Rauhanomaisen rinnakkainolon mikrokonteksti NKPn asiakirjoissa

 

6. Rauhanomaisen rinnakkainolon mikrokonteksti NKPn asiakirjoissa

6. 1. NKPn asiakirjat case studyn kohteena

Neuvostovaltion ulkopolitiikan peruskäsite oli rauhanomainen rinnakkainolo. Perustuslain 28. pykälän mukaan "SNTL:n ulkopolitiikka on suunnattu ...yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteen johdonmukaiseen noudattamiseen" (1977, s. 9). Tässä luvussa tutkitaan, minkälainen merkitys rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteelle muodostuu NKP:n asiakirjoissa eli minkälaisissa lause- ja asiayhteyksissä rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä on käytetty.

NKP:n asiakirjat on valittu tämän case studyn siksi, että neuvosto-opin mukaan asiakirjoissa "konkretisoidaan ja syvennetään tieteellisen kommunismin teoriaa ja sovelletaan taitavasti sen perusajatuksia nykytilanteen analyysiin ja vallankumoustaisteluun sekä sosialistisen ja kommunistisen rakennustyön konkreettiseen käytäntöön" (Afanasjev 1982, s. 31). Puolueasiakirjojen keskeinen asema neuvostomarxilaisessa teoretisoinnissa tulee esille esimerkiksi siinä, että puolueasiakirjat ovat tärkein lähdeaineisto kaikissa rauhanomaista rinnakkainoloa käsittelevissä neuvostoliittolaisissa väitöskirjoissa. Asiakirjoja pidettiin yhteiskunnallisen toiminnan dokumentaatiokokoelmana. Maan tutkimuslaitokset osallistuivat tekstien valmisteluun: Neuvostoliiton tiedeakatemia, Marxismi-leninismin instituutti, Yhteiskuntatieteiden akatemia, NKP:n keskuskomitean korkein puoluekoulu ja NKP:n keskuskomitean yhteiskunnallinen instituutti. Brezhnev perusteli 1960-luvulla näiden instituutioiden asemaa asiakirjoja laadittaessa:

"Näissä tutkitaan marxilaisen ajattelun kehitystä ja tuetaan tieteellistä yhteistyötä sosialististen maiden ja kommunististen puolueiden kanssa, laaditaan yhdessä anti- imperialistinen propaganda ja järjestetään konferensseja marxilais-leniniläisestä teoriasta, sosialismin ja kommunismin rakentamisesta, maailman vallankumouksellisesta kehityksestä ja historian nykyisistä ongelmista." (Brezhnev, Keskuskomitean raportti 14.8.1967, Puolueasiakirjat 9/353)

..

Puolueasiakirjojen tarkoitus oli niissä olevien esipuheiden mukaan osoittaa, "minkälaisia ovat kommunistisen puolueen ja neuvostokansan päätökset, toiminta ja tulevaisuuden suunnitelmat". Näiden asiakirjojen julkaisemista pidettiin tärkeänä, koska uskottiin, että "NKP:n kokemuksilla on valtava teoreettinen ja käytännön vaikutus omaan puolueeseen, sosialistisiin valtioihin ja kansainväliseen kommunistiseen liikkeeseen" (Puolueasiakirjat 9/10). Niinpä dokumentaatiossa

pyrittiin antamaan "runsaasti tietoa kansainväliselle kommunistiselle ja työväenliikkeelle" (3/19). Tarkoituksena oli myös "osoittaa NKP:n ideologinen toiminta ja sosialismin rakentamisen perusteet" (1/11). Asiakirjojen merkityksestä sanotaan yhdeksännen osan esipuheessa seuraavaa:

"Dokumentaatiossa esitellään puolueen ideologinen toiminta. Siinä näytetään, kuinka - puolue ohjaa uuden ihmisen kehittämistä kaikkia ideologisen työn menetelmiä hyväksikäyttäen. Puolue ohjaa ja valistaa. agitoi ja propagoi sekä käyttää "kirjallisuutta ja tiedettä kasvattaakseen sellaisen uuden ihmisen joka kunnioittaa kommunistista moraalia. marxismi-leninismin ihanteita, neuvostolaista patriotismia ja proletaarista internationalismia porvarillista ideologiaa sekä oikeistolaista ja vasemmistolaista revisionismia vastaan." (9/10)

Näiden puolueasiakirjojen tutkimuksessa on sovellettu semanttista kenttä teoriaa. Kenttäteorian mukaan jokainen sana on osa suurempaa hierarkkisesti rakentuvaa kokonaisuutta ja saa - merkityksen kokonaisuuden osana. Käsitteen hierarkian selvittäminen tarkoittaa, että etsitään käsitteen 'yläpuolella' ja 'alapuolella' olevia sanoja, seemejä. Lähimerkityksiset sanat muodostavat semanttisen kentän, jossa merkitykset kasvavat toistensa sisästä. Etsitään niin alkeellisia merkitysyksikköjä, että käsite tulee ymmärretyksi arki kielen sanoilla.

Tässä tutkimuksessa on rauhanomaisen rinnakkainolon merkityskenttää rakennettu siihen hierarkiseen järjestelmään, jossa tieteellinen kommunismi muodostaa ylimmän tason. Hyponymiasuhteet seuraavat sitä neuvostolaisen tieteellisen kirjallisuuden luokitusjärjestelmää, joka oli käytössä Leninin kirjastossa vuonna 1985 (ks. kaavio Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen merkityskenttä, seuraava sivu) Tieteellisen kommunismin semanttisessa kentässä käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo osana kommunistisen valtion laajentamista siinä vaiheessa, kun on vielä olemassa 'tuhoon tuomittuja vanhoja kapitalistisia valitioita'. Rauhanomainen rinnakkainolo edustaa politiikkaa, jota on noudatettava siirryttäessä vanhasta yhteiskunnallisesta rakenteesta uudempaan. Rauhanomaisen rinnakkainolon nimissä harjoitetun politiikan tarkoituksena on ollut muuttaa vanha kapitalistinen yhteiskunta muoto uudeksi sosialistiseksi yhteiselämiseksi.

 

Rauhanomainen rinnakkainolo liittyy tämän mukaisesti sosialismin ja kommunismin dialektiseen kehitykseen ja kommunistisen yhteiskuntamuodon kehittymisen lainmukaisuuteen. Yksi kehityksen lainmukaisuuksista on väistämätön suunta kapitalismista kommunismiin. Tämä ylimenokauden lainmukaisuus edistyy eri tavoilla, joista yksi on rauhanomainen rinnakkainolo ja taistelu yleisen rauhan puolesta. Yleinen rauha kahteen kenttään, joissa on kyse sodasta ja sen välttämisestä. Rauhanomainen rinnakkainolo jakaantuu neljään kenttään. Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen 'alla' olevat kentät ovat niitä hyponyymejä (seemejä), joilla selvennetään rauhanomaisen rinnakkainolon merkitystä. Siksi tutkimuksessa etsitään niidenkin tekstikonteksti: luokkataistelu (Neuvostoliiton siirtyminen kapitalismista sosialismiin ja luokkataistelu kapitalistisissa maissa, taloudellinen kilpailu, ideologinen taistelu ja maailman vallankumouksellinen prosessi (ja siirtyminen kapitalismista sosialismiin).

 

231

233

Tukimuksessa on käyty läpi ne lause- ja asiayhteydet, joissa rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä ja sen hyponyymejä on käytetty. Systemaattisuuden ja immanentin kuvan saamiseksi on lause- ja asiayhteyksien valinnassa noudatettu Neuvostoliiton omaa identifiointia eli kohteet on valittu Neuvostoliitossa tehdyn indeksin perusteella. NKP:n asiakirjoista on valmistunut indeksi vuosista 1913-1982. Aineistossa on mitattavana yksikkönä se kappale, jossa sana esiintyy tai se sivu, johon indeksissä viitataan, mikäli varsinainen sana ei esiinny. Jos kohde eli sana esiintyy jossakin muussa kohdassa eikä sitä indeksiin ole merkitty, ei sitä ole otettu laskentaan mukaan. Toisaalta myös, vaikka sana ei esiinny indeksin osoittamassa viitteessä, on merkitystä kohdasta etsitty lähin vastaavuus, esimerkiksi jos sanaa luokkataistelu ei löydy annetusta kohteesta, on katsottu taistelusanan lauseyhteyksiä. Valittuja sääntöjä on jouduttu väljentämään silloin, kun sana on saanut indeksissä esimerkiksi viitteen 'sivut 234 - 289'. Mistään yksittäisestä puheesta ei ole otettu enempää kuin viisi viitettä.

Analyysin suorittamiseksi on tehty määrättyjä alkuolettamuksia (Sulevo, n.d., s. 9). Ennen ensimmäistä mittausta alkuolettamus oli, että teksteistä löytyy selityksiä, jotka yhdistämällä voidaan ymmärtää yhtenäinen marxilais-leniniläinen teoreettinen vastaus sille, mitä esimerkiksi käsite luokkataistelu osana rauhanomaista rinnakkainoloa tarkoittaa. Kun selvisi, että teoreettista pohdiskelua ei ole harjoitettu. laskettiin menetelmiä ja päämääriä täsmentävät lauseenjäsenet, kuten millä konkreettisilla menetelmillä luokkataistelua käydään, ketkä sitä käyvät ja ketä vastaan. Käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo piiriin sisällytettiin sellaiset lausumat, joissa mainitaan kahden järjestelmän väliset suhteet, tai jos niitä ei ollut, ne merkinnät, jotka liittyvät maailman rauhaan. Kohteista mitattiin myös puheyhteys eli puhuttiinko esimerkiksi luokkataistelusta taloudellisten kysymysten vai kansainvälisten kysymysten yhteydessä.

Sanojen ja kontekstien tutkiminen aloitetaan vuodesta 1917. Ainoastaan käsitteeseen maailman vallankumouksellinen prosessi on viitteitä ennen vuotta 1917. Luokkataisteluun on : ensimmäinen viite marraskuulta 1917. Yllättävää on, että rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteeseen viitataan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1925, vaikka sellaiset tärkeät ulkopoliittiset dokumentit kuin rauhandekreetti ja Brest-Litovskin rauha julkaistiin jo aikaisemmin. Myös käsite taloudellinen kilpailu tuli tunnetuksi ensimmäisen kerran vuonna 1925. Ideologinen taistelu käsitteenä ilmestyi puolueasiakirjoihin vasta vuonna 1956.

Materiaalin periodisoinnissa ei esitutkimusten jälkeen näyttänyt mielekkäältä tyytyä pelkästään puoluekokousten ja 5-vuotissuunnitelmien tarkasteluun, koska käsitteiden käyttöyhteydet ja käyttötiheydet eivät muuttuneet olennaisesti. Myöskään kansainväliset tapahtumat kuten 2. maailmansota tai Kuuban ohjusselkkaus eivät merkinneet yhden periodin loppumista ja uuden alkamista. Sen sijaan selviä merkkipaaluja käsitteiden merkitysten muuttumisessa olivat valtion päämiesten vaihtumiset. Kiinnostavimpia tosin vuodet 1922- 1925, jolloin käytiin valtataistelua, samoin 1953-1956, 1962-1964, mutta puolueasiakirjoissa on näistä jaksoista liian vähän materiaalia semanttisen analyysin suorittamiseksi. Työssä on laskettu käsitteiden merkitys ja merkityksen muuntuminen viisivuotiskausittain alkaen vuodesta 1920 1925 ja seuraavat päämiesten ajanjaksot:

1917-1923 Leninin kausi

1924-1953 Stalinin kausi

1954-1963 Hrushtshevin kausi 1964-1985 Brezhnevin kausi

Sana- ja asiayhteyksistä on muodostettu data. Sen perusteella pyritään vastaamaan kysymyksiin, mikä näiden käsitteiden merkitys on ollut Leninin, Stalinin, Hrushtshevin ja Brezhnevin aikana. Kiinnostava on myös tietää, miten NKP:n asiakirjoissa, jotka neuvosto-opin mukaan muodostivat teoreettisen perustan kommunistiselle ajattelulle, luotiin sanoille merkitys. Voiko sanojen takaa löyää yhtenäisen idean?

6.2. Rauhanomaisen rinnakkainolon käsite puolueasiakirjoissa

Rauhanomaisella rinnakkainololla ja sen hyponyymeillä on neuvosto marxilaisen indoktrinaation mukaan koko Neuvostoliiton historian ajan ollut yksi yhtenäinen merkitys. Käsitteiden merkitys ei muutu, mutta myönnetään, että eri historiallisina jaksoina käsitteet saavat erilaisia painatuksia.

Edellisessä luvussa rauhanomaisen rinnakkainolon todettiin saavan erilaisia merkityksiä eri konteksteissa. Mikä näistä merkityksistä tulee esille historiallis-normatiivisessä diskurssissa? Mitä rauhanomaisen rinnakkainolon merkitystä neuvostoliittolaisille on maata hallitsevan - kommunistisen puolueen asiakirjoissa painotettu eri vuosikymmeninä?

Vertailukohteen saamiseksi on aluksi laskettu, minkälaista kirjallisuutta rauhanomaisesta rinnakkainolosta on Neuvostoliiton pääkirjastossa, Ujcelfhcndtyyfz ,b,kbjntrf CCCH bvtyb D B Ktybyf. Keväällä 1984 kirjastossa oli saatavilla 248 tutkimusta rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Puolet teoksista on ilmestynyt Hrushtshevin ajalla vuosina 1956-1964, loput sen jälkeen vuosina 1965-1984. Vain kolme ennen vuotta 1956 kirjoitettua teosta rauhanomaisesta rinnakkainolosta oli saatavilla vuonna 1984. I 45 % ilmestyi Hrushtshevin aikana vuosina 1956-1962 (112 kirjaa) 25 % ilmestyi vuosina 1963-1972 (62 kirjaa) 30 % ilmestyi vuosi 1972-1982 (74 kirjaa).

Miten käsitettä näissä kirjoissa on käytetty? Rauhanomaista rinnakkainoloa käsittelevä kirjallisuus jakautuu seuraavasti

43 % juridinen rauhanomaisen rinnakkainolon määritelmä. Kirjoissa

kuvataan neutraalisti valtioiden välisiä suhteita. Niissä tarkastelukulmia ovat kahden järjestelmän välinen rinnakkainolo, yhteistyö, taistelu yhteisestä

rauhasta, kansainvälinen turvallisuus, kansainvälinen oikeus ja ~ kansainvälisen politiikan teoria ja käytäntö

27 % NKP:n ohjelman mukainen määritelmä, jossa kuvataan Neuvostovaltion ylivoimaisuutta kapitalistisiin

 valtioihin nähden. Niissä tarkastelukulmina ovat Neuvostoliiton ulkopolitiikka, NKP:n, kommunististen puolueiden ja proletaarisen internationalismin vahvistuminen sekä tieteen ja tekniikan edistyminen. Sosialismi tarkoittaa rauhaa ja edistystä.

18 % nationalistinen määritelmä. Teoksissa pyritään selvästi kehittämään maailman vallankumousta. Niissä tarkastelun kohteina ovat taistelu kahden järjestelmän välillä, ideologinen  taistelu, kapitalismin väistämätön muuttuminen

 sosialismiksi, vallankumouksellinen prosessi sekä työluokan yhteys demokraattiseen sosialismiin.

alle 2 % keskittyy kuvaamaan yksittäisiä aiheita - Yksittäisiä tutkimuksia on tehty monista eri aiheista: historia, mitä Lenin sanoi, Rapallon merkitys, taloudellinen kilpailu, luokkataistelu, luokkaluonne sekä länsimaiden ja Kiinan kritiikki . 10% yleisiä

Käsitteen selkiytymättömyyttä korostaa, että jopa yhteisen rauhanomaisen maailman luomista painotettiin lähes joka 10. teoksessa. Eniten yhteisen maailman puolesta kirjoitettiin vuonna 1958. Vuoteen 1960 mennessä yleisimmäksi aiheeksi oli muodostunut kapitalismista sosialismiin siirtyminen. 1970-luvulla ei ollut enää yhtään otsikkoa, jossa erityisesti olisi painotettu Leninin osaa rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä. Myöhemmin Brezhnevin aikana käsite hämärtyi tarkoittamaan yhä enemmän imperialismin vastustamista ja toisaalta rauhaa ja liennytystä. Järjestelmien välisissä suhteissa sanottiin elettävän kehitysjaksoa, jota leimaa ideologinen taistelu. Suurin osa kirjoista käsittelee yleisluontoisesti rauhaa, yleistä turvallisuutta ja hyvinvointia. Kirjat ovat fraseologisia ja iskusanatyylisiä. Siksi niistä ei saa selville merkityksen merkitystä eli Weberin kuvaama syvyyskieliopin määritelmä: Pikemmin tulee tarve etsiä niitä Leninin kirjoituksia tai tutkia niitä sopimuksia, joihin niissä viitataan. Kirjoissa ei selvitetä peruskäsitteitä. Rauhanomainen rinnakkainolo on mitä tyypillisin iskusana yleisessä poliittisessa kirjallisuudessa. Sen erityinen sisältö - menetelmä kommunismiin siirtymiseksi - tulee harvoin esille. Kirjallisuudessa keskitytään rauhanomaisten toimien - propagandistiseen esittelyyn. Kielitieteellisin menetelmin niistä onkin vaikeaa avata rauhanomaisen rinnakkainolon merkityksen mielekkyys.

Puolueasiakirjojen indeksissä on 126 viitettä rauhanomaiseen rinnakkainoloon. Koska sanapari rauhanomainen rinnakkainolo esiintyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1956, viitteitä kuitenkin on vuodesta 1925 lähtien, tarkoittaa tämä, että siitä asiasta johon sanaparilla rauhanomainen rinnakkainolo viitataan, on puhuttu toisella nimellä jo ennen kuin. varsinainen sanaliitto tuli käyttöön. lndeksin viitteiden perusteella on etsitty, missä lause- ja puheyhteyksissä rauhanomaista rinnakkainoloa on käytetty.

Puolueasiakirjojen indeksissä ensimmäinen viittaus rauhanomaiseen rinnakkainoloon on 14.

puoluekokouksessa 18.12.1925. Puoluekokouksessa pidettiin rauhan takaamista tärkeänä siksi, että oma maa pääsisi kehittymään. Ulkopolitiikassa tarvittiin "hengähdystauko", jonka ajaksi Neuvostoliiton suhteet kapitalistisiin maihin perustuisivat niin kutsuttuun rauhalliseen yhteiselämään (vbhyjt cj;bntkmcndj), "vaikka järjestelmien välinen vastakkaisuus kasvaakin", kuten lisättiin keskuskomitean raportti, 3/244). Taloudellisista suhteista kapitalistisiin maihin uskottiin saatavan melkoisesti etuja, "kunhan samalla kiinnitetään huomiota maan riippumattomuuden säilyttämiseen". Tällöin tulivat esille ne ominaisuudet, jotka myöhemminkin liitettiin rauhanomaiseen rinnakkainoloon, vaikkakaan ei näin suorasanaisesti: rauhanomainen rinnakkainolo on ajallisesti rajattu, tarkoittaa sodan poissaoloa,' mutta järjestelmien vastakkaisuus kasvaa. Päämääränä on saada suhteista taloudellista hyötyä.

Kun 15. puoluekokouksessa joulukuussa 1927 keskusteltiin puolueen kansainvälisistä tavoitteista, pidettiin perustana rauhan politiikkaa. Rauhan säilyttäminen tarkoitti "taistelua imperialistien aiheuttamia sotia vastaan". Rauhan politiikka oli perustava ehto sosialismin kasvulle Neuvostoliitossa. Päämääränä oli kehittää eri maiden työläisten "veljellisiä" suhteita ja maiden talous-suhteita, mutta "samalla varmistaa Neuvostoliiton taloudellinen itsenäisyys" ja puolustuskyky (Keskuskomitean raportti, 4/16). :

Kolmannen kerran indeksissä viitataan rauhanomaiseen rinnakkainoloon vasta 17.2.1950. Korkein neuvosto teki päätöksen, että "rauhanomainen kilpailu turvaa sosialismin voiton kapitalismista". Taistelua tuli käydä "rauhan, demokratian ja sosialismin" puolesta (6/300). Myös 18. puoluekokouksessa vuonna 1952 viitattiin rauhanomaiseen rinnakkainoloon. Siinä yhteydessä se sai merkityksen rauhanomaisesti kehittyvä talous ja kulttuuri.

Ensimmäisen kerran NKP:n asiakirjoissa mainitaan sanaliitto rauhanomainen rinnakkainolo vuonna 1956, 20. puoluekokouksessa. Se esiteltiin kansainvälisen oikeuden periaatteena ja sille annettiin merkitys ystävälliset suhteet valtioiden välillä. Rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteiden pohjana sanottiin olevan Bandung-konferenssin päätökset valtioiden välisistä I suhteista:

"Periaatteisiin vaikuttavat tunnetut viisi periaatetta kansainvälisistä suhteista, jotka monet valtiot ja laajat yhteiskunnalliset kerrokset ovat hyväksyneet... rajojen ja suvereniteetin kunnioitus, hyökkäämättömyys, sekaantumattomuus sisäisiin asioihin, tasapuolisuuteen ja molemminpuoliseen etuun perustuvat suhteet, rauhanomainen rinnakkainolo ja taloudellinen yhteistyö." (7/96)

Hrushtshev antoi käsitteelle myös toisen merkityksen. Hän puhui rauhanomaisesta rinnakkainolosta tunnettuna leniniläisenä periaatteena:

"Rauhanomainen rinnakkainolo edistyy, kun rauhan ja turvallisuuden puolesta taistelevien voimat kasvavat kansainvälisissä suhteissa. Paremmat suhteet, luottamus ja yhteistyö perustuvat leniniläiseen periaatteeseen rauhanomaisesta rinnakkainolost1 " (7/97)

Mitä ovat leniniläiset periaatteet? Puoluekokouksissa niistä ei oltu aiemmin puhuttu. Viittasiko Hrushtshev rauhanjulistukseen vuodelta 1917, Genovan konferenssiin vuodelta 1922? Itsestäänselvyyden vaikutelmaa vahvistettiin julistamalla, että rauhanomainen rinnakkainolo on "jo pitkään käytössä ollut" kansainvälisten suhteiden muoto. Tässä yhteydessä ei puhuttu rauhanomaisesta rinnakkainolosta luokkataistelun muotona. Sen sijaan rauhanomaista rinnakkainoloa edistävät ne, jotka taistelevat "rauhan ja turvallisuuden puolesta". Kun tuntee Neuvostoliiton määritelmän rauhalle - rauha on mahdollinen vain kommunistisessa yhteiskunnassa - saa rauhanomainen rinnakkainolo myös muita merkityksiä ja päämääriä kuin luottamus ja yhteistyö. Hrushtshev sanoi myös, että rauhanomainen rinnakkainolo luo edellytykset kaupan kehitykselle.

Kysymystä siitä, voiko 'kahden järjestelmän välinen rauhanomainen rinnakkainolo estää sodan', pidettiin kansainvälisten suhteiden periaatteellisena kysymyksenä. Kuitenkin rauhanomainen rinnakkainolo vuonna 1956 tarkoitti ensisijaisesti taloudellisten suhteiden parantamista; 20. puoluekokouksessa puhuttiin eri kohdassa niistä tavoista, "joilla eri maat siirtyvät sosialismiin". Hrushtshevin puheessa tuli esille rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka jopa "riippumatta sosiaalisesta järjestelmästä":

"Neuvostoliiton ulkopolitiikan päälinja on edelleen leniniläinen periaate rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Tähän liittyen on hyvä todeta, että rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteen suosio kasvaa. Me noudatamme leniniläistä politiikka valtioiden rauhanomaisesta rinnakkainolosta, riippumatta niiden sosiaalisesta järjestelmästä. Erilaisten sosiaalisten ja poliittisten järjestelmien välistä rauhanomaista rinnakkainoloa on lisättävä kaupan laajentamiseksi." (ulkopoliittinen toiminta, Puolueasiakirjat 7/103)

Myöhemmin samana vuonna oikaistiin, että rauhanomainen rinnakkainolo koskee vain "eri järjestelmää edustavien valtioiden välisiä suhteita". "Sosialististen maiden" suhteet järjestetään "proletaarisen internationalismin politiikan" mukaan (keskuskomitean päätös yksilöpalvonnan lopettamiseksi 30.6.1956,ruolueasiakirjat 7/200).

Vasta tällöin tuotiin selvästi esille ajatus sosialismiin siirtymisestä uuden ulkopoliittisen linjan turvin. Tällöin pohdittiin, millaisia mahdollisuuksia rauhanomainen rinnakkainolo tarjoaa "sodan estämiseksi ja sosialismiin siirtymiseksi" (7/200).

Kesän 1957 tapahtumat ovat rauhanomaisen rinnakkainolon historiassa yllättäviä. Tuolloin erotettiin puolueen keskuselimistä niin kutsuttu puoluevastainen ryhmä Molotov, Malenkov, Kaganovitsh ja Bulganin. Heitä syytettiin nimenomaan yrityksestä "vastustaa rauhanomaista rinnakkainoloa, liennytystä ja hyviä suhteita kaikkien maiden kanssa" (Keskuskomitean täysistunto, päätös puolueen vastaisesta ryhmästä 22.6.1957, 7/268). Ryhmää syytettiin siitä, että se ei ollut tajunnut, että "kommunismin puolesta on toteutettava 20. puoluekokouksen päätöksiä, rauhanomaisen rinnakkainolon politiikkaa, kansojen ystävyyttä ja sosialistisen leirin vahvistamista". Ryhmää syytettiin konservatiivisuudesta ja dogmaattisesta marxismi- leninismin tulkinnasta. "Elävä marxismi-leninismin kehittäminen" vaatii sen sijaan ystävyyttä ja teollisuuden, maatalouden, asuntorakentamisen ja liitto tasavaltojen oikeuksien kehittämistä (7/271).

Toisin kuin kovia menetelmiä kannattava ryhmä, Hrushtshev uskoi että Neuvostoliitto tulee saavuttamaan taloutensa ansiosta yhä enemmän kunnioitusta ja siten voi vaikuttaa maailman tapahtumiin. Kapitalismi sulautuisi vähitellen sosialismiin esimerkin voimasta. Hrushtshevin vastustajat eivät uskoneet, että Neuvostoliiton oma esimerkki olisi riittävä. Kiina ja nk. puolueenvastainen ryhmä syyttivät Hrushtshevia siitä, että tämä luo ystävällisiä suhteita kapitalistisiin valtioihin. Vastustajien mielestä olisi tarvittu edelleenkin kritiikkiä (ideologista taistelua) ja kamppailua (luokkataistelua), jotta maailma muuttuisi kommunistiseksi. Rauhanomainen siipi voitti vuoden 1957 kapinan ja ne keskuskomitean henkilöt: erotettiin, jotka pitivät jatkuvaa taistelua tarpeellisena. Mutta Kiinan alkaessa syyttää Hrushtshevia lipsumisesta vallankumouksen tieltä, rauhallisen ja esimerkillisen yhteiselämän politiikkakokeilu päättyi kuitenkin ja taistelusanasto palautettiin.

21. puoluekokouksessa puhuttiin rauhanomaisesta rinnakkainolosta ennen kaikkea talousasioiden yhteydessä. Hyvien taloussuhteiden katsottiin olevan takeena siitä, että "leniniläinen periaate rauhasta ja turvallisuudesta" toteutuu (7/378). Toiminnan päämääriä olivat taloudellinen kasvu ja sen avulla saavutettava voitto kapitalistisista maista talouselämässä ja sosialistisessa demokratiassa. Rauhanomaisen rinnakkainolon toteutumisen uskottiin edistävän kehitystä kommunismin voitoksi ja "materiaalisen, teknisen ja sosiaalisen perustan luomiseksi - kommunismille" (21. ylimääräinen puoluekokous, 5-vuotissuunnitelman kansainväliset tehtävät, Puolueasiakirjat 7/481).

Mutta 21. puoluekokouksen jälkeen alettiin käsitteen yhteydessä puhua yhä enemmän kommunismin, vallankumouksen ja työväen menestymisestä. Käsite rauhanomainen rinnakkainolo mainittiin enää vain muutaman kerran kaupan edistämisen ja vielä harvemmin rauhan, ystävyyden ja liennytyksen yhteydessä. Puoluevastaisen ryhmän erottaminenkaan ei ollut lieventänyt taloudellista takapajuisuutta, vaikka niin oli uskottu.

Rauhanomainen rinnakkainolo on ollut tärkeä käsite NKP:n kokousten ohella myös kaikissa kommunististen ja työväenpuolueiden kokouksissa 1960- ja 1970-luvulla. Virallisestihan kommunististen ja työväenpuolueiden kokousten tarkoituksena on ollut pohtia sosialististen maiden välistä yhteistyötä, mutta niissä on käsitelty myös suhteita kapitalistisiin maihin. Rauhanomainen rinnakkainolo on saanut yllättävän säyseän merkityksen. Tästä voi päätellä, että kokouksien merkitys on toisin kuin julkilausumissa väitetään enemmän poliittisen ja taloudellisen stabiliteetin luominen kuin filosofisen ja ideologisen keskustelun kehittäminen. Joulukuussa 1957 kommunistiset ja työväenpuolueet julistivat politiikkansa peruspäämääräksi kamppailun rauhan ja rauhanomaisen rinnakkainolon puolesta (keskuskomitean täysistunto 16.12.1957, kommunististen ja työväenpuolueiden edustajien neuvottelujen lopputulos, Puolueasiakirjat 7/299). Tammikuussa 1961 tarkennettiin, ilmeisesti Kiinan painostuksesta, että rauhanomainen rinnakkainolo vahvistaa nimenomaan sosialistista järjestelmää, luokkataistelua kapitalistisissa maissa ja siirtomaiden itsenäistymistä:

"Kommunistien ja työtätekevien puolueiden edustajat lausuivat yksimielisesti, että leniniläinen periaate rauhanomaisesta rinnakkainolosta on ainoa oikea ja järkevä kansainvälisten suhteiden periaate. Nykyään on vain kaksi vaihtoehtoa joko rauhanomainen rinnakkainolo eri sosiaalista järjestelmää edustavien valtioiden välillä tai tuhoava sota. Muuta tietä ei ole. Rauhanomaisen rinnakkainolon ehdoilla voidaan vahvistaa maailman sosialistista järjestelmää ja edistää laajan luokkataistelun aloittamista ka12italistisissa maissa ja vapautusliikkeitä koloniaalisen järjestelmän täydelliseksi lopettamiseksi. Rauhanomaisen rinnakkainolon lujittuminen edistää vallankumouksellista luokkataistelua, vapautustaisteluja, rauhanliikkeitä, asevarustelun lopettamista, atomiaseiden kieltämistä ja yleisen ja täydellisen aseistariisunnan edistymistä." (8/145)

Kolmannessa kommunististen ja työväenpuolueiden kokouksessa vuonna 1966 annettiin rauhanomaiselle rinnakkainololle merkitys "kommunistisen liikkeen ja Neuvostoliiton aseman vahvistaminen". Tätä merkitystä painotettiin vielä ponnekkaammin neljännessä kokouksessa vuonna 1969. Esille nousi rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä myös pelko ydinsodasta. Kun sosialististen maiden johtajat antoivat julkilausuman tapaamisestaan Krimillä kesällä 1973; puhuttiin siinä leniniläisestä ulkopolitiikasta eri kohdassa kuin rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Leniniläinen ulkopolitiikka on tähdännyt perinteisesti Neuvostoliiton - taloudellisten asemien vahvistumisen lisäksi muiden järjestelmien muuttamiseen. Rauhanomainen rinnakkainolo alkoi sen sijaan saada yhä rauhanomaisemman sisällön:

"Erilaista sosiaalista järjestelmää edustavien valtioiden välinen rauhanomainen rinnakkainolo on saanut yhä suurempaa kansainvälistä tunnustusta, sosialististen ja kapitalististen maiden välillä laajenevat molemmille 12uolille edulliset taloudelliset suhteet ja rauhan vahvistumiselle ja kansainväliselle turvallisuudelle avautuvat paremmat mahdollisuudet". (11/297)

.

Rauhanomainen rinnakkainolo alkoi 1970-luvulla kommunististen puolueiden kokouksissa tarkoittaa rauhan vahvistamista ja kansainvälisen turvallisuuden lisäämistä. Sille ei annettu erityisasemaa Neuvostoliiton tai sosialistisen leirin mahdin lisääjänä. Yhteisessä tiedonannossa samana vuonna 1973 korostettiin, miten tärkeä on vahvistaa rauhaa, vähentää jännitystä kaikin ideologisin keinoin ja vahvistaa erilaista sosiaalista järjestelmää edustavien valtioiden välisiä rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteita.

Vuonna 1960 alettiin NKP:n asiakirjoissa ensi kertaa puhua ideologisen taistelun kiihtymisestä. Tällöin sanaliitosta rauhanomainen rinnakkainolo tuli osa propagandaa. Käsitteen merkitys liukui siten jo 1960-luvun vaihteessa taloudesta ideologiaan (keskuskomitean päätös propagandasta nykyisessä tilanteessa 9.1.1960, 8/38)

Keskuskomitean täysistunnon aiheena kesällä 1960 oli sodan estäminen (8/68). Tässä istunnossa puhuttiin demokratiasta, sosialismista ja tavasta, jolla kapitalismi muuttuu sosialismiksi. Perinteisen neuvostoliittolaisen ulkopoliittisen toimintalinjan mukaisesti vaadittiin puolustuksen kohottamista ja kiistojen rauhanomaista ratkaisua.

Vuonna 1963 atomiaseet olivat nousseet ulkopolitiikkaa hallitsevaksi aiheeksi. Rauhanomaisen rinnakkainolon nimissä haluttiin aikaansaada "aseeton rauha ilman ydinaseita ja asevarustelua", mutta samalla "vahvistaa Neuvostoliiton taloudellista ja sotilaallista valtaa" (8/436). Samana vuonna painotettiin myös puolueen ideologisen työn tärkeyttä, leniniläistä rauhanomaisen rinnakkainolon politiikkaa riippumatta sosiaalisesta järjestelmästä.

NKP:n 23. puoluekokouksen toimintakertomuksessa vuonna 1966 pidettiin ensimmäistä kertaa tärkeänä, että rauhanomaisen rinnakkainolon periaate ei koske "sortajien ja sorrettujen välejä eikä siirtomaasortoa harjoittavien ja sorrettujen välejä". Tässä rauhanomaisen rinnakkainolon pääasiallinen tarkoitus oli taas kerran "vaikuttaa kansantalouden kasvuun ja taloussuunnitelmien täyttämiseen" (9/22).

1960-luvulta lähtien Leninin syntymän ja kuoleman vuosijuhlat saivat suuren merkityksen. 1950-luvulla niitä ei vietetty. Juhlatilaisuuksia järjestämällä haluttiin osoittaa jatkuvuutta puolueen linjassa ja valistaa kansaa siitä, mikä osa Leninin ohjeista ja puolueen toiminnasta on kulloinkin ajankohtaista. Näissä yhteyksissä korostettiin 1960-luvulta lähtien vallankumouksen ja rauhanomaisen rinnakkainolon yhteyttä. Leninin syntymän 90-vuotispäivänä 8.2.1960 kerrottiin Leninin puhuneen rauhanomaisesta rinnakkainolosta samassa yhteydessä kun hän puhui sosialismin ja kommunismin rakentamisesta ja vallankumouksellisesta toiminnasta (8/62).

Vallankumouksen 50-vuotispäivänä vuonna 1967 rauhanomaista rinnakkainoloa ylistettiin siitä, että se on vapauttanut ihmiskunnan uudesta maailmansodasta. Tällöin painotettiin taas 1920- luvun tapaan sosialismille suotuisten kasvuolosuhteiden turvaamista. Tärkeänä pidettiin myös Neuvostoliiton vallankumouksen ja maailman vallankumouksen yhteyttä, "anti-imperialististen voimien yhtenäisyyttä taantumusta ja sotaa vastaan" (keskuskomitean täysistunto 20.6.1967, 9 /339). Leninin syntymän 100-vuotispäivänä painotettiin jälleen "suotuisan ilmapiirin" luomista sosialismin kehittämiselle. Alettiin puhua myös taloudellisesta ja ideologisesta taistelusta (keskuskomitean teesit, 10/172).

Keskuskomitean kokouksissa kymmenvuotiskautena 1963 -1972 tarkoitti rauhanomainen rinnakkainolo yhtä usein pyrkimystä kohottaa Neuvostoliiton valtiollista asemaa kuin strategiaa sosialismin voitoksi. Rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä puhuttii1:l myös aseistariisunnasta, normaaleista suhteista ja jopa kansainvälisen politiikan uudesta normista. Kolmannen maailman valtiot liitettiin rauhanomaisesta rinnakkainolosta käytävään keskusteluun 1960-luvun lopulla. Keskuskomitean kokouksessa vuonna 1967 julkistettiin rauhanomaisen rinnakkainolon tehtäväksi jopa itsenäisyydestä taistelevien valtioiden auttaminen. Vielä vuosina 1971-72 rauhanomainen rinnakkainolo tarkoitti "vastaiskua imperialismille". Sen turvin tuettiin vallankumouksellisia liikkeitä. Samalla uskottiin rauhanomaisen rinnakkainolon leviävän sitä varmemmin mitä enemmän Neuvostoliiton auktoriteetti kasvaa (10/519, 11/264).

Vuonna 1973, 24. puoluekokouksen aikaan, muuttui rauhanomaisen rinnakkainolon käyttötapa. Sen yhteydessä käytettiin usein sanoja rauha, demokratia ja aseistariisunta. Enää ei puhuttu Leninin perinnöstä ja vastakkaisista järjestelmistä vaan "toisesta yhteiskuntajärjestelmästä" (11/333). Rauhanomaisen rinnakkainolon synonyymiksi alkoi nousta molemmille puolille edullinen yhteistyö. Toisin kuin 20. puoluekokouksessa yhteistyöllä tarkoitettiin nyt muutakin kuin taloudellista yhteistyötä. Keskuskomitean selonteossa vuoden 1973 lopulla kehuttiin rauhan ohjelman edistyvän kansainvälisessä kanssakäymisessä. Tämä johtui Neuvostoliiton aseman ja rauhanomaisen rinnakkainolon vahvistumisesta:

"Neuvostoliiton auktoriteetti on kasvanut, sosialististen maiden ystävyys laajentunut ja eri sosiaalista järjestelmää edustavien valtioiden leniniläinen rauhanomaisen rinnakkainolon periaate on hyväksytty yhä laajemmin". (11/297)

Vuoden 1975 alkupuolella Euroopan turvallisuuskonferenssin aikoihin muutettiin käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo merkitys. Siihen liitettiin yleisimmin sanat yhteistyö ja rauha. Koko ETYKiin kuuluva sanasto siirrettiin rauhanomaisen rinnakkainolon yhteyteen. Ideologisesta taistelusta rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä puhuttiin enää vain kerran, kun keskuskomitea pohti syksyllä 1974 ideologian opettajien kouluttamista:

"Ideologiselta kaaderilta vaaditaan yhä enemmän, koska ideologinen taistelu laajenee rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteiden levitessä" (keskuskomitean päätös 28.8.74,11/448).

Rauhanomainen rinnakkainolo alkoi saada NKP:n kokouksissa merkityksen rauha ja rinnakkainolo kapitalististen valtioiden kanssa. Suhde kansalaisjärjestöihin erotettiin yhä jyrkemmin valtioiden välisistä suhteista. Vuoden 1975 alusta lähtien korostettiin, että rauhanomainen rinnakkainolo ei ole yhteiskuntien vaan nimenomaan valtioiden välinen asia. Pari kuukautta myöhemmin kerrottiin kuitenkin, että rauhanomaisen rinnakkainolon vakiintuminen edistää "rauhan voimien tiivistymistä". Tarkoittiko tämä sitä, että paremmat suhteet valtioiden välillä antavat paremmat mahdollisuudet levittää omia aatteita? Kokouksessa todetaan, että kansainvälisten suhteiden uudelleen rakentaminen rauhanomäisen rinnakkainolon periaatteiden mukaisesti tulee olemaan kaikkein tärkeintä eri maiden poliittisten johtajien yhteisissä ja bilateraalisissa tapaamisissa (14/12).

ETYKiä alettiin pitää tärkeänä askeleena rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteiden lujittumisessa ja erilaista yhteiskuntarakennetta edustavien valtioiden tasa-arvoisten suhteiden ja yhteistyön järjestämisessä. Kokouksen tuloksena syntyneiden "suullisten sopimusten" katsottiin vastaavan niitä rauhanomaisen rinnakkainolon ja kansainvälisen yhteistyön periaatteita, rauhaa ja kansojen vapautta, "jotka Lenin loi ja jota Neuvostoliitto on noudattanut koko sen historian ajan" 31/12). Rauhanomainen rinnakkainolo sai myös merkityksen politiikka kolmannen maailman vapautus liikkeiden tukemiseksi.

Brezhnev piti historian pisimmän puheen rauhanomaisesta rinnakkainolosta NKP:n 25. puoluekokouksessa 24.2.1976. Tässä puheessa uutta oli juridisen näkö kannan esilletuominen. Brezhnev painotti, että on tapahtunut käänne 'kylmästä sodasta' rauhanomaiseen rinnakkainoloon. Rauhanomainen rinnakkainolo sai määritelmäkseen pysyvä rauha, molemmille edullinen yhteistyö. Suhteissa kaikkiin johtaviin länsimaihin sanottiin toteutettavan rauhanomaisen rinnakkainolon periaatetta:

"Tärkeintä suhteissa kapitalistisiin maihin on kamppailu rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteiden puolesta, pysyvän rauhan puolesta. USAn kanssa tehty sopimus antaa kestävän poliittisen ja oikeudellisen pohjan molemminpuoliselle edulliselle yhteistyölle rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteiden mukaan... ;" Rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteita vastaten pitkän tähtäimen, kaikille osapuolille edullinen yhteistyö politiikan, talouden, tieteen ja kulttuurin alalla kasvaa USA:n, Ranskan, BRD:n, Ison Britannian, Italian, Kanadan ja myös Japanin ja muiden kapitalististen maiden kanssa." (12/84)

Vuoden 1978 aikana varsinainen sanaliitto rauhanomainen rinnakkainolo alkoi jäädä pois käytöstä. Sen sijaan käytettiin sanoja luottamus, aseidenriisunta, yhteistyö, rauha, sopimukset, taloussuhteet. Myös käsite erilainen sosiaalinen järjestelmä alkoi tuona vuonna jäädä pois yhä useammin ja puhuttiin vain rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Vain muutaman kerran vedottiin menneiden vuosien iskulauseisiin imperialismin vastustamisesta ja sosialistisesta vallankumouksesta.

Yhteenvedoksi käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo käytöstä NKP:n historian aikana voidaan todeta, että rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä käytettiin neljä kertaa ennen vuotta 1956. Tällöin se tarkoitti sellaisia konkreettisia asioita kuin yhteiselämän sääntöjä, rauhaa, kilpailua ja kehitystä. Kun se tuli laajaan käyttöön vuoden 1956 puoluekokouksessa, sen yhteydessä ei enää käytetty arkipäivään kuuluvia määreitä. 20. puoluekokouksessa sille annettiin vain yhden kerran kuudesta merkitys taloudellinen yhteistyö. Saman vuoden kesällä, 20.6.1956 sille annettiin merkitys ystävyys. 21. puoluekokouksessa yhtenä viidestä kerrasta sille annettiin merkitys rauha. Kommunistisen puolueen ohjelmassa vuodelta 1961 se sai merkityksekseen sekä rauha että taloudellinen kilpailu. Rauhan merkitys tuli niin voimakkaasti esille, että ohjelmassa sanotaan: joko rauhanomainen rinnakkainolo tai katastrofaalinen sota. Enimmäkseen käsite määritellään muilla epämääräisillä käsitteillä, sanotaan esimerkiksi että se on leniniläinen periaate tai eri järjestelmien välinen suhde. ETYKiä käsittelevässä keskuskomitean kokouksessa sille annetaan erikoinen merkitys: kansainvälisen yhteistyön periaate. Vuoden 1976 puoluekokouksessa se saa enää yhdessä yhteydessä 20:stä taloudellisen merkityksen politiikan materiaalinen perusta.

Puolueasiakirjojen antama rauhanomaisen rinnakkainolon määritelmä on huomattavasti sovittelevampi kuin Neuvostoliiton muissa instituutioissa esitetyt määritelmät. Vaikka puoluekokousten funktio on aatteellisen keskustelun kehittäminen, niistä tuli 1970- ja 1980-luvulla liturgisia juhlakokouksia, joissa ei kehitelty uusia ulkopoliittisia teorioita.

Pääpiirteissään rauhanomaisella rinnakkainololla on yhtä usein NKP:n ohjelman mukainen määritelmä kuin juridinen ja nationalistinen määritelmä:

40 % anti-imperialismi, leniniläinen vallankumous, kommunismin voittaminen, ~ sosialistisen leirin mahti, työväen edistys, monopolien vastustus, vapautustaistelu

40 % liennytys, sopimus Yhdysvaltojen kanssa, sekaantumattomuus, aseriisunta,

yhteistyö, yleinen rauha, taloudellinen pitkäjänteinen yhteistyö, realismi, keskustelut, maailmansodan estäminen, ystävälliset suhteet.

Neuvostomarxilaiselle kielenkäytölle tyypilliseen tapaan rauhanomainen rinnakkainolo esiintyi myös dialektisissa lauseissa, joissa painotettiin sekä rauhaa että taistelua

20 % yhteistyö, rauhan edistäminen vapautusliikkeet, imperialismin vastustus

luottamus, sosialismin kehittymiselle paremmat olot hyvät taloussuhteet kommunismin materiaalinen perusta liennytys sosialististen maiden yhtenäisyys, edistyksen liitto

yhteistyö, rauha, kansojen vapaus ETYK rauhan voimien tiiviys

rauha imperialismin vastustus

aseistariisunta rauha, demokratia, sosialismi rauhanomainen ongelmien ratkaisu paljastaa imperialistien hankkeet kohottaa puolustusta

luottamus, yhteistyö este imperialistisille hyökkäyksille.

Yllä olevat käsitteet, jotka esiintyvät puolueen dokumentaatiossa rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä eri aikakausinia, eivät kuitenkaan ole niitä avainsanoja, jotka selventävät rauhanomaisen rinnakkainolon merkitystä. Niiden täsmennystä ei voi löytää Neuvostoliiton kommunistisen puolueen dokumentaation indeksistä. Ne eivät myöskään ole käsitteitä eivätkä termejä, jotka olisi määritelty selittävissä sanakirjoissa. Ne ovat joko tyhjiösanoja tai fraaseja. Siksi niiden varaan rakennettu rauhanomaisen rinnakkainolon hyponyymikenttä ei voi edistää Neuvostoliiton ulkopolitiikan ymmärtämistä. Kentästä tulee vain loputon selitysten ryöppy.

lndeksin mukaan rauhanomaista rinnakkainoloa käytettiin käsitteenä neljä kertaa ennen vuotta 1956 (ks. luvusta 2.3. käsitteen määritelmä). Ennen vuotta 1956 sanaliittoon rauhanomainen rinnakkainolo viitattiin käytettäessä sanoja suhde kapitalistisiin maihin ja rauhanomainen yhteiselämä (vbhyjt cj;bntkmcndj). Sen jälkeen se alkoi saada määritelmän 'teoria sosialismin voitoksi'. Vuoden 1965 jälkeen se sai synonyymikseen enimmäkseen neutraalisti "kahden järjestelmän väliset suhteet". Sillä viitattiin suhteisiin, jotka perustuvat kapitalismin ja sosialismin yhtaikaiseen olemassaoloon, yhteistyöhön, yhteiseen maailmaan.

Käsite rauhanomainen rinnakkainolo tulee esille NKP:n päätöslauselmissa vuosina 1917-1980 126 kertaa. Neuvostoliiton poliittisessa keskustelussa rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä käytettiin lukumääräisesti eniten viisivuotiskautena 1975-1979. Käsitteen käyttö on kasvanut vuosi vuodelta. Ainoastaan viisivuotiskautena 1965-1969 sen käyttö määrä romahti. Aiheesta kirjoitetuista kirjoista ilmestyi lähes puolet vuosien 1956 ja 1962 välillä. Sanaliittoa rauhanomainen rinnakkainolo käytettiin puolueen dokumentaation indeksin mukaan ensimmäisen kerran 20. puoluekokouksessa vuonna 1956. Tuolloin Hrushtshevin antamassa keskuskomitean raportissa esiintyy ensimmäisen kerran syntaktinen sanaliitto rau.hanomainen rinnakkainolo, vbhyjt cjceotcndjdfybt.

Käsitteen kehityksessä on havaittavissa seuraavat vaiheet:

1925 -1961 Rauhanomainen rinnakkainolo edistää sosialismin, kommunismin tai

Neuvostoliiton auktoriteetin kasvua (82 %) tai kaupan edistämistä (8 %)

1963 -1972 Rauhanomaiselle rinnakkainoloIle etsittiin uutta sisältöä

(aseistariisunta, normaalit suhteet, vapaus, luokkataistelu, normalisointi)

1973 -1980 Rauhanomaisen rinnakkainolon merkitys yhteistyön, liennytyksen ja rauhan edistämisessä. Viittaaminen Neuvostoliiton etuihin rauhan säilyttämisessä jäi pois

Sanayhteys

1925 -1955 rauhallinen yhteiselämä, rauhallinen kilpailu

1956 -1974 eri yhteiskuntajärjestelmää olevien valtioiden välinen, leniniläinen rauhanomaisen rinnakkainolon periaate

1975 -1977 rauhanomaisen rinnakkainolon periaate

1978 -1980 vastakkaista järjestelmää edustavien valtioiden välinen rauhanomainen rinnakkainolo, leniniläinen periaate

Lauseyhteydessä korostettiin

43 % taistelua 41 % rauhaa

16 % molempia

44 % sosialismin voitto (ei ollenkaan 1974-75, vuonna 1961 eniten)

20 % yhteistyö (ei ollenkaan 60-luvulla, vain 1956-1959, 1975-1978) 20 % oman kehityksen edistäminen (ei ollenkaan 1961-73)

Puheyhteys

25 % ulkopolitiikka 11 % talous

10 % kommunististen puolueiden kokous 5 % ideologia

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä käytettiin eniten seuraavissa konkreettisissa yhteyksissä:

1. Puhuttaessa taloudellisista suhteista länsimaiden kanssa

2. Puhuttaessa Varsovan liiton kanssa imperialismin vastustamisesta ja demokratian puolustamisesta

3. Puhuttaessa Intian, Suomen ja muiden sitoutumattomien maiden politiikasta, sekaantumattomuudesta jne.

4. Puhuttaessa tasapuolisen kaupan kehityksestä. Saksan Liittotasavallan, Yhdysvaltojen ja Ranskan kanssa

 

6.3. Luokkataistelun käsite puolueasiakirjoissa

Luokkataistelu tarkoittaa Neuvostoliitossa ideologisesti "porvarillisen ja reformistisen ideologian vastustamista" ja "sosiaalisen tietoisuuden kehittämistä" (Filosofinen tietosanakirja 1983, s. 259). Se tarkoittaa sosialismin edistämistä demokratian keinoin. Luokkataistelun päämääränä on hyväksikäytön lopettaminen eli muutos yhdestä taloudellisesta järjestelmästä toiseen. Taloudellisessa keskustelussa sille annetaan merkitys oikeudenmukainen palkka, oikeudenmukainen työpäivä jne. Poliittisesti luokkataistelu tarkoittaa vallan jakamista niille, jotka tekevät työtä. Taistelun muodoista ei päätä yksittäinen ihminen, vaan sen luonne riippuu siitä, miten kehittynyt yhteiskunta on taloudellisesti ja sosiaalisesti (Kmitovski diss. 1986, s. 68).

Läntisiä tutkijoita on askarruttanut kysymys rauhanomaisen rinnakkainolon ja luokkataistelun suhteesta (Nygren 1984, s. 69). Myös Neuvostoliitossa rauhanomaisen rinnakkainolon ja luokkataistelun yhdistäminen on tuottanut ristiriitaisia kannanottoja. Filosofisessa kontekstissa rauhanomainen rinnakkainolo on nimenomaan luokkataistelun muoto. Dialektisen historian käsityksen mukaan se ei ole ristiriitainen rauhanomaisen rinnakkainolon kanssa. Sen sijaan neuvostoliittolaiset juristit painottavat, että rauhanomaiseen rinnakkainoloon ei liity luokkataistelua. Kansainvälisessä oikeudessa rauha ja luokkataistelu eivät sovi samaan yhteyteen. Juridisessa kielenkäytössä rauhanomaisella rinnakkainoloIla tarkoitetaan .tällöin toisen maan sisäisiin asioihin puuttumattomuutta. Kolesitsenko kirjoitti vuonna 1984 Leningradin yliopistossa väitöskirjan aiheesta Työtätekevän luokan taistelu valtiomonopolistisen kapitalismin aikana. Hänen mukaansa

"puuttuu yhä arviointi siitä, miten Marxin, Engelsin ja Leninin teoreettiset ajatukset luokkataistelun historiallisesta tehtävästä muovautuvat käytännössä valtiollisen monopolikapitalismin vallitessa" (diss.1984, s. 1).

Luokkataistelussa käytettävät menetelmät ja välineet ovat hänen mukaansa muuttuneet. Sen

sijaan luokkataistelun korkein päämäärä on yhä sama: porvarillisen poliittisen järjestelmän ; vastustaminen, kaikkien yhteiskunnallisten toimien "demokratisoiminen" ja työtätekevän luokan edustajien osallistuminen lakiasäätäviin toimikuntiin.

Kommunistisen puolueen asiakirjoissa on vuosilta 1917-1982 208 viittausta käsitteeseen luokkataistelu -siirtymävaihe kapitalismista sosialismiin. Näistä viittauksista vain neljä sijoittuu vuoden 1939 jälkeen. Käsitteenä se tarkoittaa kapitalististen voimien vastustamista oman maan konkreettisissa oloissa, Vuoden 1956 jälkeen sanaa luokkataistelu käytettiin enää puhuttaessa luokkien välisistä suhteista kapitalistisessa yhteiskunnassa. Luokkataistelusta puhuttiin myös toisen haku sanan yhteydessä, nimittäin luokkataistelu kapitalistisissa maissa.

Tässä tutkimuksessa on etsitty vastausta seuraaviin kysymyksiin: I Kuka (mikä) on luokkataistelun kohde, ketä vastaan taistellaan eli mikä on luokkavihollinen? Miten taistelua käydään?

 

6.3.1. Luokkataistelu -siirtymävaihe kapitalismista kommunismiin

NKP:n puolueasiakirjoista ei vuosilta 1917-1982 löydy määritelmää luokkataistelu lie. 11. puoluekokouksessa vuonna 1924 luokkataistelun todettiin olevan erilaista riippuen siitä, miten kussakin valtiossa on jaettu omaisuus ja kuka omistaa tuotantolaitokset

"Proletariaatti käy luokkataistelua sellaisessa valtiossa, missä maan, tehtaiden jne yksityisomistus on tunnustettu ja poliittinen valta on kapitalistisen luokan käsissä. Sen sijaan proletaarisessa valtiossa, missä ei tunnusteta maan eikä useimpien tuotantolaitosten yksityisomistusta ja poliittinen valta on proletariaatin käsissä, käydään taloudellista taistelua." (Ammattijärjestöjen asema NEP:in aikana 27.4.1922, Puolueasiakirjat 2/318)

Ainoastaan Buharinin keskuskomiteassa 16.4.1929 pitämässä puheessa selvennettiin käsitettä. Buharinin mukaan luokkataistelu on yhä välttämätön Neuvostoliiton sisällä, "koska on tehty virheitä ja aktivisteja on liian vähän" (yhdistetty täysistunto, Puolueasiakirjat 4/182). Syyt luokka taisteluun eivät hänen mielestään ole sosiaalisia eivätkä taloudellisia vaan henkilökohtaisia. Aktivistien kesken vallitsee erimielisyyksiä ennen kaikkea siitä, onko luokkataistelu kiristymässä. Buharinia moitittiin tässä kokouksessa siitä, ettei hän hyväksynyt teesiä luokkataistelun kiristymisestä eikä kapitalististen voimien vastustuksen voimistumisesta.

"Pikku porvarien mielestä luokkataistelu on vastenmielistä. He haluavat pärjätä ilman sitä, pyrkivät sovittelemaan ja tylsistyttämään teräviä kulmia. Tämä vastenmielisyys luokka taisteluun, pyrkimys lieventää, sovittaa ja tylsistää teräviä kulmia osoittaa unelmaa siitä, että selvittäisiin ilman luokka taistelua. Se on tunnusomaista kaikille oikeisto-opposition toimille (ryhmä Buharin). Siitä johtuu, että he eivät lainkaan ymmärrä luokkataistelun tärkeyttä ja aliarvioivat kulakkien vastarinnan. Se on anti-Leninistinen käsitys kulakkien "sulautumisesta" sosialismiin ja Leninin osuustoimintapolitiikan väärin ymmärtämistä." (4/333)

Leninin aikakaudella luokkataistelun kohteena pidettiin enimmäkseen äärioikeistoa ja menshevikkejä. Usein mainittiin myös byrokratia. Muuten puhuttiin vain yleisesti 'vastustavista ryhmistä'. Luokkataistelu tarkoitti 1920-luvulla enimmäkseen taloudellista taistelua. Puolueen asiakirjoissa se mainitaan yleisimmin samassa yhteydessä kun puhutaan taloudellisen toiminnan edistämisestä, esimerkiksi puoluekokouksen talous suunnitelmien ja 5-vuotissuunnitelmien yhteydessä (25%). Niissä puheissa, joissa yhdistettiin luokkataistelu ja taloudellinen toiminta, avainsanoja olivat osuustoiminta, sähköistäminen ja kastelu.

250

280

Keskuskomitean mukaan marxilaisen vallankumousopin perusteella oli kehitetty seuraavia - yhteiskunnallisen muutoksen prosesseja: teollistaminen, kansantalouden kollektivisointi, kulttuurivallankumous ja neuvostoliittolainen demokratia sekä kansallisen ongelman ratkaisu.

Sosialistisesta vallankumouksesta pidettiin vuonna 1967 55 sivun mittainen puhe. Se on puolueasiakirjojen mukaan pisin puhe, joka on koskaan pidetty mistään aiheesta. Vaikka näitä vallankumouksen muistojuhlissa pidettyjä puheita esitellään vallankumouksellisen teorian ja käytännön opillisena perustana, niistä on kuitenkin varsin vähän hyötyä käsitteen merkitystä analysoitaessa. Käsite vallankumous esiintyi tässä puheessa yleisenä fraasina seuraavanlaisissa sanayhteyksissä:

"Lokakuun vallankumouksen historiallinen opetus",

"juhlimme suuren Lokakuun vallankumouksen 50-vuotista taivalta",

"muistamme sosialistisen vallankumouksen sankareita"

"Leninin johdolla työläiset voittivat sosialistisessa vallankumouksessa",

"sosialistinen vallankumous poisti kapitalismin aiheuttamat vastakkaisuudet",

"puolue loi tieteellisen ohjelman demokraattiselle ja sosialistiselle vallankumoukselle".

Vallankumouksen 50- ja 60-vuosijuhlien lisäksi vallankumouksesta ei juuri puhuttu 2. maailmansodan jälkeen, korkeintaan Kuuban ja Unkarin tapahtumien yhteydessä:

"Kuuban saavutukset ovat innoitus monille valtiolle, jotka vapautuvat kolonialismista. Vallankumous lopettaa imperialismin sortotoimet, turvaa oikeuden työhön, avaa koulujen ja yliopistojen ovet työläisille, hyväksyy naisten ansiotyön, antaa jokaiselle työläiselle luottamuksen tulevaisuuteen." (1977)

Vuosina 1917-1982 käsitteeseen sosialistinen vallankumous on NKP:n asiakirjojen indeksissä 208 viitettä. Vallankumouksesta puhuttiin erityisen runsaasti vuosina 1917, 1967 ja 1977. Näille vallankumouksen merkkivuosille sijoittuu 70% viitteistä seuraavasti:

25 % lokakuun 1917 vallankumouksen yhteydessä

35 % vuoden 1967 50-vuotismuistojuhlan valmisteluihin ja tiedonantoon

10 % vuoden 1977 60-vuotismuistojuhlan valmisteluihin ja tiedonantoon :

Kommunistisen puolueen asiakirjoissa sosialistinen vallankumous saa seuraavanlaisen asiasisällön:

30 % vallankumouksen edellytyksiä ovat Neuvostoliiton esimerkki, vahvistuminen ja yhtenäisyys (ei enää vuoden 1957 jälkeen)

30 % vallankumous tarkoittaa liittoa talonpoikien kanssa, sisäistä demokratiaa, yhteiskunnallista omaisuutta, hyväksikäytön loppumista, proletariaatin diktatuuria, parlamenttia, tiedettä (Leninin muistopäivinä 196D-Iuvulla)

20 % Leninin kehittämä oppi,

10 % ihmiskunnan korkeampi kehitys.

NKP:n asiakirjoissa vallankumoukselle annetaan enimmäkseen epäideologinen merkitys. Se tarkoitti menetelmää, jolla akuutti nälänhätä voidaan poistaa. Tämä vähemmän syvällinen syy on viime vuosikymmenistä lähtien myönnetty julkisessakin keskustelussa:

"Lokakuun vallankumousta ei voi erottaa leivästä. Työläisille vallankumous merkitsi leipää sanan kaikista suorimmassa merkityksessä." (Lobanov, maatalousakatemian johtaja, Literaturnaja Gazeta 23.2.77) .

6.6.2. Maailman vallankumouksellisen prosessin käsite

Maailman vallankumouksellinen prosessi käsitteenä on huomattavasti epämääräisempi ja yleisempi kuin käsite sosialistinen vallankumous. Siihen viitattiin ensimmäisen kerran kommunistisen puolueen 9. kokouksessa keväällä 1920. Sen mukaan työläisten ja talonpoikien voitto Neuvosto-Venäjällä antoi 'sysäyksen maailman sosialistiselle vallankumoukselle'. Se oli esimerkki kaikkien maiden työläisille siitä, miten ihmisille annetaan oikeudet, ja miten työläisten täydellinen vapauttaminen alistuksesta ja hyväksikäytöstä voi tapahtua. Proletaarisen vallankumouksen uskottiin olevan lähellä kaikissa muissakin maissa ja siksi pidettiin luonnollisena, että 'imperialistiset hallitukset taistelevat yhä voimakkaammin työläisiä ja Neuvostoliittoa vastaan'.

12 puoluekokouksessa syksyllä 1922 tuotiin esille vallankumouksen menestyksen riippuvuus muun maailman tapahtumista: "Aina on muistettava kansainväliset asiat". Idän ja lännen välisten suhteiden sanotaan vaikuttavan yhtä paljon kuin Neuvostoliiton sisäisten tapahtumien siihen, miten nopeasti Neuvostoliitto pystyy poistamaan "talonpoikaisen talousmuodon" (4.8.1922, 2/32)

Vuoden 1925 puoluekokouksessa arvioitiin vallankumouksen edistymistä maailmanlaajuisesti perusteellisemmin kuin aikaisemmin. Vallankumouksellisen taistelun arveltiin kestävän monia -: vuosia siksi, että porvaristo tekee koko ajan vasta vallankumouksia. Koko maailmassa nähtiin kuitenkin vallitsevan vallankumouksellinen tilanne, mikä tuli esille seuraavissa tapahtumissa: taloudelliset vastakkaisuudet eivät ratkenneet maailmansodassa, imperialismi on uuden maailmansodan kynnyksellä, Aasiassa on objektiivinen vallankumouksellinen tilanne Neuvostoliiton olemassaolo edistää vallankumouspyrkimyksiä. (27.4.1925,3/209)

Tällöin uskottiin, että vuonna 1925 Ison-Britannian vallankumous olisi siirtomaiden tapahtumien vuoksi lähellä ja pohdittiin, mikä taktiikka olisi paras -tulisiko Neuvostoliiton olla yhteistyössä Englannin ammattiliittojen kanssa vai ei. Avoimesti myönnettiin kuitenkin, että vallankumouksellinen tilanne on hidastumassa eikä edes vallankumouksellinen tilanne johda kaikkialla vallankumoukseen, kuten Saksan esimerkki oli osoittanut. Saksassa kärjistynyt tilanne johti porvarilliseen vallankumoukseen: vuonna 1918 (3/208).

Kommunistisen puolueen kokouksissa alettiin yhä enemmän painottaa Neuvostoliiton omia sisäisiä asioita, erityisesti 'sosialistisen talouden' kehittämistä:

"Vallankumouksemme on nähtävä alun alkuna. Yksi ma~ vaikuttaa muihin maihin. Meidän on työskenneltävä kotimaassa ja koko ajan tuettava vallankumouksia kaikkialla." (14. puoluekokous 27.4.1925, Puolueasiakirjat 3/211)

Rauhan ohjelma nostettiin keskeiseksi ulkopolitiikan tavoitteeksi puoluekokouksessa joulukuussa 1925. Se tarkoitti kuitenkin vain sitä, että tulisi antaa yhä enemmän tukea puna-armeijalle. Maailmanvallankumouksen edistämisessä liittolaisina pidettiin 'lännen proletariaattia' ja 'alistettuja kansoja'. Heinäkuussa 1927 puoluekokous piti sotaa epätodennäköisenä, koska "imperialistit ensinnäkin ymmärtävät, että sota Neuvostoliittoa vastaan synnyttää kansainvälisen vallankumouksen" ja toiseksi "imperialistiset valtiot eivät kestäisi sotaa samanaikaisesti sekä Kiinaa että siirtomaita vastaan" (Puolueasiakirjat 4/13).

Sanaliittoa vallankumouksellinen prosessi käytettiin ensimmäisen kerran 15. puoluekokouksessa joulukuussa 1927 keskusteltaessa kansantaloudesta. Lokakuun vallankumouksen sanottiin olevan osa kansainvälistä vallankumouksellista prosessia, joka kiihtyy kapitalististen maiden ristiriitaisuuksien kasvaessa. Ison-Britannian lisäksi kiristymistä oli puoluekokouksen mukaan havaittavissa Kiinassa ja Indonesiassa. Tässä puoluekokouksessa on ensimmäistä kertaa havaittavissa eufemistista kielenkäyttöä, kielestä oli tullut korusanaista:

"Keskuskomitean oikea politiikka on turvannut työläisille Neuvostoliiton kansainvälisen aseman vahvistumisen, maamme nousun kansainvälisen rauhan tekijäksi sekä Neuvostoliiton merkityksen maailman vallankumouksellisessa liikkeessä". (4/13)

Kun vallankumouksista ei muutamaan vuoteen ollut tietoakaan, keskuskomitea syytti kokouksessaan keväällä 1929 kehityksestä sosiaalidemokratiaa, joka "pyrkii stabilisoimaan kapitalismin" ja "revisioi sen", Sosiaalidemokraatit eivät keskuskomitean mukaan edes pyri mobilisoimaan työläisiä. Ajanjaksole sanottiin kuitenkin olevan yhä tunnusomaista kapitalismin kriisi, sota ja maailman proletaarinen vallankumous (4/181).

Tämän jälkeen seurasi yli 30 vuoden tauko keskusteluissa maailman vallankumouksellisesta prosessista. Vain kerran vuosien 1930-1960 välillä, keskuskomitean kokouksessa kesällä 1949 esiteltiin poliittisen ja tieteellisen työn parannusta pohdittaessa, että tarvitaan lisää luentoja ulkopolitiikasta, "siis maailman vallankumouksen prosessin kehittymisestä" (keskuskomitea - 26.6.1949,6/283).

Kun maailmanvallankumous tuli jälleen ajankohtaiseksi puheenaiheeksi vuonna 1961, siihen liitettiin siirtomaiden vapautuminen ja kansalliset vapautusliikkeet. Niiden katsottiin edistävän maailmanlaajuista kehitystä. Neuvostoliiton historiassa maailmanvallankumouksellinen prosessi sai laajimman huomion NKP:n uudistetussa ohjelmassa vuonna 1961. Vuoden 1961 ohjelman esipuheessa julistettiin uuden ajan alkaneen ihmiskunnan historiassa: kapitalismi muuttuu kommunismiksi ja vallankumouksellinen liike leviää koko maailmassa. Maailman sosialistinen järjestelmä oli syntynyt ja sosialististen vallankumousten sanottiin voittavan imperialisteja monissa maissa. Imperialistit muodostavat liittoja ja perustavat tukikohtia. Siksi sosialististen maiden, vallankumouksellisen työväen ja kansallisten vapautusliikkeiden on yhdessä taisteltava monopoleja, finanssijohtajia ja feodaalisia oloja vastaan, "laajan demokratian puolesta". Ohjelman mukaan

"Yhtenäisen maailman vallankumouksellisen prosessin muodostavat sosialistinen vallankumous, kansallinen imperialismin vastainen vallankumous, kansallinen demokraattinen vallankumous, laaja talonpoikien liike, kansallisten ryhmien taistelu fasisteja ja muita tyranni hallituksia vastaan ja yleinen demokraattinen liike kansallista alistamista vastaan." (Puolueasiakirjat 8/224)

Kaikkien näiden liikkeiden tarkoituksena on tuhota kapitalismi. Päävihollisen~ ovat revisionismi ja opportunismi. Ohjelmassa painotetaan sitä, että sosialistisen vallankumouksen yleinen lainmukaisuus ja sen lisäksi jokaisen maan historia ja perinteet saavat aikaan erilaisia vallankumouksellisia prosesseja. Mutta kuitenkin aina kommunistinen puolue on 'maailman vallankumouksellisen liikkeen etujoukko', jonka tehtävänä on kehittää marxismi-leninismiä ja toteuttaa sitä käytännössä. Kansainvälisen kommunistisen liikkeen yhtenäisyys on tärkeä.

Seuraavassa puoluekokouksessa keväällä 1966 kerrottiin lyhyesti, että sosialismi, työläisten liikkeet ja kansalliset vapautusliikkeet ovat kasvaneet ja että imperialismi on yhä suuremmassa kriisissä. Neuvostoliiton on vahvistuttava:

"NKP tukee maailman vallankumouksellista prosessia, kansojen taistelua imperialismia vastaan, taistelee rauhan, kansallisen riippumattomuuden, demokratian ja sosialismin puolesta rakentamalla kommunismia Neuvostoliitossa ja kehittämällä yhteiskuntaa". (9/98)

 

6.7. Rauhanomaisen rinnakkainolon sanakentän merkityksen muuntuminen

Tässä luvussa on tutkittu rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen merkitystä NKP:n asiakirjoissa. Mikä on rauhanomaisen rinnakkainolon tavoite ja millä keinoilla siihen on pyritty? Mitä merkitystä on painotettu eri vuosikymmeninä? Koska teoreettista keskustelua puolueasiakirjoissa ei käyty, tutkittiin, pohdittiinko käytännön tapahtumia vai vallitsiko asiakirjoissa niin kutsuttu tyhjiöpuhe tai manipulaatio? Voiko sanojen takaa löytää yhtenäisen idean? Semanttisen merkitysopin mukaan käsitteille muodostuu merkitys käytössä. Sen sijaan neuvostomarxilaisessa indoktrinaatiossa pyritään opettamaan käsitteille tietty merkitys. Tätä tarkoitusta varten Neuvostoliitossa julkaistiin lukuisia tieto sanakirjoja. Vastaako merkitys tietosanakirjojen määritelmää? Onko jokaisella käsitteellä kiinteä merkitys? Kannattiko kansalaisten luottaa siihen, että vaikka he eivät merkitystä aluksi ymmärtäisikään, selviäisi tiedon karttuessa vähitellen selvinnyt käsitteiden oikea merkitys?

Rauhanomainen rinnakkainolo on mitä tyypillisin iskusana yleisessä poliittisessa kirjallisuudessa. Tällöin iskusanalla tarkoitetaan monimutkaisen asian ilmaisemista tunteeseen vetoavilla sanoilla. Ongelma rauhanomaisen rinnakkainolon suhteen on, että se määritellään muilla isku sanoilla kuten rauha, luottamus, molemminpuolinen etu, joilla myös on erilainen merkitys idässä ja lännessä. Siksi sanakenttää rakennettaessa rauhanomainen rinnakkainolo onkin yhdistetty Neuvostoliiton omaan tapaan määritellä tämän käsitteen kotipaikka. Tällöin sen erityinen sisältö menetelmä kommunismiin siirtymiseksi tulee myös määritellyksi.

NKP:n asiakirjat ovat tärkein lähdeaineisto kaikissa rauhanomaista rinnakkainoloa käsittelevissä neuvostoliittolaisissa väitöskirjoissa. NKP:n semanttisessa kentässä käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo on tarkasteltava osana kommunismin laajentamista kehityksen siinä vaiheessa, kun on vielä olemassa 'tuhoon tuomittuja vanhoja kapitalistisia valtioita'. Käytettävissä oleva aineisto osoittautui jo vuoden 1928 jälkeen monotoniseksi ja lauserakenteet stabiileiksi. Erityisesti vuoden 1961 jälkeen sanoja ei enää määritelty, kontekstit olivat yhtenäisiä eikä uusia tarkentavia määreitä enää tullut.

Indeksin perusteella etsityissä lause- ja puheyhteyksissä rauhanomainen rinnakkainolo sai yhtä usein NKP:n ohjelman mukaisen määritelmän kuin nationalistisen määritelmän. NKP:n ohjelman mukainen määritelmä tarkoitti anti-imperialismia, leniniläistä vallankumousta, kommunismin voittamista, sosialistisen leirin mahtia, työväen edistystä, monopolien vastustusta, vapautustaistelua. Nationalistinen määritelmä tarkoitti liennytystä, sopimusta Yhdysvaltojen kanssa, sekaantumattomuutta, aseriisuntaa, yhteistyötä, yleistä rauhaa, taloudellista pitkäjänteistä yhteistyötä, realismia, keskusteluja, maailmansodan estämistä, ystävällisiä suhteita.

Kun rauhanomaiseen rinnakkainoloon viitattiin ensimmäisen kerran (1925), pidettiin rauhan takaamista tärkeänä siksi, että oma maa pääsisi kehittymään. Ulkopolitiikassa tarvittiin 'hengähdystauko', 'vaikka järjestelmien välinen vastakkaisuus kasvaakin'. Vuonna 1952 rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä puhuttiin vain rauhanomaisesti kehittyvästä taloudesta ja kulttuurista. Vuonna 1956 rauhanomaisen rinnakkainolon sanottiinkin yllättäen perustuvan Bandung-konferenssiin ja kuin tästä osoitukseksi kesällä 1957 johtoryhmästä erotettiin ne, jotka eivät olleet ymmärtäneet, että "kommunismin puolesta on toteutettava rauhanomaisen rinnakkainolon politiikkaa ja kansojen ystävyyttä". Mutta jo vuonna 1959 tämän juridisen määritelmän ohella alettiin puhua leniniläisestä rauhanomaisen rinnakkainolon politiikasta. Käsitettä ei määritelty. Mutta 21. puoluekokouksessa hyvien taloussuhteiden katsottiin olevan takeena siitä, että "leniniläinen periaate rauhasta ja turvallisuudesta" toteutuu. Vuonna 1967 käsitteeseen liitettiin ideologinen taistelu. Rauhanomainen rinnakkainolo oli "anti- imperialististen voimien yhtenäisyyttä taantumusta ja sotaa vastaan".

Keskuskomitean kokouksissa kymmenvuotiskautena 1963-1972 tarkoitti rauhanomainen rinnakkainolo yhtä usein pyrkimystä kohottaa Neuvostoliiton valtiollista asemaa kuin strategiaa sosialismin voitoksi eli se sai sekä NKP:n ohjelman mukaisen että Genovan määritelmän. Kolmannen maailman valtiot liitettiin rauhanomaisesta rinnakkainolosta käytävään keskusteluun 1960-luvun lopulla. Keskuskomitean kokouksessa vuonna 1967 julkistettiin rauhanomaisen rinnakkainolon tehtäväksi jopa itsenäisyydestä taistelevien valtioiden auttaminen. Kommunististen ja työväenpuolueiden kokouksissa vuonna 1966 ja vuonna 1969 annettiin rauhanomaiselle rinnakkainoloIle merkitys "kommunistisen liikkeen ja Neuvostoliiton aseman vahvistaminen". Esille nousi rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä myös pelko ydinsodasta. Sosialististen maiden yhteisessä julkilausumassa kesällä 1973 puhuttiin jopa leniniläisestä ulkopolitiikasta eri kohdassa kuin rauhanomaisesta rinnakkainolosta.

Vuonna 1973 muuttui rauhanomaisen rinnakkainolon käyttötapa takaisin juridisen määritelmän suuntaan. Sen yhteydessä käytettiin useimmiten sanoja rauha, demokratia ja aseistariisunta. : Enää ei puhuttu Leninin perinnöstä ja vastakkaisista järjestelmistä vaan 'toisesta yhteiskuntajärjestelmästä'. Rauhanomaisen rinnakkainolon synonyymiksi alkoi nousta molemmille puolille edullinen yhteistyö. Vuoden 1975 alkupuolella Euroopan turvallisuuskonferenssin aikoihin siihen liitettiin yleisimmin sanat yhteistyö ja rauha. Koko ETYKiin kuuluva sanasto siirrettiin rauhanomaisen rinnakkainolon yhteyteen. Ideologisesta taistelusta rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä ei enää puhuttu. Vuoden 1976 puoluekokouksessa se sai enää yhdessä yhteydessä 20:stä taloudellisen merkityksen 'politiikan materiaalinen perusta'. Vuoden 1978 aikana varsinainen sanaliitto rauhanomainen rinnakkainolo alkoi jäädä pois käytöstä. Sen sijaan käytettiin sanoja luottamus, aseidenriisunta, yhteistyö, - rauha, sopimukset, taloussuhteet.

Kaiken kaikkiaan käsitteen käyttö kasvoi vuosi vuodelta. Ainoastaan viisivuotiskautena 1965- 1969 sen käyttömäärä romahti. Vuosina 1925-1961 rauhanomaisen rinnakkainolon päämäärä oli edistää sosialismin, kommunismin tai Neuvostoliiton auktoriteetin kasvua tai kauppaa. Vuosina 1963-1972 rauhanomaiselle rinnakkainololle etsittiin selvästi uutta sisältöä ja sen päämäärä oli aseistariisunta, normaalit suhteet ja vapaus yleensä. Vuosina \973-1980 rauhanomaisen rinnakkainolon päämäärä alkoi hämärtyä. Se tarkoitti yhteistyötä, liennytystä ja rauhan edistämistä.

Vuoteen 1939 ja aina Stalinin kuolemaan saakka vuonna 1953 rauhanomaisen rinnakkainolon määritelmään soveltui Genovan määritelmä. Se oli luokkataistelun aikaa, jolloin Neuvostoliitossa uskottiin vankasti kapitalistisen järjestelmän muuttuvan sosialistiseksi ja sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän edustavan korkeampaa tuotantomuotoa. Rauhanomaisen rinnakkainolon päämääränä pidettiin Neuvostoliiton talouden kasvua. Keinoina tulivat esille kulakkien, porvarien, byrokratian ja imperialismin hävittäminen. Vuosina 1955-1959 elettiin taloudellisen kilpailun aikaa ja rauhanomaisen rinnakkainolon päämäärä oli osoittaa sosialistisen talouden paremmuus ohittamalla Yhdysvaltojen tuotanto. Jo tuolloin yleisimpänä keinona pidettiin tekniikan ja tieteen kehittämistä. 1960-luvulla alettiin kehittää epämääräistä ajatusta maailman vallankumouksellisesta prosessista. Erityisesti yhteistoiminnan sosialististen maiden kanssa odotettiin nostavan tuotantoa ja arvovaltaa. 1970-luvulla rauhanomaisen rinnakkainolon päämääränä pidettiin kommunistisen maailmankuvan osoittamista ja alettiin puhua ideologisesta kilpailusta. Päämääräksi mainittiin enää harvoin omistusjärjestelmien muuttaminen, paremmuuden osoittaminen tai kommunistinen yhteiskunta. 1970-luvulla tavoitteena oli 'rauha ja vapaus'. Yleisimpiä keinoja tämän päämäärän saavuttamiseksi olivat ideologisen taistelun nimissä 'kasvatus ja koulutus'.

Maailmanpoliittisiin tapahtumiin verrattaessa näyttäisi ilmeiseltä, että toinen maailmansota : ja avaruustutkimuksessa koetut edistysaskeleet valoivat 1950-luvulla uskoa siihen, että neuvostojärjestelmä voittaa esimerkin voimalla. Kuuban ohjuslähetysten yhteydessä haluttiin vielä viimeisen kerran valaa uskoa sosialismin leviämiseen. Kuubassa koetun tappion jälkeen ja kun samalla taloudellinen takapajuisuus alkoi olla ilmiselvä, ei haluttu erityisesti yhteistyötä lännen kanssa, mutta ei myöskään ylistetty Neuvostoliiton valtiollista mahtia. Yhteistyöhön oltiin halukkaimpia viitisen vuotta ennen Kuuban selkkausta ja muutama vuosi ETYKin jälkeen. Vuoteen 1973 saakka Neuvostoliiton omat kansalliset päämäärät jäivät puheista pois ja näinä Brezhnevin alkuaikoina ja Tsekkoslovakian tapahtumien yhteydessä nk. ideologiset asiat olivat rauhanomaisen rinnakkainolon päämäärinä. Puhe kävi hyvin abstraktiseksi. ETYKin aikoihin pidettiin keskustelua Neuvostoliiton kommunistisista tai maailman vallankumouksellisista päämääristä kaikkein pienimmällä.

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä käytettiin eniten puhuttaessa taloudellisista suhteista länsimaiden kanssa, Varsovan liiton kanssa imperialismin vastustamisesta ja demokratian puolustamisesta, Intian, Suomen ja muiden sitoutumattomien maiden politiikasta, sekaantumattomuudesta jne sekä tasapuolisen kaupan kehityksestä Saksan Liittotasavallan, Yhdysvaltojen ja Ranskan kanssa. .

Luokkataistelu sai Neuvostoliitossa useita merkityksiä. Käsitteenä luokkataistelu tarkoitti kapitalististen voimien vastustamista. Pääjaotteluna toimivat siirtymävaihe kapitalismista sosialismiin, jota käytettiin ennen vuotta 1939 ja luokkataistelu kapitalististen maiden sisällä toisen maailmansodan jälkeen. Ketä vastaan on eri vuosikymmeninä taisteltu eli mikä on ollut luokka vihollinen? Miten taistelua on käyty? Leninin aikana luokkataistelun kohteena olivat enimmäkseen menshevikit ja äärioikeiston ryhmät sekä byrokratia. Luokkataistelun menetelmiä olivat puoluevallan lisääminen, ammattijärjestöjen toiminta ja osuustoiminta.

Stalinin aikana luokkataistelun päämäärä oli kulakkien vastustaminen, kollektivisointi sekä valvonta ja kontrolli. Se tarkoitti myös byrokratian vastustamista ja itsekritiikkiä sekä hitauden, kurjuuden, sivistymättömyyden ja osaamattomuuden poistamista. Stalin oli. vielä vuonna 1929 puhunut luokkataistelun yhteydessä säyseästi "muiden ryhmien kieltämisestä". Vuosien varrella sanonta kärjistyi muotoon "riistäjäluokkien poistaminen". Lopulta hän alkoi puhua "kauppiaiden, kapitalistien ja kulakkien likvidoinnista". 18. puoluekokouksessa maaliskuussa 1939 oli sanamuoto muuttunut muotoon "turmeltuneiden puoluejäsenten massapuhdistus". Kansainvälisesti tarkastellen luokataistelu sai merkityksen imperialistien, kapitalistien, ja myös sosialidemokratian vastustaminen työväestön yhtenäisellä taistelulla.

Luokkataistelua korvaamaan nousi käsite kahden järjestelmän välinen taloudellinen kilpailu vuonna 1956. Hrushtshev käytti sanaa taloudellinen kilpailu vastaavassa tilanteessa kuin Lenin ja Stalin olivat käyttäneet sanaa luokkataistelu.

Ensimmäisen kerran puhuttiin kapitalistisissa maissa käytävästä luokkataistelusta keväällä 1919. Työläisten tyytymättömyys kasvaa ristiriitojen lisääntyessä. Kapitalistiset tuotantosuhteet voitaisiinkin muuttaa kommunisti siksi, koska tekniikka, tuotantovälineet ja työprosessi ovat kehittyneet. Kesällä 1930 suunta muuttui samoin kuin 1960-luvulla talouden kehityksen pysähdyttyä: alettiin puhua taloudellisen taistelun kehittämisestä poliittiseksi taisteluksi. Luokkataistelun pää kohteita olivat "fasisti seksi muuttunut porvarillinen valtiokoneisto", "sosiaalidemokraattinen ja reformistinen ammattiliittobyrokratia ja oikeisto- opportunismi".

Vuonna 1961 finanssikapitalismia syytettiin: siitä, että se estää työväestön järjestäytymisen. Luokkataistelun tärkeimmäksi muodoksi nousi samoin kuin rauhanomaisen rinnakkainolonkin tärkeimmäksi muodoksi 'ideologinen taistelu marxismi-leninismin aatteiden puolesta'. Taistelua sanottiin käytävän 'imperialismia' vastaan. Selonteossa vuodelta 1967 luokkataistelu määriteltiin taisteluksi 'ihmisen ja ihmiskunnan vapauden ja edistyminen puolesta'. Vuonna 1976 luokkataistelusta puhuttiin enää siirtomaiden vapautumisen yhteydessä.

Ensimmäisen kerran tulivat esille käsitteet ideologinen taistelu ja taistelu kapitalismin ja sosialismin välillä vasta vuonna 1956. Se on "laajan kansankerroksen taistelu elämäänsä koskevista oikeuksista ja eduista". Vuonna 1959 pidettiin ideologisessa taistelussa tärkeimpänä kommunistista kasvatusta ja kommunistista suhdetta työhön, neuvostopatriotismin kehittämistä ja kapitalismin jäänteiden kitkemistä. Ideologisessa taistelussa vastustettiin revisionismia, dogmatismia ja lohkoutumista. Sen tarkoitus oli uuden ihmisen ja Neuvostoliiton patriotismin kasvattaminen ja yhteiskunnallisen hädän kunnioittaminen keinona tuotannon nostamiseksi. Keskuskomitea käsitteli kokouksessaan 26.6.1969 ideologista taistelua ja antoi julkilausuman: "Me vastustamme porvarillista ideologiaa, voimapolitiikkaa, kolonialismia, antikommunismia, fasismia ja rasismia". Vuonna 1976 kerrottiin. että "tieteellis-teknisen vallankumouksen edistyessä ideologinen taistelu monimutkaistuu". Vuonna 1978 alettiin vaatia yhä enemmän "nykyaikaista tietoa kommunismin rakentamiseksi". Teorian ja käytännön yhteensovittamista vaadittiin kesällä 1976 Teorialla on oltava "kiinteä yhteys kommunismin käytännön rakentamiseen ja puolueen kansainväliseen toimintaan". 1980-luvulla antikommunismi ja maoismi nousivat vastustuksen kohteiksi. Lehdistön ja television uskottiin toimivan ideologisen taistelun pääkanavina. Myös tieteellisten ja teknisten sekä taloudellisten ja kulttuurisuhteiden kehittyminen vaikuttaa ideologisen taistelun etenemiseen.

Ideologisen taistelun muotoja olivat kommunistisen kasvatuksen kehittäminen, : puoluepropaganda, marxismi-Ieninismi, sosialistinen tietoisuus sekä reformismin ja opportunismin, kapitalistisen aatteiden pienporvarillisen psykologian, ideologian ja propagandan vastustaminen sekä tekemällä tunnetuksi Leninin aatteita ja totuutta sosialismista. Vain harvoin se saa merkityksen omien etujen kaunistelu: kommunistinen kasvatus (eniten vuonna 1967), kapitalismin kritiikki (eniten vuonna 1976) ja sosialismin edut (eniten vuonna 1956).

Entä sitten taloudellisen kilpailun merkitys? Leninin mukaan kapitalististen maiden luonteeseen kuuluu "ääretön halu ja ääretön tarve" käydä kauppaa Venäjän kanssa. Lenin piti myös itsestään selvänä, että "ilman maailmanlaajuisia suhteita neuvostovaltio ei voi olla olemassa". Lenin antoi useita haastatteluja rauhanomaisen rinnakkainolon hengessä amerikkalaisille - lehtimiehille. Niissäkin käsiteltiin enimmäkseen tarvetta luoda uusia kauppasuhteita maiden I välille. "Nälkäinen työläinen on avuton vallankumouksemme vastustajien ja porvarillisen mainonnan edessä". Neuvostoliiton vaikutus kansainväliseen vallankumoukseen näkyisi talouspolitiikassa. Siksi taloudellinen kehitys sai suuren merkityksen.

Jo tuolloin varoitettiin, että taloudellinen kehitys aiheuttaa maassa työväen ja maanviljelijöiden välille ristiriitoja. Stalinin aikana näistä vaikeuksista ei puhuttu talouden yhteydessä, päinvastoin. Talouspuheissa korostettiin, miten suurissa vaikeuksissa "mädäntyvä imperialistinen maailma" on ja miten hyvin Neuvostoliitto on edistynyt (1925). Vuodesta 1928 lähtien suurin huolenaihe oli tuotannon alhainen tekninen taso ja takapajuisuus: "Kapitalistiset maat on ylitettävä teknis-taloudellisesti" (1928). Jopa siemenviljan kasvatukseen haluttiin antaa urakoita ulkomaisille yrittäjille. Vaikeuksien syynä pidettiin yksittäisiä maanviljelijöitä, jotka ovat pirstoutuneet miljooniksi yksittäisiksi tiloiksi” sekä takapajuisuutta. Niistä selvittäisiin "kollektivoinnin ja traktoriasemien" avulla. Vuonna 1939 syytettiin teollisuusministeriötä siitä, että se käyttää huonosti hyväkseen tieteellisten laitosten apua ratkaistessaan tieteellis-teknisiä ongelmia.

NKP:n historian aikana taloudelliset kysymykset olivat eniten esillä vuonna 1959. Mutta tällöin ei suinkaan pohdittu, miten tuotanto saataisiin paranemaan, vaan kokouksessa keskityttiin ylistämään Neuvostoliiton taloudellista mahtia. Syksystä 1961 lähtien myönnettiin, että kapitalistista tuotantoa ei ylitetä "muutamassa vuodessa". Siihen tarvitaan 20 vuotta. Leninin muistopuheiden yhteydessä vuonna 1966 luvattiin viimeisen kerran, että Neuvostoliitto ylittäisi määrätyn ajan kuluessa kapitalistiset maat. Neuvostoliiton tiedeakatemian 250-vuotisjuhlissa syksyllä 1973 todettiin, että tieteellis-tekninen vallankumous on tärkein kahden järjestelmän välisen taistelun areena.

Hrushtshev perusteli kantaansa taloudellisten suhteiden kehittämiseen vaatimattomin ideologisin sanakääntein: ne jotka ajattelevat kauppaa eivät ajattele sotaa. Brezhnev selitti: : "Mitä laajempia ovat taloudelliset suhteemme, sitä suurempi luottamus, mitä moninaisempia poliittiset suhteemme, sitä helpompaa on löytää yhteinen kieli myös kansainvälisiin ongelmiin".

Sosialistinen vallankumous määritellään neuvostoliittolaisissa tieto sana kirjoissa valtiovallan antamiseksi niille, jotka tekevät työtä. Vallankumouksen seurauksena valtion vanhat instituutiot muutetaan ja toisten ihmisten hyväksikäyttö loppuu. Valta ja kumous eivät missään muussa kuin suomen kielessä kuulu revoluutio-käsitteeseen. Vain kommunismin teoriaa käsittelevissä teksteissä käsite revoluutio määritellään sanoilla vallan kumoaminen. Tällöin tarkoitetaan, että nimenomaan työtä tekevät ihmiset kumoavat niiden valtamonopolin, jotka eivät tee työtä tai hyötyvät kohtuuttomasti työläisten tuottamasta lisäarvosta. Kommunistisen vallankumouksen - peruskysymys on vallanjako. Tästäkö syystä suomen kielessä revoluutio on määritelty sanalla vallankumous?

Leninin mukaan vallankumouksen menetelmät muuttuvat aikojen ja asioiden muuttuessa, mutta itse taistelun syy, luokkasisältö, ei muutu. Valtiollisen vallan saavuttaminen muuttaa taistelun välineitä. Vuoteen 1956 saakka Neuvostoliitossa pidettiin vallankumouksen muotona aseellista selkkausta. 20. NKP:n puoluekokouksessa sodat kapitalististen ja sosialististen valtioiden välillä julistettiin ei-toivotuksi vallankumouksen edistämismuodoksi. Rauhanomaisesta rinnakkainolosta tehtiin atomiaikakauden ajan vallankumousmuoto. Uskottiin, että jos Neuvostoliitto tekee parhaansa omassa maassa, "esimerkiksi tuottaa halpaa vehnää talonpojille", se edistää parhaiten vallankumousta muualla. Rauhanomaisen rinnakkainolon ei uskottu yksin ratkaisevan vallankumousta, mutta yhdistettynä Neuvostoliiton valtiolliseen vahvuuteen, sillä olisi tarvittava voima muutoksen aikaansaamiseksi.

Vallankumouksesta puhuttiin erityisen runsaasti vuosina 1917, 1967 ja 1977. Näille vallankumouksen merkkivuosille sijoittuu yli kolmannes puheista kuitenkin niin, että vuonna 1967 vallankumouksesta puhuttiin yli kolme kertaa enemmän kuin vuonna 1977.

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen asiakirjoissa vallankumoukselle annetaan enimmäkseen epäideologinen merkitys. Se tarkoitti menetelmää, jolla akuutti nälänhätä voidaan poistaa. Tämä on myönnetty myös julkisuudessa vuonna 1977: "Lokakuun vallankumousta ei voi erottaa leivästä. Työläisille vallankumous merkitsi leipää sanan kaikista suorimmassa merkityksessä." Vuonna 1967 kerrottiin, että marxilaisen vallankumousopin perusteella oli kehitetty sellaisia yhteiskunnallisia muutoksia kuin teollistaminen, kansantalouden kollektivisointi, kulttuurivallankumous ja neuvostoliittolainen demokratia sekä kansallisen ongelman ratkaisu. Vaikka vallankumouksen muistojuhlissa pidettyjä puheita esitellään vallankumouksellisen teorian ja käytännön opillisena perustana, niistä on kuitenkin varsin vähän hyötyä käsitteen merkitystä analasoitaessa. Käsite vallankumous esiintyy lauseissa kuten historiallinen opetus, juhla, sankarit, Leninin johto, puolue. Vallankumouksen 1950- ja 1960-vuosijuhlien lisäksi ~ vallankumouksesta ei juuri puhuttu 2. maailmansodan jälkeen, korkeintaan Kuuban ja Unkarin tapahtumien yhteydessä.

Maailman vallankumouksellinen prosessi käsitteenä on huomattavasti epämääräisempi ja yleisempi kuin käsite sosialistinen vallankumous. Vuonna 1925 vallankumouksellisen taistelun arveltiin kestävän monia vuosia siksi, että porvaristo tekee koko ajan vastavallankumouksia. Neuvostoliiton vallankumous olisi nähtävä alun alkuna. Kun maailmanvallankumous tuli jälleen ajankohtaiseksi puheenaiheeksi vuonna 1961, siihen liitettiin siirtomaiden vapautuminen ja kansalliset vapautusliikkeet. Puolueen uuden ohjelman mukaan "yhtenäisen maailman - vallankumouksellisen prosessin muodostavat sosialistinen vallankumous, kansallinen imperialismin vastainen vallankumous, kansallinen demokraattinen vallankumous, laaja talonpoikien liike, kansallisten ryhmien taistelu fasisteja ja muita tyranni hallituksia vastaan ja yleinen demokraattinen liike kansallista alistamista vastaan." Vuonna 1969 kerrottiin vallankumoukselliseen prosessiin liittyneen uudenlaista nuorisoa, joka reagoi voimakkaasti "sosiaalisen asemansa alistuneisuuteen ja päämäärättömyyteen" ja taistelee yhä voimakkaammin kapitalistista järjestelmää vastaan. Opiskelijaliikkeessä nähtiin "tärkeä osa monopolien vastaista taistelua".

Kommunististen ja työväenpuolueiden kokous Berliinissä kesällä 1976 ei tuottanut enää uusia ajatuksia: taistelu rauhasta, aseriisunnasta, yhteistyöstä ja sosiaalisesta edistyksestä työläisluokan, demokraattisten voimien ja kansallisten ryhmien parhaaksi kuului liturgiseen julistukseen. Erityisesti korostettiin vietnamilaisten ja kuubalaisten taistelua.

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen hyponyymit ovat kukin vuorollaan olleet avainsanoja käsitteen ymmärtämiseksi. Luokkataistelu aluksi Leninin ja Stalinin aikana siirtymävaiheena kapitalismista sosialismiin ja myöhemmin kapitalistisissa maissa. Huippuvuodet luokkataistelun käytössä olivat vuodet 1925-1929. Taloudellisella kilpailulla oli ylivoimainen asema Hrushtshevin aikana 1956-1963. Maailman vallankumouksellisesta prosessista puhuttiin eniten Brezhnevin alkuaikoina vuosian 1965-1969. Ideologinen taistelu oli avainsanana rauhanomaisen rinnakkainolon ymmärtämiselle vuosina 1970-1974. (kaavio seuraavalla sivulla Avainsanojen käyttö NKP:n päätöksissä vuosina

Kaksi kertaa Neuvostovallan historiassa oppositio on hyökännyt silloin esitettyä rauhanomaisen rinnakkainolon menetelmää vastaan. Kummallakin kerralla oppositio erotettiin, vaikka muutama vuosi myöhemmin sen esittämää politiikkaa alettiin noudattaa. Vuonna 1924 puolueen oikeistosiipeä syytettiin, että se ei ollut valmis taistelemaan kulakkeja vastaan, vaan yritti tuoda puolueeseen käsitystä, jota se kutsui "rauhallisen yhteisolon" politiikaksi. Oikeistosiipi uskoi, että kulakit kasvavat vähitellen "sisään sosialismiin" niin kuin kynsi kasvaa lihaan. Tuolloin Stalinin kovan linjan taistelu voitti ja oikeisto erotettiin. Mutta jo vuonna 1930 Stalin alkoi tuoda länsimaisia työläisiä Neuvostoliittoon "opinto matkalle" ja vuonna 1956 Hrutsev julisti, että Neuvostoliitto vaikuttaa ennen kaikkea esimerkillään, ei panssariensa lukumäärällä. Kapitalismi kuihtuu vähitellen omaan mahdottomuuteensa ja maailman työläiset kasvavat kiinni toisiinsa Neuvostoliiton johdolla, rauhanomaisen rinnakkainolon politiikan ansiosta. Toisen kerran vuorostaan jyrkän linjan oppositio erotettiin vuonna 1958. Ryhmä ei halunnut alistua Hrutsevin epäideologiselle rauhanomaisen rinnakkainolon linjalle, vaan vaati luokkataistelua länsimaiden kanssa yhteistyön asemesta. Ryhmä erotettiin, mutta erityisesti Kiinan vaatimuksesta taistelusanasto otettiin jälleen käyttöön vuona 1959.

Dokumentaation valossa Neuvostoliiton rajojen ulkopuolisilla tapahtumilla näyttää olevan hyvin vähän vaikutusta Neuvostoliiton aatteelliseen keskusteluun ja rauhanomaisen rinnakkainolon tulkintaan, pikemminkin päinvastoin. Taloudellinen ja tekninen kehitys maan sisällä ovat muovanneet keskeisten ulkopoliittisten käsitteiden merkitystä. Sivistymättömyys, kurjuus ja suuri nälänhätä ovat muovanneet ulkopolitiikankin raameja. Sisäisen vihollisen vaara oli ennen toista maailmansotaa niin suuri pelon lähde, että sen olemassaolo vaikutti myös käsitteiden merkitykseen.

Puolueasiakirjoissa viitataan Neuvostoliiton valtiolliseen päämäärään vain harovin. Oman maan uudenaikaistaminen ja taloudellisen kasvun edistäminen ovat ensisijalla. Tähän Neuvostoliiton valtiolliseen päämäärään rauhanomainen rinnakkainolo sopii. Rauhanomainen rinnakkainolo ei kuitenkaan ole päämäärä sinänsä vaan menetelmä korkeamman päämäärän eli kommunistisen yhteisön kehittämiseksi, sillä on välineeilinen merkitys. Erilaisiin rauhanomaisen rinnakkainolon tulkintoihin vaikuttaa se, että joillakin on mielessä käsitettä määritellessään lyhyen tähtäimen taloudellinen päämäärä, modernisaatio ja joillakin pitkäntähtäimen filosofinen ja sosiaalinen päämäärä, tulevaisuuden utopia.