Siperian taigalla

 

Perimätiedon mukaan Kristus on syntyvä uudelleen. Mihin maailman kolkkaan voisit kuvitella hänen syntyvän? Mikä olisi hänen sanomansa nyt, 2000 vuotta hänen ensimmäisen opetuksensa jälkeen?

Minä sain tilaisuuden tavata henkilön, joka on kertonut olevansa uudelleen syntynyt Jeesus. Vissarion, joksi hän itseään kutsuu, vastasi tarkkaan mielikuvaani Jeesuksen inkarnaatiosta: kotoisin Siperian taigalta (jota  Oswald Spengler  piti uutena keskuksena  länsimaisen sivilisaation perikadon jälkeen),

  • käsistään taitava,
  • pasifistinen kasvissyöjä,
  • kestävän teknologian ja
  • energian edistäjä, 
  • rahataloudesta irtisanoutunut,
  • vastuullisesta nuorison koulutuksesta ja 
  • seksuaalienergian kehittämisestä opettava
  • kaunis ihminen.

Kahdessa kymmenessä vuodessa on  jo yli 4000 ihmistä Moskovasta ja muista Venäjän ja Ukrainan kaupungeista, Saksasta ja Hollannista,  muuttanut hänen valitsemansa joen rannoille Siperian taigalle. Muuttajat ovat rakentaneet taidokkaita kauniita hirsiasuntoja ja perustaneet puutarhoja, lastentarhoja, kouluja, työpajoja. Ei tupakkaa, alkoholia, lihaa eikä maitoa.

Vissarion ei kutsu itseään Jumalaksi, vaan Jumalan sanaksi. Hänen opissaan yhdistyy venäläinen ortodoksisuus, buddhalaisuus, veganismi, tantra ja ekologia ja hiukasen islamia.

 

Ihmisen alkuperä

Vissarionin mukaan ihmisen syntymässä on kaksi alkulähdettä. Ihmisen kehon, samoin kuin äiti maan ja kaiken elävän, on luonut maailmankaikkeus - Isä Jumala, Absoluutti, Maailmankaikkeuden korkein äly. Sen sijaan ihmisen sielu on erään kehityksen tulos, laadullisesti uusi maailmankaikkeuden olotila, joka on henkistä laatua ja jonka perustana on rakkaus. Jeesus toi maapallolle tämän rakkauden laadun 2000 vuotta sitten. Sivilisaatioista ennen sitä puuttui rakkaus.

Ihminen elää molempien maailmoiden lakien alaisena, yhtä aikaa niin materiaalisen maailman kuin uuden henkisen maailman. Universaalit peruslait kuten harmonia, järki, tarkoituksenmukaisuus ja yhteistyö kuuluvat materiaaliseen maailmaan. Materiaalista maailmaa pitää yllä elämänhenki, z, prana. Tässä kristinuskolla on yhteinen pohja taolaisuuden, hindulaisuuden, islamin ja muiden itämaisten uskontojen kanssa. Sen sijaan henkisen maailman peruslakeja pitää yllä Pyhä Henki, sielullisuuden energia. Uuden ajan peruslakeja ovat epäitsekkyyden laki ja vapaan valinnan laki. Pyhä Henki on Isän ja Pojan myöhempi luomus ja se osoittaa maailmankaikkeuden tulevaisuuden suuntaa. Ihmiskunnan kehitys riippuu henkisen maailman laista, joka on maailmankaikkeuden rakkauden laki.

Vissarionin opissa Äiti Maa on elävä. Pakanallinen käytäntö dialogista maan ja luonnonvoimien kanssa ei ole mikään häpeä. Ihminen ja luonto kuuluvat yhtenäisyyden perusteisiin.

Ihmisellä on erityinen asema maailmankaikkeudessa, koska sielulla on kyky kehittyä. Vissarion opettaa Mestareiden tietä. Ne ihmisten, jotka osaavat luoda käsillään kauneutta, tuovat maailmaan rakkautta, lämpöä ja valoa. Heidän työnsä ei vaaranna luonnon tasapainoa, vaan parantaa niitä haavoja, joita ihminen on lyhytjänteisellä toiminnallaan aiheuttanut. Käsityöntaitajat eivät paranna vain planeetan fyysistä kehoa, vaan korjaavat myös sitä psyykkistä ja emotionaalista jätettä, joka on tukahduttamassa Äiti Maata ja kaikkea elämää. Ekoyhteisöistä tulee Äiti Maalle Nooan arkkeja, jotka auttavat ihmiskuntaa selviämään tällä vuosituhannella.

 

Uudenlainen yhteiskunta

Siperian taigalle muuttaneet uuden sivilisaation edustajat ovat perustaneet osuuskuntia ja saaneet paikallishallinnolta lisenssin yhteisön ylläpitoa varten. Lapsille on perustettu kouluja, joissa opetetaan ekologiaa ja estetiikkaa. Asukkaat kuuluvat erilaisiin yhdistyksiin, joissa ratkaistaan esille tulevia henkilökohtaisia ja yhteisön rakentamiseen liittyviä ongelmia. Jokaisen vapaata valintaa kunnioitetaan niin, että kukaan ei joudu toimimaan vastoin omaa tahtoaan.

Vegaaniyhteisössä pyritään syömään vain mitä pystytään itse kasvattamaan.

Siellä kasvatetaan vihannesten lisäksi soijaa, tattaria, kauraa, vehnää, pellavaa, hedelmäpuita ja kerätään luonnontuotteita. Taigalla kehitetään uutta teknologiaa hevosen työvälineiksi. Lapsia varten hoidetaan vielä lehmiä ja vuohia.
Työt pyritään tekemään ilman polttomoottoreita ja aurinkopattereita lataamalla.

Varsinaista ekokylää rakennetaan tiettömälle taigalle permakulttuurin sääntöjen mukaisesti. Kylän keskellä on kokoontumisaukio, sen ympärillä verstaita ja kouluja, henkisiä ja kulttuurirakennuksia. 120 perheen talot sijaitsevat kylän ympärillä, taigan keskellä. Tähän aamuauringon voivat muuttaa päättäväiset perheet, muut asuvat 40:sää kylässä joen alajuoksulla.

Vadim kirjoittaa Vissarionin kertoneen:

”Sillä Jumala ei pysty puhumaan meille taivaasta käsin. Siksi hän syntyi 2000 vuotta sitten ja ilmestyy tulevaisuudessakin, aina silloin kuin ihmisiä on ohjattava oikealle tielle. Sana oli ja on yhtä. Siksi Kristus sanoi: kukaan ei tule isän luokse paitsi minun kauttani. Vain se keho, joka tuo sanan, muuttuu… Korkeampi maailma ei koskaan yritä vaikuttaa ihmiseen pelottamalla tai pakottamalla. Siksi on tärkeää, että Sana tulee sellaisen ihmisen suusta, joka meistä vaikuttaa tavalliselta. Näin turvataan vapaa valinta, lahja, jonka olemme saaneet Jumalalta. Näin totuus koskettaa vain ihmistä, joka osaa sitä arvostaa ja joka ei tarvitse ihmeitä ja todisteita… Nyt ei puhuta enää uskosta, vaan meidän on vihdoinkin täytettävä ne käskyt, jotka meille annettiin 2000 vuotta sitten.”

 

Kevin Sullivan kirjoitti (Washington Post, 22.6. 2007): Venäjän viranomaiset ja uskonnontutkijat kutsuvat ”Viimeisen testamentin kirkkoa” yhdeksi suurimmista Venäjällä vuoden 1991 jälkeen nousseista uusista uskonnollisista ryhmistä. Christopher Partridge, Uusien uskontojen tietosanakirjan (Encyclopedia of New Religions) laatija, pitää vissarionilaisia ”massiivisena tapauksena”: On väärin kuvitella, että he ovat hulluja, herkkäuskoisia ja tyhmiä. He ovat korkeasti koulutettuja. Ihmisiä, jotka ovat ajatelleet omaa olemassaoloaan, paikkaansa maailmassa ja elämäänsä tulevaisuuden maailmassa.

Vissarion opetukset on kirjattu yhdeksän osaiseen Viimeiseen testamenttiin. Hän saarnaa: ”Olkaa puhtaita ajatuksissanne, tehkää hyviä tekoja, älkää tuhotko mitään ilman syytä.” Teoksia on käännetty useille kielille ja Vissarion on vieraillut Keski-Euroopassa, Bulgariassa, Virossa.

Petropavlovkaan, kylään 80 kilometriä pohjoiseen Abakanista, ovat virolaiset rakentaneet leipomon, bulgarialaiset sahan, saksalaiset majatalon. Perustettu yhdistys Ekopolis Tiberkul järjestää ryhmämatkoja kiinnostuneille turisteille. Kahden viikon aikana voi tutustua kylän toimintaan, tehdä kanootti- ja ratsastusretkiä sekä vaeltaa taigalla.

www.youtube.com/watch?v=M5CoWkINuX8

http://www.vissarion.ru/teacher/index.htm
http://www.vissarionest.com/index.php?id=70
http://www.youtube.com/boggybg
http://ia300132.us.archive.org/1/items/OperatorValentinPavlovPaintartexpositionTheSpiritualPathandtheArt/ExpositionVissarion256K.mov

Jos sinua kiinnostaa osallistua matkalle tai sijoittaa rakennettavaan suomalaiseen majataloon, ota yhteyttä.

 ohjelma: dissidentti.org, Maailman suurin ekokylä

Dostojevskin mukaan eurooppalainen äly ja tekniikka lamaannuttivat Venäjää:

"Ehkä Dostojevski näkisi lamassa toivonkipinän. Ulkoisen ja aineellisen elintason laskeminen voisi kannustaa ihmisiä kääntämään katseensa sisäänpäin ja etsimään kasvun ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia henkisistä arvoista ja ihanteista... Sellainen ihminen joka tarvitsee ympärilleen valtavan tavaramuurin, on sisältä heikko ja hauras.

Talvisissa merkinnöissä Euroopassa vieraileva Dostojevski kuvailee näkemäänsä. Kaikki on yhenmukaistavan teknisen järjen mukaan suunniteltua. Missä tahansa hän liikkuikin, vastasa olivat samanlaiset kadut ja näyteikkunat, samanlainen vaurauden palvonta, samanlaiset tehtaat ja koneet ja valtavat ihmismassat... Tyytyväisyys on näennäistä: Mitä vauraampi ihminen on sitä enemmän häntä kalvaa alituinen pelko, että hän voi minä hetkenä hyvänsä menettää kaiken.

Kun lännessä vallitsee järjen ja aineellisuuden palvonta, idässä on uskottu ihmisessä ja luonnossa piievään sisäiseen ja henkiseen ulottuvuuteen."  (Pekka Wahlstedt, hs 8.2.2009)