Latenttivaihe vuoteen 1969
Kaikki alkoi Rackel Carsonin kirjasta Hiljainen kevät 1962 – siihen saakka maapallo oli rajaton. Vasta 10 v myöhemmin Rooman klubin raportti Kasvun rajat ja Herbert Gruhlin Planeettaa hävitetään nosti maailmanlaajuisen säikähdyksen. Kauan kesti ennen kuin yksittäiset hälyttävät uutiset vaikuttivat ihmisiin – vasta kun jouduimme henkilökohtaisesti vastakkain rajuilmojen kanssa. Sosiaalidemokraattien vaalilause oli vuonna 1961 ”Sininen taivas Ruhrin alueen yllä”, 1962 ensimmäinen päästölaki.
Alkuvaihe 1969 - 1974
1970 ensimmäinen ympäristötoimisto Euroopassa. 1972 ensimmäinen YK:n ympäristökokous Tukholmassa. Saksassa uskotaan, että FDP, liberaalit ottivat ympäristön ensimmäisinä ohjelmaansa. 1971 oli Saksassa valmistettu ensimmäinen ympäristöpoliittinen ohjelma, joka jäi esimerkiksi kaikille. Jätteet, ilma ja melu tulivat ensimmäisinä ohjelmaan. Tällöin luotiin ensimmäistä kertaa järjestelmällinen ympäristöpolitiikka, mutta laki ja toiminta pystyivät reagoimaan vain selkeisiin vaurioihin. Kuviteltiin, että yhteiskuntaa voi suunnitella ja muuttaa taloudellisen kehityksen myötävaikutuksella
Depressiivinen vaihe 1974 – 1978
Syksyllä 1973 ja vielä 1979 OPEC nosti raakaöljyn hintaa voimakkaasti. Talous joutui kriisin ja tuosta kriisistä selviäminen on vienyt kaiken uudistusinnon. Energian kulutuksen kasvu ja BKT:n kasvu olivat kulkeneet aina käsi kädessä. Atomivoiman tuotanto kasvoi. Teollisuus ja ammattiyhdistysliikkeet varoittivat investointien pysähtymisestä, työttämyydestä, jossa ympäristömääräysten takia energiantuotanto vähenisi. Ainuttakaan uutta ympäristölakia ei hyväksytty. Ympäristön joutui puolustuskannalle.
Politisoitumisen vaihe 1978 – 1982
Muodostui useita kansalaisliikkeitä Atomivoimaa vastustettiin. Vihreät, kirjavat ja vaihtoehtoiset ryhmät muodostivat vuonna 1980 vihreän puolueen. osoittivat kansalaisten olevan huolissaan ympäristössä, Vihreä puolue pärjäsi vaaleissa ja muidenkin puolueiden oli otettava kantaa ympäristökysymyksiin. Vuonna 1979 lausuivat myös sosiaalidemokraatit, että ekologia ja ekonomia eivät ole toistensa vastakohtia. Uusia innovaatioita alettiin odottaa ja sertifikaatteja jakaa. Uskottiin postmaterialistiseen arvojen muutokseen. Protestit ja lainsäädäntö hidastivat kehitystä.
Tasoittumisen aikakausi 1983 – 1986
Saksassa myös konservatiivit huomasivat, miten ympäristö vaikutti äänestäjien käyttäytymiseen ja uusi hallituskoalitio jopa tiukensi jo tehtyjä sopimuksia. Saksa nousi ympäristölainsäädännössä maailman huipulle. Mielipidetiedusteluissa kansa ei uskonut politiikan, talouden tai tieteen oivan edistää ympäristöä. Ilmestyi yhä lisää kauhukertomuksia, pystyyn kuolleet puut olivat pahimpia. Ympäristöratkaisuja etsittiin markkinataloudesta ja kansainvälisistä sopimuksista.
Ylimenovaihe 1986 – 1987
26.4.1986 tapahtui onnettomuus Tshernobylissä. Saksaan perustettiin kansalaisten painostuksesta jo 5.6.1986 ympäristö, luonnonsuojelu ja voimalasuojeluministeriö. Ministerille ei kuitenkaan kuulunut kaikki saasteeseen liittyvä eikä hän saanut veto-oikeutta. Älykkäästä Klaus Töpferistä tuli miniiteri 1987.
Tarkennuksen jakso 1987 – 1990
Päästöjä saatiin vähennettyä tekniikan ja lainsäädännön avulla. Viemärivesien puhdistuksessa ja dioksiinin poistossa Saksa on ollut edistyksellisin. Uusia kysymyksiä olivat vanhat kaatopaikat, pohjavedet, lajien katoaminen, maiseman suojelu. Tilastotietoa puuttui ja eri tieteenalojen oli vaikea löytää yhteistä konseptia.
Epäilyjen jakso 1990 -
Saksojen yhtyminen vaikeutti tilannetta ja vaadittiin jopa ympäristölainsäädännön purkamista, vaikka ongelmat olivat huomattavasti pahentuneet. Rajojen yli kulkevat saasteet pahetuivat. Kansalaisista 72 prosenttia pitää lakeja riittämättöminä ja 90 prosenttia on sitä mieltä että niitä ei valvota riittävästi.
***
Onko edistyksellä tulevaisuutta?
Kestävyyden politiikka vaatii uutta vakuuttamispolitiikkaa. Ihmisille on pystyttävä esittelemään uusia kehitysmalleja ja edistymisen teitä. Ihmiset seuraavat yhä epäilevämmin edistyspolitiikan laajentumislogiikkaa, varsinkin kun kehityksen uusia hedelmiä kohtaan tunnetaan epäily, kuten geenitekniikkaa ja lisääntymistekniikkaa. Modernisaation paradoksit ovat yhä räikyvimpiä. Indivisualisaation myötä ihmisille on selvennyt, että heistä on tullut anonyymin massakulttuurin mitättömiä osasia.
Max Weber kirjoitti modernisaation paradoksista. Rationaalisuuden lisääntyminen ei lisää vapautta vaan johtaa ihmisen itsensä aiheuttamaan kivikovaan linnoitukseen. Adornon mukaan ihminen yrittää parantaa elämäänsä hallitsemalla luonnon lakeja vapautuakseen tuntemattoman pelolta. Mutta onko se todella edistystä, että ihminen hallitsee luontoa ja toisia ihmisiä? Ihminen kadottaa itsensä ja tarvitsee koko ajan lisää virikkeitä ja varmuutta. Modernisaatio nykyisellään vierrannuttaa ihmistä yhä enemmän omasta luonnostaan ja itsestään.
Filosofit ovat aina yrittäneet etsiä ihmiselle suurinta mahdollisuutta vapautta, itsemääräämisoikeutta. Kaikki se oli edistystä mikä vähensi ihmisen vieraantumista. Kaikki modernit ideologiat - liberalismi, nationalismi, sosialismi, konservatismi ja fasismi - käsittivät sen sosiaalisen ja kulttuurisen tilan, jossa vieraantumisen olisi vähäistä, erilailla. Mutta moderni toi "onnettoman tietoisuuden" (Hegel) ja huontovointisen kulttuurin (Freud).
Kestävä kehitys alkoi pian tarkoittaa tehokkuutta, joka toi mukanaa kulutusta. Mitä tehokkuudessa saavutettiin, menetettiin kulutuksen kasvaessa. Julkisessa keskustelussa on elämäntavanmuutos jäänyt tyhjäksi kohdaksi. Kestävän kehityksen kesksutelu tulisi johtaa keskusteluun evoluutiosta, paradigman muutoksesta.
Edistys on saksaksi Fortschritt, Fort-schritt siis astua pois, eteenpäin, lähtö tuntemattomaan.
(Charlotte u. Michael Wehrspaun, Aus Politik und Zeitgeschichte 27/2003