Osallistuminen

Marketta Horn

16.2.1996

Prof. Matti K. Mäkinen

Miljöörakentamiskeskus

1. Partisipaatio - kansalaisten osallistuminen suunnitteluun - tuli poliittisen kantoaallon mukana myös Suomeen 1970-luvun alussa.

2. Kysymys oli ensin halusta saada tietoa, toisessa vaiheessa tavoitteesta saada valtaa poliittisten aatteiden haalennuttu.

4. Kansalaisosallistuminen kapeni miltei huomaamattomasti asukasosallistumiseksi. Halu vaikuttaa typistyi oman korttelin pihapiiriin.

5. Tiedonnälkää tyydyttivät kaupunginjohtajien asukasillat ja

6. vallanjanoa osallistuminen pihatalkoisiin ja asukasyhdistysten kokouksiin,

7. kunnes makkaranpaistoon tympäännyttiin ja privatisoiduttiin pitäytymään oman asuntokunnan asioihin.

(prof. Matti K. Mäkinen, esipuhe raporttiin: Leena Marketta Horn, Saksalainen kaupunkidialogi, 1996)

Marja-Liisa Schwanz: Osallistuminen tarkoittaa osallisuutta Participatory Action Research ja toimintatutkimusta.

Heikki Kukkonen

Liisa Horelli: vuokra-asukkaidenkin tulee saada vaikuttaa niihin alueisiin, joihin he muuttavat

Ilkka Sumu: Kenen osallistumista? Mihin?

Professori Risto Eräsaari kritisoi "julkisin varoin ympättyä tutkimusta" ja kysyy mitkä ovat tutkijan intressit ja sidokset, periaatekysymyksistä ja erimielisyyksistä ei keskustella, kritiikkiä ei sallita, tutkimustyön avulla ei tehdä paljastuksia. Kyse ei hänen mukaansa ole eristetyistä suunnittelukohteista kuten kortteliyhteisöstä, paikallisuudesta, koulun ja kodin yhteistyöstä, yhteistoiminnasta paikallistasolla, vaan "yhteiskunnan sektionaalisen rakenteistumisen periaatteista ja sisällöstä", syvällä käydään armotonta taistelua yhteiskunnan normatiivisistä perspektiiveistä.

Projektiin osallistui 20 kuntaa kolmessa vaiheessa. 10 vuoden jälkeen ei projektin jatkamiselle ollut enää luontevia edellytyksiä, myös päätutkija Pertti Harju kuoli. Hän oli tehnyt toimintatutkimusta eli tutkija osallistui projektiin.

Vaikeutena oli, että jäsenten välinen luottamus ei päässyt niin suureksi, että seolisi sallinut myös negatiivisen palautteen antamisen. Kriittisten kysymysten suorittaminen toisten tekemisistä ja sanomisista tuotti selvästi epämiellyttävyyden tunnetta. Sanottiin myös, että projekti oli helppo tapa välttää todellisia muutoksia. Sofy-projekti vaikutti tutkijoiden ylhäältäpäin tuomalta järjestelmältä, joka oli kuntalaisille liian pitkäpiimäinen.

* Stakesin Yhteiskunta ja osallistuminen (1993) on liian ylimalkainen,

*Suomeenkin uusia tuulia ovat tuoneet: Robert Jungk, Joachim Hirsch, Ulrich Beck

European Community on julkaissut paljon raportteja mitä erilaisimmista osallistumistapahtumista. Sanaa käytetään enimmäkseen puhuttaessa työsuojelusta ja työprosesseista. Puhutaan myös sosiaalisesta osallistumisesta. Kirjallisuutta ilmestyi eniten 1970 ja -80 -luvun taitteessa.

-1300 -luvulla tehtiin Suomessa sarkajako, joka edellytti työyhteisöä ja talkoita. Kyläläiset olivat riippuvaisia toisistaan.

-1742 isojako ja uusjako alkoivat jo murentaa kyläyhteisöä

-1800 -luvun alkupuolella kylä oli jälleen hallinnollinen yksikkö

-1865 kylästä muodostui kunta ja kunta alkoi järjestää yhteistoimintaa maataloudessa ja pitämään yllä järjestystä

-torpparien vapautuminen, nuoristotoiminta ja osuustoiminta nostivat kylän arvostusta ja

-toisen maailmansodan jälkeen karjalaisten ja rintamamiesten asuttaminen

-kylien yleiskehittäjiä olivat maatalousseurat, nuorisoseurat, työväenyhdistykset ja palokunnat

-1960-luvun lopulla alkoi talkoohenki näivettyä, luotiin kehitysaluepolitiikka

- 1968 Turun yliopiston kylätutkimus,

Teknillisen Korkeakoulun monitoimikyläprojekti

Helsingin Yliopiston maantieteen laitoksen tutkimukset: Lauri Hautamäki Kylätutkimus -76 -projekti

-1970 -luvun alussa perustettiin ensimmäiset kotiseutuyhdistykset

-1977 uusi kunnallislaki: kyläkierrokset, keskusjärjestöjen esitelmöitsijät

-aluksi yhden asian liikkeitä kuten kyläkoulun tai kaupan lopettamista vastaan -1982 perustettiin kyläasiainneuvottelukunta. Päämäärä kannustaa omatoimisuuteen ja välittää kokemuksia

-1983 ensimmäiset valtakunnalliset kylätoimintapäivät. Yleisesite: Kotikylän puolesta

-1985 valittiin ensimmäinen vuoden kylä -1989 Kylät toimivat -lehti, 20.000 kpl

-1992 The Right Livelihood -säätiö myönsi kunniapalkinnon hankkeelle, joka kehitti vaihtoehtoa autioitumiselle ja keskittymiselle.

-kylätoimikunnassa on edustettuna noin 10 eri ammattia, ikää ja sukupuolta edustavaa jäsentä

-toimintaa leimaa kriittisyys 'Helsingin herroja', 'kunnan pamppuja' ja muita byrokraatteja kohtaan

1977: 51 kylätoimikuntaa

1985: 2039 kylätoimikuntaa

1992: 2849 kylä toimikuntaa (eniten Pohjois-Karjalassa)

Asukayhdistyksiä kaupungeissa:

1976 100 kappaletta

1985 200 kappaletta

-kotiseutuyhdistysten määrä lisääntyi 150:stä 263:een .

Vain merkantilististen oppien mukaan perustetuissa kaupungeissa sai harjoittaa kauppaa ja käsityötä. Maaseudun tuli tuottaa elintarvikkeita.

Perustetuille kaupungeille määrättiin samanlainen ruutuasemakaava ja niiden tuli symbolisoida Ruotsi-Suomen mahtavuutta, pönkittää valtiota ja taloutta.

Kaupunkisuunnittelua kutsuttiin utopistiseksi, koska vallitsi patruunamainen ja patriarkaalinen huolestuminen yhteiskuntamoraalista. Kaupungit olivat tuoneet kulkutauteja, slummeja, huonoja asuntoja, juopottelua ja prostituutiota.

1931 asemakaavalaki

1932 detaljikaavavelvoite taajamia varten

1933: funktionaalinen kaupunkimalli: työ, asuminen ja vapaa-aika tuli erottaa

toisistaan alueellisesti, sopi yhteen sosiaalidemokraattisten ajatusten kanssa 1940: lähiöteoria

1959 yleiskaavavelvoite

1960: ruutukaava perustuen asemakaavoitukseen

1960 -70 -luvuilla jatkettiin sodan aikanaan vaatimaa keskittämistä, luotiin hyvinvointipalveluja ja samalla voimakas byrokratia

1973 Kaupunkiliitto vaati: kehitettävä kaupunkisuunnittelun ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Perustettiin suunnitteluosastoja, joiden tarkoitus oli sovittaa yhteen suunnittelu, mutta kymmenessä vuodessa latistui ja lopetettiin. Kunnallishallintokomitea ei suositellut omia toimielimiä eikä välitöntä kansanvaltaa.

1974: Rakennuslakia uudistettiin vieraantumisen ja passivoitumisen ehkäisemiseksi niin, että turvattaisiin julkisuus jo suunnittelun alkuvaiheessa.

1977 kokonaisvaltainen kuntasuunnitelma

1981 osallistumistoimikunnan mietinnössä kehotettiin keventämään valtion kaavoitusvalvontaa, lisäämään kansalaisten osallistumista, jotta kaavavalitukset vähenevät ja erimielisyydet selvitetään. Kuulemisvelvollisuus tulisi ulottaa maanomistajiin ja niihin joiden asumiseen, työntekoon ja oloihin kaava vaikuttaa. Suositeltiin asuinaluetoimikuntia ja kunnanosavaltuustoja

1982: Itsehallintokomitean mietintö ja lähidemokratiatoimikunta: lautakunnat, kansanäänestykset, avustukset

1988 selvitys kuntien omavastuisesta päätöksenteosta

1980 -luvulla asioita tarkasteltiin from below, alhaalta, perustasolta

1980-luvun loppupuolella alkoi usko keskitettyyn valtion ohjaukseen ja valtion interventionismiin horjua myös Suomessa. Suunnittelun painatuspisteet olivat olleet 1960: Maankäyttö, 1980: Sosiologia

1990: Ekologia.

1950 -luvulla suhtauduttiin kielteisesti valtuustoaloitteeseen osallistumisen lisäämisestä

1976 uusi kunnallislaki antoi mahdollisuuden kunnanosahallintoon

1976 kunnallislaki vapaakuntakokeilusta

1980 kaupunginosahallinnon kehittämistoimikunta ehdotti kaupungin jakamista kahdeksaan alueeseen

1984 lähidemokratiakomitean mietintö

1984 aluejaoston jäsenistä piirineuvostoja, joissa yhdistettiin hallinto, paikallisuus ja politiikka

1988 lähidemokratian mietintö: Kaupunginosavaltuustoille päätösvaltaa, virkamiehiltä enemmän tietoa asukkaille, aloite- ja muutoskäytännön parantaminen, yhteissuunnittelu, alueellinen kehittämisraha, kansalaiskeskukset, alueelliset virkamiestyöryhmät .

1920 individualismi

1930 kollektiivisuus

1950 individualismi

1960 kollektiivisuus

1970 yhteiskunnallinen välinpitämättömyys ja politiikan vastaisuus

1980 individualismi

1. valta ja pakko

2. filantropia

3. raha

4. ismit

5. yhteistyö

2. Tsaarinaikainen kontrolliajattelu auktoriteetti-alamaissuhde.

3. Byrokratia

1930 68 000 henkilöä

1950 242 000

1970 400 000

1985 650 000

Koska yhteiskunta on kapitalisoitunut ja valtiollistunut, on edustuksellinen demokratia joutunut kriisiin. Asukkaat haluavat vaikuttaa suoraan niiden henkilöiden kanssa, jotka suunnittelevat ja toteuttavat. On vaadittu siirtymään edustuksellisuudesta osallistumiseen. Oleellinen tieto on yhä kätkettynä. Raha ja virkakoneisto ovat epäoikeudenmukaisuuden toteuttamisen sivistyneitä muotoja

Valtuutetut edustavat perinteisesti vakituisia asukkaita, marginaaliryhmää.

Viranomaisille tehdyssä vapaakuntakokeilukyselyissä nousivat tehokkuus, taloudellisuus ja palvelukyky tärkeiksi. Kuntalaisten osallistuminen oli vain ”melko tärkeää”. Tärkeimpiä vaikutuskanavia olivat sanomalehdet ja keskustelutilaisuudet.

Virkamiehet pelkäävät, että asukkaat liioittelevat ja ampuvat yli eikä epämiellyttäviä mutta koko kaupungin kannalta välttämättömiä toimintoja saada sijoitettua mihinkään. Kaatopaikkaa ja teollisuutta, joka tuottaa saasteita, ei suostuta rakentamaan minnekään.

Kysytään, arvostetaanko viljelymaisemaa, asuinmiljöötä, matkailu ja -lomaidylliä, tuleeko toivottavan kyläympäristön kuvastaa taloudellisuutta ja tehokkuutta, ahkeruutta ja työteliäisyyttä, tasapainoa ihmisen ja luonnon välillä. Haluavatko kyläläiset säilyttää ja toteuttaa vanhaa paikallista rakennusperinnettä, noudattaa nykyistä rakennustapaa tai rakentaa yleisten muoti-ilmiöiden mukaista uusympäristöä?

Virkamiesten tulee lisätä osallistumista suunnitteluun: tiedotus, keskustelut, kyselyt. Käsitellä yhdessä kaava-, liikenne-, puisto- ja katusuunnittelua, palveluhankkeita ja ympäristön parantamista.

Asioiden priorisoinnissa viranomaiset pitävät työttömyyttä, asukasvaihtuvuutta, yhteisöllisyyden puutetta ja rakennusten rapistumista ongelmina, kun taas asukkaat häiriökäyttäytymistä ja sosiaalisia ongelmia, turvattomuutta ja palveluiden puutetta suurimpina ongelmina

Yhdyskuntatyön periaate on, että viranomaiset rantautuvat asuinalueelle.

Asukkaiden parhaat vaikutusmenetelmät ovat: kirjelmät, julkilausumat, mielenosoitukset, nimien keräys

Kiinnostus osallistumiseen kasvaa pienkunnissa. Ihmisillä on myös enemmän aikaa ja koulutustaso kohoaa. Kaupungeissa osallistuminen vähenee, koska vain välitön elinympäristö kiinnostaa. Myös luottamushenkilöjärjestelmä pienenee.

Yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti koulutetuista 80 prosenttia pitää kansalaisten vaikuttamista ja osallistumista heikkona, teknisen koulutuksen saaneista vain 26 prosenttia. Arkkitehdit, insinöörit ja teknikot eivät toivo kuntalaisten osallistumista. Naisista 60 prosenttia ja miehistä vain 28 prosenttia piti huonona.

Mielipidekyselyissä on huomattu, että mielipiteet ovat selkiintymättömiä ja

esitetyt kysymykset liian vaikeatajuisia ja moniselitteisiä. Niistä näkyy usein poliittisia ja markkinavoimien manipulaatiota

Kaupunkeja kehitetään runsaasti liikkuvien, harrastavien ja hyvätuloisten ehdoilla. Yhteisöllisyys on muuttunut privatisoitumiseksi, missä vallitsee ryhmäitsekkyys ja vahvojen valta. Asukkaiden sosiaalinen rakenne ja aktiivisuus on muutenkin eriytynyttä, sillä pienten lasten vanhempia kiinnostaa päivähoito, isompien kouluasiat, eläkeläisiä vanhusten palvelut

Puskureina yrittävät toimia yhteissuunniteluryhmät, kylätoimikunnat, talotoimikunnat, kotiseutuyhdistykset, vammaisryhmät, AA-ryhmät ja oma-apuryhmät.

Laajamittainen palvelujen lisääminen toteutettiin teollisuudesta opitulla tavalla. Rakennettiin suuria yksiköitä yksikkökustannusten minimoimiseksi, jolloin toiminnan ohjauskin oli järjestettävä keskitetysti. Informaatio- ja palveluyhteiskunnan on oltava hajautettua ja on siirryttävä sektoriajattelusta alueelliseen ajatteluun, departementalismista lokalismiin.

Tällöin vaarana yhtä suuret ongelmat: alueet toimivat itsekkäästi, resursseja pyydetään omalle alueelle yhtä kekseliäin perustein kuin nykyisinkin -yhteissuunnittelu saattaa lisätä alueiden eriarvoisuutta.

Usein on kyse näennäisdemokratiasta. Painotetaan sitä, että kuntalaiset saavat tietoa ja ilmaisevat mielipiteensä, mutta siitä ei seuraa toimintaa.

Suomessa viralliseen toimintaan osallistuneet näpertelivät pitkään pienten asioiden parissa. Vielä 1980-luvullakaan eivät ekologiset ja ympäristöasiat päässeet kylä- ja kaupunginosaprojekteihin. Suosittuja aiheita olivat:

• yhteisten tilojen kunnostus
• rannan ja leikkikentän siivous
• hiihtokilpailut
• juhannuskokko
• koulun peruskorjaus
• kotipalvelujen lisääminen
• alueen nopeusrajoitukset
• pikavuoropysäkki
• opistopiiri
• sadekatos

Tanskassa aluetoiminta vastustaa

• koulujen lakkauttamista
• lomahotellien perustamista
• teiden ja ostoskeskusten rakentamista,
• vanhojen keskusten repimistä.

Suomessa näitä asioita ovat ajaneet kansalaisliikkeet ja yhdenasian liikkeet.

Taloudellisesti heikkojen ja vailla vaikutusmahdollisuuksia olevien ruokakuntien on pakko asua alueilla, jotka merkitsevät heille lisärasitetta. Ne ovat rakenteellisesti epäsuotuisia: rakennustapa, vuokraluonteisuus, sijainti ja

liikennevaikeudet. Asukkaiden on turha yrittää korjata olosuhteita, koska muutokset olisivat erittäin kalliita. Syrjäytyminen lisääntyy väistämättä rappeutuneilla asuinalueilla.

Sektoriputken ulkopuolelle jäävä tieto asukkaiden kokemista ongelmista, puutteista ja tarpeista ei tule huomioiduksi. Sektoroituminen on johtanut siihen, että hallintokuntien yhteiset asiat jäävät huomiotta.

Suomessa ei ole seurattu kansainvälistä partisipaatiokeskustelua. Toisin kuin suomessa osallistuminen ja vastuu on ollut itsestäänselvyys useissa maissa.

Suomessa alamaisuus ja nöyryys periytyy Ruotsin ja Venäjän vallan ajalta. Kuntalaisten oma aktiivisuus on tukahdutettu pykäläviidakkoon.

Nyky-yhteiskunnan ongelmat johtuvat mekaanisesta ja keskitetystä insinööriajattelusta, josta sosiaalidemokratia on ollut malliesimerkki.

Kommunistiset aatteet ovat haalenneet, ja niiden mukana usko kollektiiviseen yrittämiseen, mutta tilalle on tullut individualistinen informaatioyhteiskunta ja toisaalta elämän perusedellytyksistä vastuullinen ekologinen ajattelu.

Kansalaisosallistuminen on yhä olemassa ja se tarkoittaa yhdenasianliikkeitä. Kun on ongelma, kerääntyvät siitä kärsivät kansalaiset yhteen. Asukasosallistuminen on monialaista. Tyytymättömyyttä osoittaa, että vuonna 1984 jopa 18 % espoolaisista antoi äänensä täysin tuntemattomille vihreille ehdokkaille

1960 -luvun virkavaltaisuus -on verrattu kehityksen lapsuuteen

1980 -luvun yhteissuunnittelu ja sofy, verrattavissa puberteetti-ikään

1990 -luvun dialogi, jolloin yhteiskunnan ristiriidat, joita sofyssa vielä välteltiin, on tuotu saman pöydän ääreen asukkaiden ja viranomaisten kanssa (kansainväliset yritykset, maanomistajat, kauppa, pienyrittäjät, asiantuntijat, tutkijat), voisi puhua aikuistumisvaiheesta

Tulossa: kypsä ikä