Semanttinen sota

Kielellä ja rahalla on yhteinen historia: molemmat ovat olleet alkujaan vaihdon ja kommunikaation välineitä, ja sittemmin muuttuneet itseisarvoiksi. Kielen symboliarvoilla selvitetään omia päämääriä, kritisoidaan vastakkaisten ryhmien päämääriä ja luodaan hyväksyntää omille ehdotuksille. On puhuttu rahanpesusta – nyt olisi aika alkaa puhua käsitteiden pesusta. 

Karl Marx esitti, että instituutioiden ja yksilön yhteiskunnalliset suhteet muodostuvat taloudellisista suhteista, jotka tulevat esille tavarasuhteina. Jean-Francoise Lyotard selitti sata vuotta myöhemmin, että ei ole enää kyse pelkästään taloudellisista suhteista, vaan ihminen nöyryytetään kielellisillä suhteilla. "Semanttinen taistelu tarkoittaa, että vastustajan käyttämälle sanalle annetaan uusi merkitys. Sana jää samaksi mutta merkitys muuttuu. Deskriptiiviseen merkitykseen tuodaan lisämerkityksiä." (Eeva Luhtakallio 17.8.2011)

Bertol Brecht: Wer in unsesr Zeit statt Volk Bevölkerung und statt Boden Landbesitz sagt, unterstutzt schon viele Lugen nicht. Er nimmt den Wörter ihre faule Mystik.

Miten ratkaista sanojen ymmärrettävyys?

Gottfried Leibniz kehitteli universaalia yleiskieltä 1600-luvulla niin, että loogisten laskelmien avulla pystyttäisiin välttämään sanojen monimielisyydet ja ratkaisemaan filosofiset ongelmat laskemalla. 1900-luvulla Frege, Wittgenstein, Russell ja muut matemaattisen logiikan uranuurtajat päätyivät samanlaisiin kehittelyihin.

Kulttuurin tutkimisesta on puuttunut aineistoja, joilla voitaisiin testata määrällisesti eri olettamuksia. Nyt sellaisia aineistoja on tehty. On perustettu uusi tieteenala, kulturomiikka. Se perustuu luonnontieteistä tuttuihin lukuihin, matematiikkaan ja tietokoneisiin. Matemaattiset biologit Erez Lieberman Aiden ja Jean-Baptiste Michel pyysivät googlea skannaamaan 12 miljoonaa teosta maailmankirjallisuudesta. He olettivat, että kulturomiikka on genomiikan vastine kulttuurin tutkimuksessa. Se paljastaisi kulttuurin perustavat tekijät ja muuttujat – sanojen avulla. He tutkivat sanojen esiintymisen taajuuksia laskemalla 1,2 ja kolmen sanan yhdistelmiä ja kuinka usein sana esiintyy tiettynä aikana ja mitä se merkitsee. He pitivät sanoja kulttuurin kehityksen yhtenä perustana, hieman samaan tapaan kuin geenien toiminnan piirteet ovat elämän perusta. Skannauksessa oli mukana 10 prosenttia Gutenbergin jälkeen painetuista 129 miljoonasta kirjasta. Gutenberg painoi ensimmäiset kirjat vuonna 1450. Otos sisältää noin 500 miljardia sanaa. (hs 1.2.2011 Kimmo Pietiläinen) 

Dublinin yliopiston tietämystekniikan tutkijat selvittivät 18 000 pörssijutun kieliasua verkossa vuosilta 2006-2010.  Tuloksissa selvisi, että pörssikieli yhtenäistyy ja raporttien kielikuva samanlaistuu ennen romahdusta. Pörssin käänteistä kertova kieli mediassa kertoo markkinoiden tilanteesta, kunhan kieltä osataan lukea. (hs 26.7.2011) 

Professori Pertti Alasuutari on tutkimuksessaan kartoittanut median maaseudusta käymää keskustelua. Tutkimusaineistossa oli 784 artikkelia vuosilta 2000-2009. Aineistosta etsittiin sanoja maaseutu, maalainen ja haja-asutusalue eri taivutusmuodoissaan. Tutkittavana ajanjaksona maaseutumainintojen määrässä näkyi huomattava lasku. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli vielä vuonna 2000 maaseudusta 1159 mainintaa, kun vuonna 2009 mainintoja löytyi enää 641. (Sitran tiedote 23.3.2011)
 

"Keitä me milloinkin olemme ja miksi meitä kutsutaan mukaan tietynlaisiin merkityksiin? Mihin joukkoon meidät yhdistetään? Millaisin kielellisin konstein meistä tehdään sellaisia kuin meidän halutaan olevan? Kielentutkimuksessa tunnetaan kriittisenä lingvistiikkana se koulukunta, jossa alettiin aktiivisesti analysoida tällaisia kielen ja vallan suhteita. Kriittisen kielentutkimuksen ohjelmanjulistuksessa (Language and Control, 1979) puhutaan tee se itse kielitieteestä, sellaisesta kriittisestä lingvistiikasta eli kielenkäytön erittelytavasta, jonka kuka tahansa voi omaksua, esikuvana George Orwell – taustalla voi nähdä vaikutteita kriittisistä yhteiskuntateorioista, muun muassa Frankfurtin koulukunnasta, joka aloitti kriittisen viestintätutkimuksen 1930-luvulla." (Douglas Kellner 1998)

Semantiikka on se kielitieteen osa, jossa pyritään ottamaan merkityksen muotoutumisessa huomioon myös puhetilanne, kulttuuritausta ja sanaa määrittävät lauseen jäsenet. Kieltä siirretään kvantitatiiviselle, numeeriselle kielelle, mutta muuttujia on enemmän kuin lingvistisissä tutkimuksissa eivätkä kriteerit ole yhteismitallisia.

Sanan merkitys muokattavissa

 
Jo 1970-luvulla saksalainen politiikan tutkija kirjoitti: "Seuraavaa sotaa ei käydä sotatantereilla vaan se on sota sanoista. Se jolla on mahdollisuus määritellä sanojen sisältö, on voittaja." Kurt Biedenkopf julisti vuoden 1973 kristillisdemokraattien puoluekokouksessa: "Tänään maassamme käydään uudenlaista vallankumousta. Se on yhteiskunnan muuttaminen kielen avulla. Väkivaltainen valtiovallan muuttaminen ei ole enää edellytys yhteiskunnan täydelliselle muutokselle. Ei vallata enää hallituksen rakennusta vaan sanoja, joita hallitus käyttää.  Tutuille käsitteille annetaan uusia sisältöjä. Uusi hallitus muokkaa niitä käsitteitä, joilla toteutetaan valtiollista järjestystä, lakeja ja oikeudenmukaisuutta."

 Niillä on politiikassa etu, jotka saavat ensimmäisenä vaihtoehdon. Suuret ideologit ovat menestyneet tarjoamalla yksinkertaisia vaihtoehtoja. Vaihtoehto on helppo ymmärtää, se painuu alitajuntaan ja antaa suuren toimintamotivaation. Kuka saa määritellä, mitä tarkoittaa sana vapaus, tai sana työtön? Mitä tarkoittaa sana köyhä, sosiaalisesti heikko? Kuka saa määritellä mitä on vapaus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus. Mille ihmisryhmälle onnistuu näiden sanojen määrittäminen?  Koska sanan merkitys muodostuu sen käytössä, kasvaa sen puolueen valta, joka voi antaa merkityksen sellaisille sanoille kuin perhe, koulutus, sosiaalinen markkinatalous

"Samalla hetkellä kun maailmanhistorian tanssisaleissa suuri sovintojuhla lähestyy loppuaan, alkaa takahuoneissa katkera taistelu juhlaillallisen tähteistä. Takertuminen sellaisiin taikasanoihin kuin demokratia tai markkinatalous rikkaissa teollisuusmaissa sisältää sen vaaran, että globaali kriisi koko syvyydessään ja laajuudessaan jää näkemättä." (Hans-Joachim Maaz)

Mika Panzar moittii tiedotusvälineitä siitä, että ne seuraavat iskusanoja orjallisesti ja tekevät niistä liiankin totta. Näin julkisuus määrittelee yhä enemmän totuuden sisältöä ja sen kriteereitä (vaikka lehdistö on aina maksajansa vallassa).  Pantzar varoittaa jakamasta ihmisiä A- ja B-luokan kansalaisiin, koska siitä tulee vähitellen totta, ihmiset luokitellaan kuin makkarat. Monet iskusanat voi korvata selkeämmillä sanoilla. Esimerkiksi kilpailukyvyn sijasta voisi puhua yritysten voitoista.

Kun Kalevi Sorsa alkoi puhua 1970-luvulla elvytyksestä, tarkoitti hän tällä yritysten tukemista. Esko Aho otti käyttöön iskusanan yhteiskuntasopimus. Käsite luo mielikuvan, että kaikkien on yhdessä sovittava laman aikaisista epämiellyttävistä päätöksistä. Ne jotka eivät tähän suostu, tavoittelevat vastuuttomasti vain omaa etuaan. Etujärjestöjen piti kantaa yhteiskunnallinen vastuu eli yhtyä hallituksen linjaan. Muita iskusanoja olivat hätätila, kilpailukyky, hallittu rakennemuutos, kasinotalous, kulutusjuhla, konsensus. Iskusanalla on se ominaisuus, että siitä vähitellen tulee niin merkittävä, että kaikkien on käytettävä sitä voidakseen osallistua keskusteluun. Keskustelusta hyötyvät tällöin eniten iskusanojen keksijät, jotka voivat myös määritellä sen. (Pekka Karvonen, hs 18.8.1991)

 
George Orwellin kuvaamassa yhteiskunnassa puhutaan uuskieltä, jossa sotimisesta huolehtii Rauhanministeriö, väkivaltakoneistosta Rakkauden ministeriö. Uuskieli etäännyttää, hämärtää vaikutussuhteita ja kääntää todellisuuden ylösalaisin. “Sanojen valta on ajoissa oivallettava, jotta ei tarvitsisi vastaisuudessa Samuli Parosen tapaan kysellä, että monikohan sodan uhreista tahtoi kuolla sen hölynpölyn tähden, jonka tähden niin monien miljoonien täytyi kuolla.” (Pertti Joenniemi, Kieli Laukaisualustana, hs 14.4.1983). Sotasuunnittelijoiden kielessä ei ketään tapeta eikä mitään tuhota. Siinä eliminoidaan, poistetaan, ehkäistään, täytetään annettuja tehtäviä. Poliitikoille on tyypillistä puhua passiivimuodossa ja käyttää substantiiveja.

 
Vesa Karonen osoittaa taloudellisen kapulakielen olemassaoloa: "Tuomas Karemo kyseli asiantuntijoilta, mitä talouden sanat merkitsevät. Kuultiin, että rahoitusmarkkinat ovat saaneet… ja valtionvelkamarkkinat on… Ekonomisti Timo Tyrväisen mukaan vajaat 500 000 ihmistä on markkinavoimat, irvisteli Hannu Taanila jo kauan sitten. Esko Seppänen myös todisti, että kansantaloustiede on uskonto, jossa pääosassa ovat nyt fundamentalistit, jotka tekevät rottakokeita ihmisillä. Seppäsen mukaan maailma luodaan kielen avulla, kieli ei siis heijasta jotain ulkoista, metafyysistä, muuttumatonta ideaa. Markku Jokipii sanoi, että talouskasvu ja kilpailukyky vastaavat entistä YYA liturgiaa Neuvostoliittoineen. Pentti Haanpää 1933: Wallstreetillä ovat nykyajan isät, pojat ja pyhäthenget.." (hs 19.8.2011 Yle etsintäkuuluttaa Markkinavoimia)

 
Erkki Lyytikäinen esittelee Jyrki Kalliokosken toimittaman kirjan Teksti ja ideologia (hs 13.3.1996): "Arvoista, uskomuksista ja tunteista vapaata objektiivista kielenkäyttöä ei ole... Ihmisen toiminnan peittävällä kielenkäytöllä voi päästä hyvinkin pitkälle. Pirjo Karvonen erittelee talouskielen ominaisuuksia. Hätkähdyttävä on Karvosen havainto, että talousvoimien käsittely sisältää kansanuskon piirteitä... Erityisen kiinnostavaa on, että tapahtumista säännöllisesti puuttuvat tekijät. Uutiset ovat muotoa "investointien kasvu hidastuu"... nykyjulkisuus mielellään sekoittaa yleisen ja yksityisen... Eikö tämä ole tasa-arvoa jos mikä? Ei, sanoo Kalliokoski. Valtaeliitin tutuksi tai kansanomaiseksi tekemisellä ei vähennetä sen valtaa. Arkistamisen avulla pikemminkin kätketään avoin vallankäyttö... Nykyinen media on moniääninen... Tämä kaikki kertoo Kalliokosken mukaan enemmän... vallan epätasapainon läpinäkymättömyydestä kuin yhteiskunnallisesta tasa-arvosta... Ideologiaan liittyy tiiviisti luonnollistamisen, neutraalistumisen käsite. Luonnollista on sellainen kielenkäyttö, joka perustuu yhteisille (tai yhteisiksi kuvitelluille) arvoille ja uskomuksille.

”Uuskielen tarkoitus on kuohita sanojen alkuperäinen voima ja aito merkitys... Ja me toimittajat siteeraamme ja matkimme uutisissa kuin papukaijat bisnesmiesten opettaman hokemaa... Mikä tahansa ja kuka tahansa on haastava tai ainakin joutunut haastavan tilanteen eteen. Haastava toki haastaa puheessa vaihtelun vuoksi haasteellisen tai tarjoaa haastetta. Kukaan itseään muodikkaana pitävä pomo ei enää uskalla sanoa, että tehtävä on vaikea, hankala, työläs, vaativa, kelju, kurja tai peräti toivoton.

”Kansaa petetään vaikeilla sanoilla ja noilla sanoilla on historiansa. Kansankiihotusta harjoitettaessa järkeen ei vedota, vaan auktoriteettiin tai tunteeseen. Tunteeseen vetoamisen välineitä ovat esimerkiksi sanat ”isänmaa” ja ”vapaus”. On vaikea, miltei mahdotonta selvittää, mitä ne tarkoittavat... Mitä on parlamentarismin tukeminen? Edustuksellinen poliittinen järjestelmä, esimerkiksi parlamentarismi, ei kerro mitään ihmisten osasta eikä onnesta. Yleisillä vaaleilla valitut parlamentit istuvat myös kovan diktatuurin maissa... Integraation asemesta puhuttiin kymmenen vuotta sitten synergiasta, kaksikymmentä vuotta sitten entropiasta ja niin poispäin... Olennainen kysymys ei ole se, josta äänestetään, integraatio vai ei, vaan se, mistä ei äänestetä, millainen integraatio." (Jukka Kemppinen, hs 12.9.94)

Vallata käsitteiden merkityksiä on taistelumuoto. Se tarkoittaa vaikuttamista sanan denotaatioon ja konnotaatioon eli sisältöön ja tunnemerkitykseen. Kaunistelusta, eufonismista on kyse silloin, kun ei puhuta kuolemasta vaan poisnukkumisesta, kotiinpaluusta. Jos sanan ekstensio kasvaa, vähenee intensio. Kestävä kehitys -käsitettä käytetään nykyään yhä enemmän, samalla sen merkityksestä on tullut yhä epämääräisempi. Käytetäänkö sanaa raskauden keskeytys vai murha? Keskeytys viittaa siihen, että nainen voi halutessaan jatkaa raskautta.  Aikanaan atomilobby sai tahtonsa läpi ja alettiin puhua ydinenergiasta. Ydin ja atomi – atomilla on negatiivinen konnotaatio – atomipommi, atomisota. (Varzig Bazil Politische Sprache: Zeichen und Zunge der Macht, ZpuZ 8/2010). Ytimellä on positiivinen konnotaatio – ydinperhe, ydinasia, ydinvehnä.

Tie-metaforaa käytetään paljon osoittamaan edistystä: suuria askeleita, liike, piiritys, este, kolmas tie. Myös sana globalisaatio on kiinnostava keksintö. Talous-, kommunikaatio ja liikenne prosesseista puhuttiin vuosia. Sillä sanalla voidaan niputtaa erilaisia tapahtumia. Sana jolla ei ole monikkomuotoa antaa lähes myyttisen voiman ja se sanotaan aina passiivimuodossa. Kielellä on valtava kyky ohjata ajatuksia, tuntemuksia ja arvoja. (Josef Klein Sprache und Macht ZpuZ 8/2010)

"Failed states, epäonnistuneet valtiot - iskevä ja politiikan kielenkäytöstä tuttu sanapari. Käsitteenä se on kuitenkin salakavala. … Ketkä ovat epäonnistuneita, pelastettavat ja pelastajina esiintyvät?" (Kaija Virta hs 31.10.2010)

Sana demokratia on valtiotieteellisen tutkimuksen vedenjakaja: kuukausipalkkainen tutkija määrittelee demokratian kansanvallaksi, vapaa tutkija lähtee kysymään kuka on kansa, mitä on valta.

Tasa-arvosta on alettu yhä enemmän puhua mahdollisuuksien tasa-arvona eikä niinkään vanhassa sosiaalidemokraattisessa hengessä lopputulosten tasa-arvona. (Mikko Kuisma, hs 6.6.2010)

Suomessa on tarkasteltu vuodesta 1921 lähtien julkaistuja komiteanmietintöjä, jotka ovat pyrkineet hallinnon rationalisointiin. "Kysymys on kielipelistä. Kielikuvilla on koetettu saada aikaan vaikutelmaa, jonka mukaan hallinnon kehittämisellä on luotavissa tehokkaampi, pätevämpi, hallittavampi sekä entistä paremmin yhteiskunnan tarpeita vastaava julkinen hallinto." (Kielen vallassa. toim. Matti Mälkiä ja Jari Stenvall 1998)

Kerran uutisoitiin: Sorsat aiheuttivat ketjukolarin. Kirjoittajan tekemät valinnat tulevat näkyviksi, kun kirjoittaa otsikon uusiksi: Autoilija väisti sorsia, toiset ajoivat perään.

Intiassa maanpaossa elävän tiibetiläinen hengellinen johtaja 14. dalai-lama Tenzin Gyatso rukoili ja paastosi polttoitsemurhissa kuolleiden tiibetiläisten puolesta. Kiinan ulkoministeriö tulkitsi rukousten olevan "terrorismia valepuvussa" (hs 21.10.2011). Itsemurha-attentaattia kuvataan monissa maissa terroristeina, mutta militantit islamilaiset kutsuvat heitä kunnioittavasti marttyyreiksi.  

HS ulkomaantoimittaja Jukka Huusko kirjoitti 20.3.2010: ”Juuri tässä on vapaan sanan voima: se miten reagoit sanoihin, paljastaa sivistyksesi todellisen tason."

Avainsanat – tyhjiösanoilla on vain mielikuvamerkitys

Poliittiset avainsanat ovat suosittuja niiden ideaalityyppisen käytön vuoksi. Tulevaisuus sisältyy yhteen sanaan – oikeudenmukaisuus, demokratia. Niitä käyttämällä vältytään erimielisyyksiltä. Koska ne ovat kokonaisratkaisuja, on niiden avulla vaikea tehdä välttämättömiä osaratkaisuja. Avainsanat liittyvät myös laillisuuteen ja järjestelmään ja sulkevat siten yksittäisten asioiden merkityksen, henkilökohtaisen ja satunnaisen poliittisen kehityksen pois. Avainsanat antavat vaikutelman, että tulevaisuus voitaisiin ennakoida ja sitä voitaisiin suunnitella ja että tulevaisuus olisi rationaalinen. Siinä prosessissa tyhjiösanoilla on irrationaalinen viehätysvoima.

Mitä enemmän avainsanaa aletaan määritellä sitä vähemmän se täyttää tehtävänsä yhdistävänä osana poliittista keskustelua. On siis sanoja, joita ei yksinkertaisesti saa määritellä.

 Nykypäivän ”kansaa” yhdistävät kyllästyminen ”talouden etua ajavaan politiikkaan” ja ”oikeudenmukaisemman järjestelmän” vaatimukset. Populismin vetovoima piilee siinä, että mitään näistä käsitteistä ei ole määritelty tarkasti. Mitä tyhjempiä käsitteet ovat sitä useampi ihminen ja ryhmä näkee niissä omat tavoitteensa.  Aivan samoin kuin politiikka tuo merkitystä tyhjille sanoille, muukalaisuuden käsite tuhoutuu, kun sen todellinen sisältö paljastuu. (Sarah Hudson, hs 3.12.2010)

 Berliiniläisessä teatterissa kirjailija Elfriede Jelinek hyökkää tyhjien ilmausten talouspuhetta vastaan. Esityksessä käydään niiden sanojen kimppuun, joilla ihmisiä talouskielessä hallitaan: turvallisuus, yksilöllisyys, vapaus. Yksi kerrallaan sanat saavat tarkan analyysin ja osoittautuvat tyhjiksi. (hs 25.5.2010)

 Kun poliittinen riita purskahtaa julkiseksi, poliitikot kuittaavat: ”On hyvä, että keskustellaan.” Väärinkäytöksistä kommentti kuuluu: "Hyvä että tutkitaan." Työrauha tarkoittaa, että ei saa arvostella. Kun poliitikko julistaa hoitavansa isänmaan asioita, hän ylentää itsensä arvostelun yläpuolelle. (Vesa Karonen hs 17.6.2011)

Sanojen merkitys eri yhteyksissä

 
Yksi internet-suosikeista on ollut Facebook-ryhmä nimeltä Kielletyt sanat ja sanonnat. Sanat eivät ole joko huonoja tai hyviä, mutta kaikki sanat eivät käy joka paikkaan, sanoo Eija-Riita Grönros Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja. Kielen tyyliseikat eivät lopulta eroa suuresti vaikkapa vaatemuodista. Tennissukat sopivat erinomaisesti urheiluun, mutta harva käyttää niitä juhlatilaisuuksissa. Ei pidä unohtaa, että samalla kun kieli muuttuu, joidenkin sanojen tyylilaji voi hahmottua uudelleen. (Ville Eloranta, hs kielenhuollosta vastaava artikkelitoimittaja 1.9.2011

 Jokaisen Moskovaan päivätyn uutisjutun ensimmäisissä kappaleissa törmää sanaan ”radikaalit”. Yhdysvalloissa tämä sana yleensä tarkoittaa jotakin vasemmistolaista, ellei siihen huolellisesti lisätä määrettä ”oikeistolainen”. Mutta ne neuvostoliittolaiset, joihin ”radikaalilla” viitataan, tuntisivat olonsa kotoisaksi republikaanisen puolueen kansalliskomiteassa. Moskovasta tulleissa uutisjutuissa esiintyy myös ”konservatiiveja”. Lähemmin tarkasteltuna nämä konservatiivit paljastuvat ihmisiksi, jotka suosivat tuotantovälineiden yhteisomistusta ja tasa-arvoa. Tällaiset piirteet kuuluivat ennen ”sosialisteille” ja ”vallankumouksellisille”. Yhdysvalloissa ”konservatiiveiksi” ei kutsuta ihmisiä, jotka kannattavat suunnitelmataloutta, vallankumouksia. Tavallisessa Moskovaa koskevissa uutisessa törmää myös sanaan ”demokratian kannattaja” Sillä viitataan Gorbatshovin ympärillä hyörivään etuoikeutettuun eliittiin, joka haluaa kapitalismin Neuvostoliittoon hallituksen päätöksellä.  (Alexander Cockburn hs 2.8.1990)

Sanat ja politiikka

 
Politiikassa on aina turvauduttava kieleen, ellei sitten yritetä saada päämääriä läpi väkivallalla. Poliittinen kieli on aina taistelua sanoilla sanoista. Julkiseen mielipiteeseen vaikutetaan merkityssisällöillä enemmän kuin asiasisällöillä.  Poliittisessa kielessä pyritään voittamaan kansalaisia omien ajatusten taakse. Poliittinen kieli ei tarkoita samaa kuin poliitikon kieli. Talousjohtajat voivat yhtä hyvin käyttää poliittista kieltä (Bergsdorf). Poliitikkojen ei kannata käyttää juurikaan ammattikieltä – se on vaikeaselkoista ja tulee helposti väärinymmärretyksi.

Poliittisen kieleen kuuluu

1. instituution kieli – eduskunta, hallituskoaliitio

2. keskinäisen kanssakäymisen sanasto – skandaali, päätös, kompromissi, keskustelu

3. ammattikieli – diplomaattien, talousalan, ympäristön.

 (Varzig Bazil: Politische Sprache: Zeichen und Zunge der Macht, ZpuZ 8/2010)

Historiallinen ja semanttinen katsaus käsitteeseen poliittinen osoittaa, että sanalla politiikka on ollut vuosisatojen aikana monenlaisia käyttötapoja. Sanan käyttö vaihtelee maan, kielen, puhujan ja tilanteen mukaan.  Kreikkalaiseen sanaperheeseen kuuluvaa sanaa polis on käytetty erilaisten verbien ja nomiinien kanssa – politisoida, sosiaalipolitiikka. Sanan käyttötapa on suuresti laajentunut - se on "rikastunut semanttisesti". Sillä voidaan ilmaista yhä erilaisempia asioita ja yhä useampiin sanoihin ja henkilöihin voidaan liittää attribuutti poliittinen. Siksi ei ole mahdollista keskustella asiallisesti esim. politiikan ja valtion suhteesta.

 Hegemoniasta poliittisena diskurssina puhutaan silloin, kun jollakin ryhmällä on yhteisöä ylläpitäviä ja sitä rikkovia voimia ja prosesseja, yhä useammin käsitteitä. Vallalla on kasvun ja yhdentämisen ideologia, jota voi verrata siihen hegemoniaan jota oli valistuksen ja industrialismin aikana. (Antti Blåfield)

 Tutkijoidenkin on pärjätäkseen ammennettava samoista tyhjiösanoista ja toisteltava niitä: ”Mitä sitten ovat eurooppalaiset arvot, joita Euroopassa asuva muslimi haluaa puolustaa? Ne ovat klassisia valistusfilosofian arvoja, kuten moniarvoinen demokraattinen yhteiskunta, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja rationaalinen kansalaiskeskustelu.”  (Toni Alaranta hs 24.9.2010, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimus)

 Neuvostoliitossa ja DDR:ssä alettiin 1970-luvulla tarkentaa sanan sisältöä attribuuteilla. DDR:n kielessä käytettiin määrättyjä adverbejä kuten aina ja vielä, jatkuvaa edistymistä kuvaavia verbejä kuten jatkaa, oppia edelleen sekä adjektiivien derivaatteja kuten parantaa, suurentaa. Tapa on yleistynyt länsimaihin: sosiaalinen markkinatalous onkin ekososiaalinen markkinatalous, harjoitetaan todellista ympäristönsuojelua eikä vain teknistä. Jälleenkäsittelylaitos on sama kuin ydinjätteen kaatopaikka, atomia sisältävä myrkkyvuori. 

 Hannah Arendt on tullut kuuluisaksi ajatuksesta Free indirect citation, mikä tarkoittaa, että  ei käytetä suoraa eikä epäsuoraa lainausta, käytetään attribuuttia - ei sanota sosialisti, vaan “Se mitä kommunistit kutsuvat sosialistiksi. On tärkeä attribuutin avulla osoittaa mihin ideologiseen kehykseen sana kuuluu ja sitä käytetään kirjoituksessa. Täytyy osoittaa semanttista valppautta, että osaa tehdä eron kansandemokratian ja demokratian välillä.

 Abraham Lincolnin tunnettu arvoitus on yhä ajankohtainen: Montako jalkaa on lehmällä jos kutsutaan häntää jalaksi? Viisi. Ehei, neljä, koska ei se että kutsutte häntää jalaksi tee vielä hännästä jalkaa.

 Asioiden nimeäminen ei ole millään tavalla maailman puolueetonta kuvaamista. Jokaisessa nimeämisessä on mahdollisuus myös kannanottoon ja arvottamiseen eikä vain mahdollisuus. Jokaisessa nimeämisessä otetaan väistämättä kantaa. (Vesa Heikkinen: Kielen voima, Gaudeamus 2007) Politiikasta määräävät ne, joilla on oikeus antaa sanoille määritelmä.  Nykyään ei puhuta enää luokkaeroista vaan sosioekonomisista ryhmistä tai kuluttajasegmenteistä.

 On tärkeämpää mikä nimi asialla on kuin mitä se on, kirjoittaa Varzig Bazil: "Nimetä asioita uudelleen – neoliberalismi, asukasystävällinen, palvelualtis, nopea, työmarkkinatuki."

 Poliittiset asiat ovat niin monimutkaisia, että poliitikot voivat lausua osatotuuksia valehtelematta. Myös kuulijoiden tietämättömyyttä voidaan käyttää hyväksi, esim. vapaus, ei sosialismia.

Etninen puhdistus on irvokas puhtaan/likaisen sanan käyttö – metafora aivan kuin lian poistaminen olisi sama kuin suurten ihmisryhmien surmaaminen.

 Amerikassa alkoi 1980-luvulla liike kielellistä diskriminaatiota vastaan (political correctness)

(Martti-Tapio Kuuskoski hs 28.11.2003): "George W. Bushin kielenkäytössä ei ole kyse pelkästä retoriikasta, vaan hän tuottaa toistolla totuuksia, hämärtää käsitteiden suhdetta todellisuuteen ja saa todellisuuden näyttämään hyvän ja pahan väliseltä tahtojen taistelulta. Bushin doktriini asettaa hämärrettyjen ”vapauden” ja ”demokratian” käsitteiden tueksi selkeät ja (moraalista) järjestystä luovat ekspansiivisuuden ja voimankäytön ideat. Vastaavasti rakentui myös Hitlerin ideologia. Bushin ”vapaan maan” ja ”demokratian” käsitteet ovat natsi-ideologian ”rotupuhtauden” kaltaisia hämärrettyjä ja samalla dynaamisia käsitteitä, joiden varaan uusi selkeä järjestys voidaan perustaa. Kun Bushin politiikassa vapaat maat määrittyvät sen kautta, kuinka valmiita ne ovat vapauttamaan maailman epävapaista elementeistä, emme ole enää kaukana logiikasta, joka mahdollisti juutalaisten joukkotuhon natsi-Saksassa."

 Poliittiset valinnat riippuvat siitä, mitä ihminen kuvittelee muiden päättävän. Jos joku ryhmä saa vaikka vähänkin enemmän valtaa, sen ei tarvitse enää toimia avoimesti ja tästä seuraa tyhjiösanojen voimakkuus. Taloudessa hinta ja voitto mittaavat tuloksellisuuden, politiikassa ei päde sama laki.

 Politisaation prosessit ovat käyttövoima, jonka avulla demokratia uudistuu ja hengittää. Politisoiminen tarkoittaa että jokin ongelma nostetaan julkiseen tietoisuuteen, poliittisen kiistan aiheeksi, jolloin siihen on mahdollista löytää uusia ratkaisuja. Asioiden politisoimisen tiellä on monenlaisia esteitä. Esimerkiksi erityisasiantuntemuksen vaatiminen ja hallinnon tai talouselämän käyttämä kieli vaikuttavat kansalaisryhmien kykyyn nostaa asioita poliittisen kiistan kohteiksi.  Myös politiikan instituutioiden byrokratisoituminen on keskeinen ongelma. Se kaventaa entisestään niiden toimijoiden joukkoa, joka tuntee poliittisen toiminnan mahdolliseksi ja mielekkääksi.  Poliittinen toiminta vaatii kollektiivista tunnetta siitä, että jotain on muutettavissa ja johonkin voi vaikuttaa. Tämä tunne luultavasti puuttuu lähiöistä, joissa asuu "neljäs maailma" – rikkaiden ja demokraattisten hyvinvointivaltioiden köyhät, syrjäytetyt, osattomat sekä eri tavoin turhiksi ja ei-tervetulleiksi tuomitut.

Epämääräisyys

 
Pääkirjoituksessa Helsingin Sanomissa kysytään: "Onko Suomen sivistyneistö parhaillaan ajautumassa sellaiseen älylliseen kriisiin, joka uhkaa näivettää sen käymän keskustelun perustaa ja tasoa, kuten psykologian dosentti Jukka Saarinen Helsingin yliopistosta pelkää vieraskynä-artikkelissaan? "(hs 29.4.1996) Saarinen oli kirjoittanut: "Tyytyykö sivistyneistö myös jatkossa vain perustelemaan valtaeliitin päätöksiä ja levittämään tietoa, vai pyrkiikö se nykyistä enemmän analysoimaan ja kritisoimaan sen ratkaisuja, on perin keskeinen menettelytapakysymys. Sivistyneistö on käsittänyt väärin tehtävänsä, jos se arvelee viran ja siihen liittyvän statuksen edellyttävän pitäytymistä arvostelusta. Saarinen syyttää nykyistä keskustelua erityisesti tyhjistä käsitteistä ja historiattomuudesta. Sivistyneistön edustajat ja erityisesti poliittiset päättäjät viljelevät kernaasti puheissaan suurelle yleisölle avautumattomia muotitermejä. Koska asiat samaan aikaan irrotetaan taustoistaan ja niitä käsitellään historiattomasti, vain tässä ja nyt, suuri yleisö vieraantuu entisestään ja kokee maailman aiempaa pirstaleisemmaksi. Jos tällainen kielteinen kehitys halutaan saada päättymään, se on epäilemättä sivistyneistön tehtävä. Historia joutui sotien jälkeisinä vuosikymmeninä tekemään tilaa yhteiskuntatieteille. Lopulta ne löysivät haastajansa filosofiasta. Löytyisikö historiasta taas apua kaaokseen?" ( 30.4.1996)

Semanttinen analyysi

Semanttisessa tutkimuksessa pyritään antamaan kuulijoille sellaista tietoa, että he voivat tehdä oman johtopäätöksensä puhujan tarkoituksista. Jos se on sitä mitä he sanovat sen olevan niin mitä se on? Semanttinen analyysi osoittaa, mitä sananmukaisesti on sanottu, mitä tällä sanotulla oletettiin jo olevan tiedossa (presuppositio) ja mitä sanalla saattoi ymmärtää, vaikka ei erikseen sanottukaan (implisaatio). Semanttinen teoria ei salli, että määrätty mielipide valitaan ja julistetaan sanan merkitykseksi, ei myöskään, että historiallinen prosessi pysäytetään ja yksi jakso merkityksen kehityksessä olisi ainut oikea.

 Pluralistisessa yhteiskunnassa ei kielikritiikin tarkoitus ole sen sensurointi mitä saa sanoa ja miten sen saa sanoa. Poliittisen kielikritiikin päämääränä on kuulijoiden valmentaminen. Kuulijalle pyritään antaman semanttisessa tutkimuksessa esimerkiksi sellaista tietoa, että hän voi tehdä omat johtopääksensä puhujan tarkoituksesta.

 Jotta voisi päätellä, onko kielellisillä menetelmillä yritetty manipuloida tai häivyttää joitakin asioita, on analysoitava kielellisesti ilmaistu realiteetti mutta myös määrätty arviointiperinne. Puhujalta on vaadittava perusteluja ja arvioinnin ulottuvuuksia. Mitä mittaria käytetään silloin, kun syytetään puhujan yrittäneen manipuloida tai esitellä asia väärässä valossa? Yleensä sanoille ei ole merkitystä vaan merkityksiä. Näitä merkityksiä voi jäljittää tutkimalla konteksteja.

 Etymologiaan nojaava sana-analyysi olettaa, että jokaisella sanalla on todellinen ja luonnollinen merkitys ja sen saa selville parhaiten sanan ensikäytöstä, historiasta. Leksikaalinen määritelmä on abstrakti, ylimalkainen, monimutkainen, mutta todellinen merkitys, mitä jotkut nimittävät mielipiteeksi, on kapea-alainen, tarkka, yksilöllinen, konkreettinen ja sen määrää se ympäristö, missä sana esiintyy, konteksti.

 Mitä tietoja kirjoittaja tai puhuja operationalisoi  ja instrumentalisoi tekstissä?  Mitä tietoja kuulija voi saada? Jokainen joka tuottaa tekstiä, tiedostaa myös tilanteen – kuulijan tieto, motivaatio, mielikuva, asenne. Siis ennen operationalisointia eli kirjoittamista on aina tilanne ja kuulija ja puhuja miettii, millä kielellisillä keinoilla hän voi vakuuttaa sanomansa kuulijalle

Tulevaisuuden vaikutuskeino

Kun ennen yritettiin rajoittaa epätervettä kehitystä lain ja rahan voimalla, on tulevaisuuden vaikutuskeinoja informaatio, osallistuminen ja yhteistoiminta. Siis sanat.

 Valtiollinen toiminta muuttuu niin, että ei anneta enää virkamiesmäisiä yksityiskohtaisia määräyksiä, vaan toimintaperiaatteita. Keskitetty ongelmanratkaisu muuttuu paikalliseksi, missä ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää asia samalla tavalla ja arvioida laajat vaikutukset. Verot, maksut ja tariffit puhuvat selkeää kieltä.

Merkityksen täsmentäminen ehto väittelylle

 
"Matka sivistyneeseen ja toisiamme kuulevaan keskusteluun ei kuitenkaan lyhene, jos harkitsemattomia möläytyksiä tulkitaan tieten tahtoen väärin. Sen sijaan, että Jussi Niinistöltä tivataan, haluaisiko hän todella turvautua aseelliseen väkivaltaan kuullessaan puhuttavan parlamentarismista, tulisi kysyä, mitä Niinistön mielestä on se todellinen parlamentarismi, jota tulisi puolustaa. Sen sijaa että Jussi Halla-ahon otsikoidaan vaatineen Kreikkaan sotilasjunttaa, tulisi otsikoida Halla-ahon pitävän demokraattista yhteiskuntamallia Kreikan kriisin ongelmana. Ja sitten voisi kysyä: voisitteko hieman tarkentaa. " (Ville Blåfield hs 17.9.2011)

 Ehkä kuvaavinta kielitutkimusperinteelle on tavallinen gallup-kysymys: Oletteko kiinnostunut politiikasta? Tällöin tutkija ei kerro mitä hän politiikalla tarkoittaa, eikä myöskään odota, että vastaaja kertoisi sen miten hän politiikan ymmärtää. Politiikalla oletetaan tarkoitettavan jotain, mikä on itsestään selvää ja yleisesti tunnettua. Kun tutkija ei pelkää että vastaajat ymmärtävät kysymyksen väärin tai kritisoivat koko kysymystä, on voitu tehdä tutkimusta, jossa tutkijan ja tutkittavan suhde on sama kuin geologin suhde kiveen. (Kari Palonen 1983)

 Toimittaja kyseli (hs 31.10.2010): ”Onko Halla-aho ”sanojen mittainen” mies. Eli mikä mies?

 Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan 6.10.2010: "On aika typerää käydä keskustelua siten, että henkilö A sanoo olevansa vaikka hypoteisti ja määrittelee sanan omalla tavallaan. Henkilöllä B on sanalle hypoteisti aivan oma täysin erilainen määritelmänsä. Sen jälkeen hän syyttää henkilöä A kaikesta siitä pahasta, mitä hän itse omalla määritelmällään on tuohon sanaan sisällyttänyt. Vaikka A sanoo, ettei hän tarkoita tätä, B sanoo, että hänen määritelmänsä on oikea ja siksi A on kaikkea sitä pahaa, mitä hän liittää tuohon sanaan."

 Sukupuolineutraalista avioliitosta keskusteltaessa moni vastustaja vetoaa raamattuun. Se on Jukka Korpelalle punainen vaate: Ei raamattua saa tulkita, jos ei osaa lukea sitä alkukielellä. Siellä ei mainita edes ristisanaa ja kansallisvaltiot, kuten Israel, on lisätty vasta 1800-luvun käännöksiin. Olivatko nämä keskiajalla siunatut veljesliitot sitten homoliitoja? Sitä Korpela ei tiedä. Homoseksuaalisuus on sanana hyvin tuore. On vaikea tutkia homoutta kulttuurissa, jossa sille ei ollut käsitettä. (prof. Jukka Korpela hs 5.7.2011)

 Yrjö Mikkonen Manipulaatio rapauttaa käsitteet (Kanava 5/2011)

Kommunikaatio toimii käsitteiden takana olevilla merkityksillä, ei vielä itse sanoilla. Väärinymmärrys ei johdu sanoista, vaan käsitteistä ja merkityksistä sanojen takana. Mitä heterogeenisempi jokin yhteisö on ja sen kulttuuri ovat, sitä värikkäämpi on sen käsitteistö.

 Jostakin asiasta käytettävä käsite ei ole aina yksiselitteinen. Vuoden 1918 tapahtuneesta Suomen sisäisestä selkkauksesta käytetään käsitteitä sisällissota, vapaussota, luokkasota tai veljessota.

Esimerkki perinteisen yleiskäsitteen pilkkoutumisesta ajan saatossa useisiin alakäsitteisiin on avioliitto, joka on saanut rinnalleen muun muassa käsitteet avopari, avoliitto, parisuhde, avoin parisuhde, osittaisparisuhde ja sukupuolineutraali avioliitto.

Käsitteiden kirjavuuden lisääntyminen johtuu aikamme arvotilanteesta. Yhtäältä vaaditan enemmän yksilöllisiä oikeuksia ja vapauksia ja toisaalta edellytetään yleistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnan yhdenmukaistamiseksi.

Miltä näyttää tulevaisuus käsitteiden muuntumisen kannalta? Käsitepiirteet ovat käsitteen DNA. Yhteiskunnallisesti keskeisten yleiskäsitteiden käsitepiirteistöllä on pitkä geneettinen historia ja yleiskäsitteillä on ollut tärkeä sija yhteisöjen eheän kommunikaation toteutumisessa. Vaikka jonkin käsitteen käsitepiirteistöä on ajan mittaan tarkennettu, sen käyttöalue on ollut tarpeeksi tunnettu ja yksiselitteinen, jotta se on täyttänyt kommunikatiivisen tehtävänsä.

Kielenkäytössä tapahtuu väistämättä koko ajan muutoksia, mutta eri nopeudella sen eri kerroksissa.

 Jotta sanoilla olisi yhdistävä vaikutus, on niiden tueksi voitava esittää konkreettisia toteutuksia, abstraktin terminologian on saatava rinnalleen konkreettisia toimia.

Suomen hallituksen uuskieli

Onko kokoomus palkannut entisestä DDR:stä propagandajohtajan? Jos halutaan vaikuttaa määrättyyn ihmisryhmän, on käytettävä sille ryhmälle tärkeitä sanoja. Eduskuntavaleissa kokoomus yllätti mainostamalla itseään ”työväen puolueena ”. Porvarispuolueet yrittävät vallata sanan ympäristönsuojelu. Kesällä 2010 kokoomus oli vihreiden puolue.

Hallitusohjelma oli kielitieteilijöiden aarrearkku. Jyrki Kataisen kirjoittamaa puhetta hallituksen nimittämisjuhlallisuuksia varten pidettiin Kataisen simultaanitulkkauksena. "Alkuperäistodellisuuteen verrattuna teksti oli käännetty aikamoiseksi poliittiseksi uuskieleksi. Kataisen tulkkauksen mukaan ”prosessi oli pitkä ja monipolvinen”. Kaikki tietävät että neuvottelut katkesivat yli viikoksi. Kaksi puoluetta marssi ulos Säätytalosta kesken kaiken. Kataisen mukaan ”sopimisen ja vastuunkantamisen kulttuuri on taas osoittanut toimivuutensa. Jos simultaanitulkkaus on Kataisella päällä jatkuvasti, täytyy valtiotalouden todellisuudessa olla aivan karmeassa kunnossa. Tähänastiset madonluvut ovat saattaneet olla silkkaa kukkaiskieltä." (hs 27.6.2011)

Kehitetään-sana esiintyy 89-sivuisessa ohjelmapaperissa kaikkiaan 116 kertaa. Se oli selvästi kirjoittajajoukon suosikkiverbi. Sen lisäksi aktiivimuoto kehittää toistuu 13 kertaa ja kehittäminen 31 kertaa.  Selvästi uuttakin lupaavia verbejä eli teonsanoja on käytetty: uudistetaan 48, tehdään 38, toteutetaan 30. Joitain asioita ei tehdä ollenkaan: suunnitellaan ja lopetetaan eivät esiinny ohjelmassa lainkaan. Entä sitten? Ensinnäkin: verbit ovat järjestään passiivimuodossa. Tekemisillä ei ole aktiivista subjektia, toimijaa. Vastuu asiasta ei siis ole erityisesti kenenkään.  (Kimmo Pietinen, hs toimituspäällikkö 21.6.2011)

”Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa on virke, joka antaa toivoa virkakielestä ahdistuneille: ”Laaditaan toimintaohjelma lainsäädännön, virnaomaisviestinnän ja asioinnin kielen kehittämiseksi.” Monen mitta on jo ehtinyt tulla täyteen. Kyse on demokratian avoimuudesta ja kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta. Hamasta historiasta periytyvä ajatus viranomaisen yläpuolisuudesta suhteessa kansaan näkyy yhä monissa virkateksteissä. Kun valtioneuvosto antoi vuonna 1982 päätöksen toimenpiteistä viranomaisten kielenkäytön parantamiseksi, keskeinen viesti oli tämä: tekstien on oltava sellaisia että peruskoulun käynyt kansalainen voi ne ymmärtää. . Myöhemmin velvoite haluttiin kirjata säädökseksi. Vuonna 2004 pykälän mukaan on käytettävä ”asialista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä”. Viranomaisen tulee kaikessa kielenkäytössään ottaa huomioon kansalaisen näkökulma. Kapulakielessä on monesti kyse siitä, että asiantuntija ei osaa irrottautua jargonistaan. Byrokraattista puppua voi kitkeä monin keinoin. Tätä nykyä kieli on kuin ilmaa: itsessään selvä asia, johon kiinnitämme huomiota vasta kun olemme tukehtumaisillamme. (Vesa Heikkinen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija hs 27.7.2011)

"Katainen käyttää kirjoituksessaan säännönmukaisesti termiä “suomalainen hyvinvointimalli”. Kyseessä on retorinen harhautus. Poliitikko joka puhuisi Suomesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, syyllistyisi valehteluun. Siksi viime aikoina kieleen on alkanut hivuttautua “suomalainen malli”. Keskeinen ero suomalaisen ja pohjoismaisen mallin välillä on tapa, jolla tasa-arvo määritellään. Pohjoismaisessa mallissa tuloerojen tasaaminen on kaiken ydin. Kataisen määrittelemässä suomalaisessa mallissa puhutaan tasa-arvoisista mahdollisuuksista “tavoitella unelmiaan”, jotka saavutetaan koulutuksen kautta... Rikkaiden maiden tuloerojen kasvussa Suomi on kirkas ykkönen." (Susanna Kuparinen, Voima 4/2010 arvostellessaan kirjaa Mikä meitä jakaa?

 Weinrich määrittelee kirjassaan Linguistik der Luge (1966) valheen seuraavasti: valhe ilmenee vasta siellä, missä eri tavalla puhuminen seuraa tiedostettua hämäyspyrkimystä. On myös annettu määritelmä, että se valehtelee, joka sanoo jotain muuta kun mitä ajattelee. Valehteleminen ei ole semanttinen tutkimuskohde, sillä valhe ei muuta käytettyjen sanojen merkitystä. Väite ”olen omaisuuden turvaamisen kannalla”, kun toisaalta sosialisoidaan, ei muuta vielä sanan omaisuus sisältöä.

 Polysemia ja sanansisällön epämääräisyys ovat poliittisten sanojen ja ideologiakielen erityisiä tuntomerkkejä. Dieckmann muistuttaa, että kieli sallii leikkimisen. Jos lukija tietää, että sanoilla on eri merkityksiä ja käyttää tätä tietoa oikein tilanteessa, ei propagandisti voi käyttää tätä metodia. Jos puhujan poliittinen tausta on kuulijalle tuttu, tietää hän mitä sanoilla tarkoitetaan. Sanojen taktinen hyväksikäyttö on puhujan oveluutta. Jos kadunmies luulee, että kokoomus on nyt todella vihreällä asialla, koska se sanoo niin mainoksessaan, niin ei ole kielen syy eikä varsinaisesti kokoomuksenkaan. Tässä auttaa vain tukiopetus vihreän politiikan päämääristä.

 Uusi kultakausi -pamfletti 2011: ”Jos oikeasti haluaisi hypätä kehityksen eturiviin, pitäisi puhua semanttisesta verkosta, joka tuntee käyttäjän tarpeet ja muuttuu niiden mukana."

Käännös aina kyseenalaistettava

Helsingin yliopiston opiskelija Anna Idström muistuttaa käännöksen vaarallisuudesta (hs 27.8.07): "Kieli on monimutkainen järjestelmä, joka on mukautunut puhujayhteisönsä arvoihin, luonnonympäristöön ja sosiaalisen kanssakäymisen näkymättömiin sääntöihin... Kulttuuri ei koostu vain sellaisista kevyesti vaihdettavista symboleista kuten pukeutumissäännöistä tai juhlapäivien perinneruoista.  Aivan tavallisiin sanoihinkin sisältyy informaatiota, jota ei normaalissa puhetilanteessa tiedosteta, mutta joka katoaa tai muuttuu, kun tekstiä käännetään... Kielellisiin ilmauksiin vakiintuneet kielikuvat, metaforat, usein toistuvat kielessä muodostaen järjestelmän."

 Sanat ovat kulttuurisidonnaisia. Ihmisoikeuksien kielestä väitöskirjaa valmisteleva Jari Pirjola kirjoittaa (hs 17.10): "Ihmisoikeudet tarjoavat kielen, johon vetoamalla jokainen voi vaatia omia oikeuksiaan kotimaisilla ja kansainvälisillä foorumeilla... Kritiikitön ja palvova suhtautuminen ihmisoikeusjärjestelmään perustuu joidenkin kansainvälisen oikeuden tutkijoiden mukaan kliseiseen ihmisoikeuskäsitykseen. Tällöin ihmisoikeuksia tarkastellaan kuin niillä olisi selvä ja kansainvälisten sopimusten artikloista helposti avautuva sisältö... Edmuns Burken mukaan ihmisten oikeuksista puhuminen abstraktilla tasolla on turhaa metafyysistä idealismia. Karl Marxin mielestä ihmisoikeuksien käsitteen ongelma oli se, että epätasa-arvo saadaan universaalin ihmisoikeuskielen avulla näyttämään tasa-arvolta."

Kun YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin, käsitettä arvostelivat muun muassa jotkut kulttuuriantropologit. Julistuksessa käsite oli heidän mielestään länsimainen eikä kiinnittänyt riittävästi huomiota erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin. Keskustelu erilaisista hyvän käsitteistä ei ole merkityksetön.

Samuel Huntington sai 1990-luvun lopulla aikaan kiivaan väittelyn esittämällä, että länsimaisilla ideoilla individualismista tai ihmisoikeuksista on vain vähän merkitystä islamilaisessa tai japanilaisessa kulttuurissa. Mikä merkitys annetaan käsitteille kuten perhe, halventava kohtelu tai oikeus riittävään elintasoon? Uskonnonvapaus voi olla ristiriidassa sananvapauden kanssa ja vapautta lisäävät oikeudet ristiriidassa turvallisuuden kanssa. Ihmisoikeus on poliittisempi kysymys kuin saatamme ajatella.

Yksi ihmisoikeuksiin liittyvä varjopuoli on kielen inflaatio. Kun yhä useampia yhteiskunnan huolenaiheita vaalitaan ihmisoikeuksina, sanan käyttö lisääntyy tarpeettomasti ja menettää muutosvoimansa. Mikä on ihmisoikeuksien merkitys, kun keskustellaan ilmastonmuutoksesta, talouskriisistä tai uskontojen kohtaamisesta? Riittääkö se, että pyritään vain yhä enemmän kunnioittamaan ihmisoikeuksia?

Kieliin ovat varastoituneet eri kulttuurien ilmiöiden käsitteelliset vastineet. Semanttisen ja loogisen ohella kielessä on esteettinen puoli. Esteettinen kieli vihjaa, välittää tunnesisältöjä, saa mielikuvat kulkemaan.

"Eri puolilla maailmaa käytetään nykyään samoja sanoja ja käsitteitä, kun luonnehditaan yhteiskunnallisen vallanjaon perusteita. Sanojen merkitykset kuitenkin muuttuvat ja ne saavat käytännössä erilaisia sisältöjä." (Jukka Kekkonen hs 10.8.2011)

Symbolikieli

"Onko outoa, että niin monet uskoviksi itseään kutsuvat päättävät ripustautua ihmisen kirjoittamaan sanaan sen sijaan, että etsisivät Jumalaa sanojen takaa?"( hs 30.10.2010 Mielipideosastolla Janne Ikonen)

"Kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa on tapahtunut retorinen käänne. Myös puheet ”sotilaallisesta tyhjiöstä” tai ”harmaasta vyöhykkeestä” voidaan nyt ymmärtää metaforiksi, jotka kuuluvat poliittisen retoriikkaan. Esimerkiksi idea tyhjiöstä tulee mekanistisesta kaasujen tai nesteiden teoriasta, ja ajatuksena on, että on olemassa joku kaava, jonka mukaan sotilaallinen ”tyhjiö” pyrkii täyttymään. Kielikuvalla on vahvoja vaikutuksia poliittisten käytäntöjen järjestymisessä. ”Harmaa vyöhyke" on puolestaan jossain mustan ja valkoisen rajalla. Oletuksena on, että kaiken myös pitää olla joko mustaa tai valkoista. Metaforisesti rakennetut käsitteet voivat olla vaarallisen harhaanjohtavia." (Heikki Patomäki hs 5.2.1997)

 Politiikassa on aina käytetty sanallisia ja kuvallisia symboleita päätöksen teon apuna ja perusteluna. Suomi on vaalitapansa vuoksi henkilöihin kiinnittynyt demokratia. … Esko Aho pystyi käsitteellistämään Suomen talouselämän kahteen sanaan: Siperia opettaa. Symbolinen taso on tärkeä, koska se järjestää kaoottiselta ja hankalalta vaikuttavaa politiikkaa. … Poliittinen viestintä ei enää voi onnistua perinteisellä mallilla jossa puolue ensin asettaa selkeän päämäärän, joka sitten ojennetaan kansalle. Yhdysvalloissa todellisia asiakysymyksiä pidetään niin monimutkaisina, ettei niitä voida käyttää vaalikampanjoissa hyväksi. Koska politiikka käy monimutkaisemmaksi, on sitä laajennettava uusille, helpommin omaksuttaville alueille. Kulttuuritutkija Stuart Hall luettelee kodin, ruuan ja seksin kaltaiset asiat, kepeämmät ja dramaattisemmat arkipäivän ympyrät.

"Työntekijä antaa työtaitonsa toisen käyttöön pelkkää rahamaksua vastaan ja häntä nimitetään työnantajaksi, ja toinen on työntekijä. Ranskalainen ei nimittäisi kapitalistia työnantajaksi." (Pääoman esipuheessa Engels)

Neuvostomarxismi

 
Kielen kannalta "universumin valloittajatieteellä" oli kohtalokas seuraus, sillä yksityinen ja julkinen kieli erotettiin. Ihmiset oli saatava toimimaan määrätyn säännön mukaisesti, mutta sääntö oli opetettava kielellisillä menetelmillä. Julkisesta kielestä tuli kaavamainen ja jäykkä. Se rinnastettiin matemaattiseen merkkijärjestelmään, jota uskottiin hallittavan formaalisten lakien mukaan. Subjekti ja objekti erotettiin toisistaan.

 Totalitaariseen kieliasuun kuuluivat loputtomien määritelmien lisäksi iskusanat, sloganit, stereotyyppiset sanat sekä vakiintuneet attribuutin ja substantiivin yhdisteet. Agitaation keinona oli samojen sanojen ja lauserakenteiden toistaminen. Lauseeseen kuului aina yksi sana menneisyydestä, joka loi turvallisuuden tunteen siitä, että menneet uhraukset eivät olleet turhia. Agitaatiolauseessa tuolle sanalle annettiin kuitenkin jopa täysin vastakkainen merkitys. Tyypillisiä iskusanoja Neuvostoliitossa olivat "kaikki valta neuvostoille" ja "maan sähköistäminen on yhtä kuin kommunismi".

 Neuvostomarxilaisen kielen luonteenomaisin piirre oli sanojen ja todellisuuden erkaantuminen toisistaan. Sitä pidettiin tulevaisuuden kielenä. Se oli neuvostomarxilaisten mukaan tieteen ja tekniikan kieli. Sen sijaan länsimaiset kremlologit pitivät sitä kaunisteluna, vääristelynä, manipulaationa, aivopesuna tai valehteluna. Sotilaallisti hävitty sota voitiin voittaa jälkeenpäin kielellisesti kaunistelemalla.

 Sovjetologit opettelivat terminologiaa, leksikologiaa ja fraseologiaa. Piilikö sanojen takana suurempi viisaus? Porvarilliset poliitikot pitivät neuvostovenäjää luonnollisena poliittisena liturgiana. "Kun tieteen käsitteistö oli eri, emme päässeet puhumaan edes samasta asiasta" (Markku Salomaa 4.4.1997). Kitkerimmät muistot liittyvät totalitaariseen asetelmaan, joka pakotti ulkopuoliset puolustamaan näkemyksiään taistolaisten käyttämällä kielellä. Moni koki keskustelun mahdottomaksi. (Pennanen hs 12.5.2010) Jörn Donner on Pennasen mukaan sanonut taistolaisen liikkeen ennen muuta auttaneen poliittista oikeistoa vahvistamaan asemiaan. (mh. Samoin kuin Linkola on vahvistanut ekokielteisyyttä)

 Väitöskirjassani en tutkinut kieltä manipulaationa enkä terminologiana. Feministinen näkökulma antoi eväitä yhteiskuntapsykologiseen lähestymistapaan - Neuvostovenäjä malliesimerkkinä fallisesta kielestä. Se ei ollut harmitonta maskuliinisuutta, loukkaavaa seksistisyyttä eikä holhoavaa patriarkaalisuutta.

 Kun aloitin tutkimustani, olivat politologian avainkäsitteitä konvergenssi, kommunismin tutkiminen, rauhantutkimus ja kansainvälinen politiikka. Piti tutkia, miten Neuvostoliiton ja Suomen transaktiossa tulee esille kansainvälinen kommunistinen liike ja toisaalta Neuvostoliiton kansallinen intressi. Siihen aikaan suomettumista osoittivat

1.                   Solzhensityn Vankileirien saaristoa ei käännetty suomeksi, vain ruotsiksi

2.                   Lehdistö, TV ja eduskunta eivät kritisoi Neuvostoliittoa

3.                   Suomi palauttaa neuvostopakolaiset

4.                   Neuvostoliitolle epäluuloiset poliitikot eivät saa vaikutusvaltaa

5.                   vaikea liittyminen EWG

6.                   elokuvan kieltäminen Yksi päivä Ivan Ivanovitsin elämästä

7.                   1958 Tanner nimitettiin SDP:n puheenjohtajaksi – yöpakkaset

8.                   Pohjoismaiden yhteistyö, Nordek hylätään

9.                   Tunnusti yksipuolisesti Hanoin

10. Max Jakobsonin puolueettomuus-määritelmä

 Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikallaan Neuvostoliitto pyrki sitomaan talouden ja politiikan. Miten ja millä alueilla NL ja Suomen suhteet olivatkaan malliesimerkki? Neuvostoliitto ei missään yhteydessä vakuuttanutkaan haluavansa elää länsimaiden kanssa eli kapitalismin kanssa rauhassa rinnakkain. Sen perustuslaissa, puolueohjelmissa ja virallisissa dokumenteissa rauhanomainen rinnakkainolo ulkopolitiikan päälinjana määriteltiin kommunistiseksi vallankumoukseksi ydinaseiden aikakaudella. Länsimaat eivät pinnallisessa terminologisessa tietämyksessään ja arkipäivän politiikassaan paneutuneet venäläisten kirjoituksiin, vaan alkoivat syyttää manipulaatiosta, sanojen ja tekojen ristiriidasta.

 Suomalaisille poliittisille johtajille sen sijaan oli tyypillistä mainitun käsitteen uudelleen määrittely: ”Rauhanomainen rinnakkainolo tarkoittaa Suomen ja Neuvostoliiton välisiä ystävällisiä ja hyvään naapuruuteen perustuvia suhteita”, sanoi presidentti Mauno Koivisto. Vain muutama vuosikymmen aikaisemmin Neuvostoliiton perustuslaki oli määritellyt rauhanomaisen rinnakkainolon tarkoittavan luokkataistelua. Suomalaiset diplomikielenkääntäjät uskoivat olevansa ovelia, kun he käänsivät rinnakkainolon rinnakkaineloksi, elohan on aktiivista ja rinnakkainen antaa kuvan positiivisuudesta. Saksan ja englannin kielessä eksistenssi antaa laajemman mahdollisuuden tulkinnoille.

Neuvostomarxilaista ja erityisesti saksalaismarxilaista kieltä on tutkittu. Suomessa sitä ovat tutkineet

Ilmari Susiluoto, joka pitää sitä ennen kaikkea liturgiana,

Jarmo Eronen näkee neuvostovenäjän manipulaationa ja valehteluna.

Kari Palonen ja

Ilkka Heiskanen ovat tutkineet yleensä poliittisen kielen omaleimaisuutta.

Jaakko Iloniemi on sanonut, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa tietämättömyys peitettiin yleiseen liturgiaan.

 26.9.09 Vesa Heikkinen kertoi radiossa Sopulisanastosta. Väitöskirjassani näkökulma oli toinen, mutta tutkin samaa asiaa: kun ihminen sanoo jotain, mitä hän silloin sanoo?

 Miehet ovat tehneet huolellista työtä ja ovat perusteluissaan pitäviä. Minun näkökulmani on toinen. En pidä neuvostovenäjää ensisijaisesti manipulaationa, tietämättömyytenä tai liturgiana, vaan malliesimerkkinä äärimmilleen viedystä fallisuudesta. Neuvostomarxilaisen kielen käyttäjät ovat pyrkineet sanomansa selkeyteen. Georg Orwellin newspeak kuulostaa lilliputilta verrattuna siihen, mitä naisen on kestettävä valtio-opissa, valtiossa, ideologisissa järjestelmissä. Kieli on miehen lisäpylväs. Ideologia, demokratia, kommunismi ovat miehen siittämiä abstraktioita, joille saadaan ”ruumis” vain sillä, että mies ne määrittelee. Naisen tapanahan ei ole määritellä. Naisen tapana on toimia, elää symbioosissa käsitteen kansa. Kristevan mukaan julkinen kieli on aina fallista. Kielen avulla voidaan luoda todellisuus, joka ei huomioi niitä osia todellisuudesta, joita ei pidä tärkeinä.

Suomen kieli selkeäksi

 
Keski-Suomen lääninhallituksen tiedotuslehti 20/1981 antoi ohjeita virastokielen siivoamiseksi:

Poista 90 prosenttia kaikista pyrkiä ja suorittaa -verbeistä

Tee jotakin jonkin puitteissa vain, jos teet sen ikkunalla.

Muuta resurssit ihmisiksi, vehkeiksi ja rahaksi

Jos kirjoitat olemassa olevista asioista, niin tarkista samalla millaisia ovat ne olemassa olemattomat asiat

Muuta suuruusluokkaa olevat asiat isoiksi tai pieniksi.

Käytä kohdistua -verbiä vain, mikäli kirjoitat automaattipyssyistä.

Poista kaikki taholla – ilmausketju tarkista missä jotakin tehdään.

Poista kaikki toimesta -ilmaukset ja tarkista, kuka tekee ja jos niin mitä.

Käytä ilmaisua hyväksikäyttää, jos kirjoitat yksinkertaisista, jymäytettävistä ihmisistä.

Työvoimaministeriö tulee tekemään päätöksiä, jos ministeri lähtee virkahuoneestaan ja todella tulee jonnekin, muuten ei.

Poista 50 % kaikista tapahtua -verbeistä

Kirjoita kehikosta vain, jos tarkoitat puusepäntyötä.

Selosta asiaa jonkin henkilön osalta, mikäli todella tarkoitat henkilön osia, päitä, käsiä tai jalkoja.

Kerro kartoitustyöstä, mikäli hallitset maanmittausalaa.

Muista, että johtuen -sana on aina väärin.

Poista kaikki -kohtaiset, ellet tarkoita esim. vastakohtaisia.

Jonkin asian huomioiminen ei ole vielä yhtään mitään.

Jos sinulla on kokonaisvaltainen asia niin selvitä ensin, mikä on kokonaisvalta.

Perustavaa laatua olevia ei ole.

Jaakko Hintikan jalan jäljillä

Filosofi Jaakko Hintikka on tutkinut kieltä ja kielen suhdetta maailmaan. Vuosisatamme filosofia voidaan hänen mukaansa hahmottaa kahden keskenään kilpailevan kielikäsityksen kamppailukenttänä. Näkemys kielestä universaalina ilmaisuvälineenä, jonka ovat omaksuneet Gottlob Fregen, Bertrand Russellin, Ludwig Wittgensteinin ja W.V. Quinen kaltaiset klassikot, olettaa, että meillä on loppujen lopuksi vain yks kieli ja yksi ainoa maailma. Tuon kielen ulkopuolelle emme kerta kaikkiaan pääse. Emme voi astua ainutkertaisen, korvaamattoman universaalikielen ulkopuolelle katsomaan, kuinka sen ilmaisut viittaavat todellisuuteen eli kuinka sanat poimivat maailmasta olioita ja kuinka lauseet ilmaisevat maailmassa vallitsevia asiantiloja. Heidän mielestään ei voi puhua semantiikasta eli niistä kielen ja maailman välisistä suhteista, joihin kielen ilmaisujen merkitys perustuu.

Hintikan itse edustaman kannan mukaan kieli on kalkyyli, joka voidaan aina tulkita uudelleen. Sitä tulkitaan erilaisia päämääriä varten eri tavoin ja tarvittaessa tulkintaa vaihdetaan. Kielen ja maailman välisistä semanttisista suhteista voidaan puhua – semantiikka on ilmaistavissa. Hintikan mukaan Wittgensteinin kielipeli-ideaa voidaan kehittää teoreettisesti suuntaan, johon Wittgenstein itse ei ollut halukas kulkemaan.   Kielipeleistä kulkee luonteva tie ns. peliteoreettiseen semantiikkaan, jossa käsitys kielestä eräänlaisena sääntöjen hallitsemana pelinä hyväksytään kirjaimellisesti. (Dosentti Sami Pihlström hs 9.8.1998)

Hintikka on erikoistunut "mahdollisten maailmojen semantiikkaan". 80-vuotis haastattelussa (Markku Leppänen hs 12.1.2009) Hintikka kertoo kiinnostuneensa myös "riippumattomuusystävällisestä logiikasta" ja "äärettömän syvästä logiikasta". Kielifilosofia ja kvanttiteoria kiinnostavat erityisesti. "Hintikan mielestä filosofian anti itse kullekin voisi olla kriittisen ajattelun taito... Kaikista filosofeista juuri Gottfried Leibniz, saksalainen yleisnero osasi nähdä yhteyksiä hyvin erilaisten asioiden välillä.

 George Henrik von Wright tulkitsee Wittgensteinia erilailla kuin Hintikka: Hänen filosofinen vakaumuksensa oli, että ihmisyksilön elämä ja näin ollen myös kulttuurin kaikki yksilölliset ilmaisut ovat syvästi ankkuroituneet sosiaalisiin perusrakenteisiin. Kyseiset rakenteet ovat Wittgensteinin sanoin elämänmuotoja ja niiden ilmentymiä ovat kielipelit. Se onko vieraan kielen sana käännetty oikein, riippuu siitä roolista, mikä tällä sanalla on heimon koko elämässä, tilanteista, joissa sitä käytetään, tunneilmauksista, jotka tavallisesti seuraavat sen mukana, ajatuksista, jota se herättää tai jotka aiheuttavat sen lausumisen. Mikä on elämänmuodon ja kielipelin välinen suhde Wittgensteinilla? Kielipeli kytkeytyy taustana toimivaan elämänmuotoon.

Stalin puhui universaalisesta kommunikaatiosta, kielen sosiaalisesta neutraliteetista. Stalinille kieli ei ollut edes sosiaalinen kategoria. Kieli on kaikkien luokkien ja kaikkien ihmisten yhteinen. Sanojen merkitys ei vaihtele sen mukaan, missä ja miten ihminen elää ja sanoja käyttää.

 Georg Orwellin uuskielestä newspeak on kuljettu pitkä matka. Jurgen Habermas haaveilee universaalista yhteisymmärryksestä, johon päästäisiin keskustelun avulla. Lyotard kirjoittaa, että yhteisymmärrys on arvona vanhentunut ja herättää epäilyksiä. Hänen mukaansa vain oikeudenmukaisuus on tavoiteltava arvo (Antti Hautamäki, hs 23.4.1986). Lyotard on sitä mieltä, että koko maapallo jakautuu kielellisiksi pilviksi, ja siksi myös maantieteellisesti omavaraisiksi alueiksi. Näin romahtavat absoluuttiset totuudet ja dogmaattiset järjestelmät, jotka vielä mekaanisen teknologian aikakaudella pitivät ihmistä otteessaan. Se mitä kutsuimme todelliseksi maailmaksi on jotakin joka muodostuu monien kuvitelmien kiistana.

Maailmassa puhutaan noin kuutta tuhatta kieltä.