heitä mainittaisi tietosanakirjoissa. Mutta hepä julistivat oman kansansa erinomaisuutta ja muiden kehnoutta, lupasivat omilleen vaurautta, elintilaa ja kasvua, muille perikatoa. Ei heidän menestyksenä salaisuus ollut ensi sijassa heidän taitojensa ja sitkeytensä, vaan heidän sanomansa sisältö. Ekologiprofeetta nollakasvuineen on heidän täsmällinen vastakohtansa, hän on kielteinen kuin uskovainen vanhapiika, hän haluaa kieltää lähimmäisiltään lapset, ruoan ja elämän ilot, pyrkii supistamaan ja kuristamaan kaikkia inhimillisiä toimintoja. Jälleen kerran: hänen sanomansa ei voi mennä perille, ei enkelten kielilläkään. (siv. 238)

Ulrich Beckin teesit:

Teesi 1 Ympäristön tilan parantamisessa ei ole enää kyse tekniikan valinnasta vaan asenteista

Luonnon saastuminen on yhteiskunnan sisällään synnyttämä ja kasvattama ongelma. Se ei ole mikään ulkopuolinen uhka. Perinteiset käsitykset demokratiasta, valtiosta, perheestä, luonnosta ja tieteestä johtavat harhapoluille. Kun ympäristöongelmia yritetään ratkaista uudella teknologialla, puhutaan jopa teknologian imperialismista. Kestävä kehitys vaatii ongelmien ratkaisua ennen kuin ne syntyvät. Vanhanaikaisiksi ratkaisuiksi ympäristöongelmiin on todettu levitysstrategiat eli pitkät piiput, filtteristrategia eli kasaaminen tuleville sukupolville, puhdistusteknologia ja osittain jopa kierrätys. Ongelmat on ratkaistava ennen kuin ne syntyvät.

Teesi 2: Länsimainen demokratiamalli on kyseenalainen.

Biologit päättävät ilman kansanäänestyksiä, kuinka paljon myrkkyä kakussa saa olla, jotta se olisi vielä 'myrkytön'. Beckin mukaan yhteiskunta on muuttunut koelaboratorioksi, ihmiset koekaniineiksi. Haluammeko toistaa samat virheet Venäjällä?

Teesi 3: Kukaan ei ole niin sokea kuin se, joka edelleen luottaa silmiinsä.

Riskit ovat aistien ulottumattomissa. Riskien olemassaolo havaitaan vasta tiedostamisen avulla: säteily ei kutisse, freonit eivät haise. Nykyajan vaaroja voidaan kuvata vain tieteellisesti ja teoreettisesti. Tarvitaan kemiallisia kaavoja, biologisia yhdisteitä ja lääketieteellisiä käsitteitä. Riskien aiheuttajaa ei voi sulkea telkien taakse kuten rosvoja tai kapitalisteja. Nyky-yhteiskunnassa on uudet häviäjät ja uudet voittajat, koska riskit ylittävät vanhat luokkarajat.

Teesi 4: Parhaillaan on käynnissä aikakauden muutos.

Klassinen teollisuusyhteiskunta on muuttumassa riskiyhteiskunnaksi. Tähän vaikuttavat ennen kaikkea uraanivoima, kemianteollisuus ja geeniteknologia. Kritiikitön modernisaatioajattelu on menettämässä hallitsevaa asemaansa. Toisin kuin 1900-luvulla ei nykyisiä ongelmia voi kuvitella ratkaistavan enää tuottamalla enemmän, jakamalla toisin tai lisäämällä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Ratkaisu vaatii uudenlaista ajattelua ja uudenlaista tulkintaa modernisaatiosta.